LEHDEN UUSIN NUMERO

6/2012
Etusivu      Arkisto      Palaute      Yhteystiedot      Tilaa      Omat tiedot     
Rakkauden orjuus

 

Elvira Willman-Eloranta ja Hilma Rantanen olivat ikätovereita ja monella tavoin pioneereja suomalaisella teatterikentällä. Näitä kahta naista yhdisti myös se, että he kumpikin elivät paheksutusti avoliitossa. Näytelmä Rakkauden orjuus suomii sukupuolten välistä epätasa-arvoa ja pohtii vapaan rakkauden mahdollisuuksia ympäröivän yhteiskunnan paineen alla.

 

Vallankumouksellinen kirjailija

Elvira Willman (1875–1925) liittyi ylioppilaana Suomalaiseen Teatteriin, jatkoi sitten kielten ja kirjallisuuden opintojaan Helsingin sekä Sorbonnen yliopistoissa ja sai valtionpalkinnon esikoisnäytelmästään Lyyli (1902). Hän radikalisoitui ja solmi vapaan liiton sosialistipoliitikko Voitto Elorannan kanssa.

Kun Willman-Eloranta ei saanut seuraavia näytelmiään julki ammattiteattereissa, hän kääntyi harrastajapohjaisten työväenteattereiden puoleen ja löysi niistä kaikupohjaa. Tämän ajan näytelmiä oli muun muassa Sörnäisissä kantaesitetty nuijasotakuvaus Korpisuolaiset (1909). Willman-Eloranta koki itsensä Minna Canthin työn jatkajaksi, kuvasi teoksissaan myötätuntoisesti työväenluokkaa ja kritisoi raskaasti porvarillista kapitalistista yhteiskuntaa, mutta myös työväenliikkeessä häntä vieroksuttiin outona lintuna.

Willman-Elorannan taidekäsitys oli Suomessa poikkeuksellisen poliittinen: hän näki yksilön ongelmiin keskittyvän porvarillisen taiteen ”järjenriistoaseena”, joka palveli yksipuolisesti kapitalismia. Ihanteeksi oli asetettava ihmisiä herättelevä yhteiskunnallisia valtarakenteita paljastava taide.

Työmies-lehden päätoimittaja Edvard Valpas kuvaili Willman-Elorannan vaikeaa taivalta: ”Epäilemättä oli korkeissa kulttuuripiireissä pelkoa, että hänestä saattoi tulla niille liian vaarallinen kiusankappale. Rikkaat kustannusliikkeet ja isot teatterit eivät kaiketi tehneet mitään tukeakseen ja kannustaakseen kirjailijatarta.” Lupaava tekijä oli syösty Leppävaaraan kauppapuutarhaa pitäväksi perheenemännäksi, ”tomaattien ja sipulien joukkoon”.

Vuonna 1916 Willman-Eloranta teki uutta paluuta näytelmäkirjailijana. Hän tarjosi tekstejään taas turhaan ammattiteattereille, mutta sai kuitenkin eräitä näytelmiään julki rohkeiden naisten johtamissa vapaissa teatteriryhmissä. Rakkauden orjuuteen tarttui Hilma Rantasen Uusi Teatteri.

 

Punainen primadonna perusti teattereita

Suomen Kansallisteatterista sopimusriitojen vuoksi eroamaan joutunut näyttelijä Hilma Rantanen (1875–1943) oli 1900-luvun alussa omaksunut työväenliikkeen primadonnan aseman tähdittämällä työväenyhdistyksille suunnattuja, sosialismin kanssa flirttailevia teatteriesityksiä sekä johtamalla Helsingin Työväen Teaatteria. Tämän ajan roolitöitä oli esimerkiksi J. J. Wecksellin Daniel Hjortin äiti Katri, nuijasodan kapinallisten kostonhimoinen leski. Rantasen johdolla Työväen Teaatteri kantaesitti Suomessa tärkeitä yhteiskunnallisia draamoja, kuten Björnstjerne Björnsonin Yli voimain toisen osan (1902) sekä Gerhart Hauptmannin Kankurit (1905).

Yhdessä miesystävänsä, teatterinjohtaja-näyttelijä Kaarle Halmeen kanssa Rantanen oli saanut tuta, mitä susiparina eläminen saattoi merkitä yhteiskunnan ja työnantajan silmissä. Heidän syrjäyttämisensä Kansallisteatterista kuitenkin johti hedelmällisiin uudistuksiin teatterikentällä. He perustivat yksissä tuumin 1904 Tampereen Teatterin ja 1907 Kansan Näyttämön (nykyisen Helsingin Kaupunginteatterin). Halme ja Rantanen olivat teatteri-ilmaisun uudistajia erityisesti lausunnan saralla.

Rantasen merkitys uusien näyttelijäpolvien kouluttajana ja teattereiden perustajana ei rajoittunut Suomeen. Vuonna 1912 hän tarttui Virosta tulleeseen tarjoukseen ja ryhtyi Tallinnan Estonia-teatterin johtajaksi käynnistämään teatterin draamapuolen toimintaa. Hän myös opiskeli viron kielen ja näytteli viroksi.

Tallinnasta palattuaan Hilma Rantanen päätti työllistää itse itsensä ja perusti kesällä 1916 oman teatterin. Ohjelmiston kokoamisessa avuksi tuli Elvira Willman-Eloranta, joka oli omien näytelmiensä lisäksi suomentanut Henrik Ibsenin varhaistuotannosta patrioottisen historiallisen draaman Östråtin Inger-rouva. Kaksi kantaesitystä takasi teatterille näyttävän startin.

Näyttelijät Rantanen pestasi monenkirjavien kiertueteattereiden riveistä, mutta tähtivierailijaksi hän sai houkuteltua itse Aarne Orjatsalon. Näillä voimilla Uusi Teatteri aloitti toimintansa syyskuussa 1916 Helsingin venäläisessä Aleksanterin-teatterissa, sitten lähdettiin yli kaksi kuukautta kestäneelle kiertueelle, jonka aikana Rakkauden orjuutta esitettiin pitkin poikin Suomea aina Rovaniemellä asti, piipahdettiinpa myös Pietarissa.

 

”Liittomme on sittenkin siedettävin nykyaikana”

Näytelmä Rakkauden orjuus on saanut Uuden Teatterin kirjastossa järjestysnumeron kolme. Tästä ohjaajan pääkirjasta ilmenee tekstin muokkaaminen, näytelmän miehitys sekä asemapiirrokset. Päätehtävässä valtioneuvos Lusitanderin uhmakkaana 18-vuotiaana Marja-tyttärenä esiintyi itseoikeutetusti teatterinjohtaja. Näytelmää on hienovaraisesti lyhennetty ja varsinkin rappioituneen Fiinan ronskeimpia tokaisuja on jätetty pois.

Naisten alisteista asemaa yhteiskunnassa kuvataan monipuolisen henkilögallerian kautta. Keskiössä on Marjan kapina vanhempiaan ja sovinnaisia sukupuolirooleja vastaan. Hän ajattelee miehen ja naisen yhdyselämän orjuuttavan naiset ”puolieläimiksi”: ”Orja ei tunne koskaan vapautta isäntänsä läsnä ollessa, eikä nainen miehen rinnalla – ei koskaan vapautta.”

Marja ottaa vastaan hyveellisen kuvataiteilija Widnäsin rakkauden, mutta kieltäytyy solmimasta avioliittoa saati ryhtymästä hänen elätikseen: ”Minä en rupee sellaiseksi, mikä äiti on ollut. Nainen on avioliitossa vailla yksilöllisyyttä – omaa määräämisoikeutta, ominaisuutta joka eroittaa ihmisen eläimestä.” Marja tulee raskaaksi ja synnyttää salaa Berliinissä vauvan. Kun lapsi uhkaa jäädä ilman elatusta heitteille, hän lopulta taipuu Widnäsin elämänkumppaniksi. ”Meidän avioliittomme on sittenkin siedettävin nykyaikana”, kuuluu kesyttömän Marjan loppupäätelmä.

 

Tiet erkanivat

Kiertävän teatterin johtaminen oli raskasta ja taloudellisesti kannattamatonta, ja keväällä 1917 Rakkauden orjuuden näyttelijäseurue hajaantui. Hilma Rantanen otti pestin Kansan Näyttämölle. Fiinaa esittänyt Helinä Svensson-Timari muodosti Mustalaisteatterin, joka toi parrasvaloihin Willman-Elorannan dramatisoiman Viktor Rydbergin mustalaisrunoelman Singoalla. Sovinnaista Mathilda-siskoa esittänyt Ida Salmi puolestaan ryhtyi Pietarin suomalaisen työväenteatterin johtajaksi. Widnäsin roolin tehnyt Otto Al’Antila perusti sisällissodan päätyttyä Jyväskylään kiinteän teatterin.

Elvira Willman-Eloranta radikalisoitui entisestään, lähti mukaan Venäjältä tulleeseen vallankumoukselliseen liikehdintään ja kokosi kesällä 1917 ympärilleen poliittista agitaatiota tehneen harrastajateatterin. Tämä Työväen Kiertue esitti johtajansa uusia näytelmiä Vallankumouksen vyöryssä ja Veriuhrit, kunnes sisällissodan syttyminen keskeytti turneen.

Willman-Eloranta pakeni Neuvosto-Venäjälle. Kolmesta lapsesta keskimmäinen jäi Suomeen ja nuorin kuoli Pietarissa. Kun Elorannat syyllistettiin suomalaiskommunistien keskinäisistä väkivallanteoista, vangittiin ja lopulta teloitettiin, esikoispoika Voitto ajautui katulapseksi ennen kuin onnistui siirtymään Pietarista takaisin Suomeen.

Hilma Rantanen veti vuoden 1917 kehityksestä vastakkaiset johtopäätökset. Hän kieltäytyi sisällissodan jälkeen lausumasta juhlarunoja sosialidemokraattien tilaisuuksissa ja ilmoitti puoluekannakseen kokoomuksen. Puolisonsa, konttoripäällikkö Tauno Pylkkäsen kanssa hän kuitenkin adoptoi kasvattipojakseen sisällissodan aikana syntyneen punaorvon, joka sai nimen Tauno Kullervo Pylkkänen. Pojasta varttui aikanaan kuuluisa mies, oopperasäveltäjä ja Kansallisoopperan taiteellinen johtaja.

 

Mikko-Olavi Seppälä on teatteritieteen dosentti.



Hae lisää artikkeleita
Artikkelit
Juhlista jäi muisto

Hiidenkiveltä näkyy: Jotain muuta kuin muut

Nimenpyörittäjä: Britney Spears, Mikael Agricola ja Moodle

Lukemattomia tekstejä, kadonneita lukijoita?

Päivystävä tekstintutkija: Taas yksi teksti pulkassa

Kotipesä: Hankalaa rajanvetoa

Nettipolkuja uuden tiedon lähteille

Sukellus pelien maailmaan

Käsin kosketeltavat tarinat

Nilkan pakina: Vilpittömästi inkognito

Pentti Saarikoski, Karjalan Rimbaud

Näkijä, tekijä, kokija: Alue-runoteos soi

Kiiltävät teräslinnut ja taivaan sini - suomalaisen lentämisen kulttuurihistoriaa

Vedenvarainen 1700-luvun Helsinki

Reppukirjastot

Nuuttipukki

Ajan sana: Ydintoiminta-analyysi

Aineksista aiheiksi: Romanit osaksi Suomen historiaa

Arvioita: Perussivistyksestä elinikäiseen oppimiseen

Arvioita: Kohtaamispaikkana genre

Arvioita: Tahto kirjoittaa

Arvioita: Oulun yliopiston voimahahmo

Arvioita: Kun suksi ei luista

Arvioita: Kansallismielisen organisaation houkutteleva historia

Arvioita: Tärkeä järkäle Kansalliskirjaston historiasta

Arvioita: A. O. Väisänen varjosta valoon

Arvioita: Uusia näkökulmia lapintutkimukseen

Arvioita: Onko ihmisellä edellytyksiä ratkaista ympäristöongelmia?

Arvioita: Korutonta kertomaa

Arvioita: Teoksia ja tekijöitä

Arvioita: Ilkeyden ja yhteisen ilkikurisuuden ero

Arvioita: William Lomaxin lumoavat kuvat

Arvioita: Metsiemme nisäkkäät loruin ja kuvin

Lyytikäisen lyhyt: Isäntä sai viirin

Arkaluontoista kirjalahjoitusten historiaa

Pääkirjoitus: Muistokirjoitukset

Rakkauden orjuus

Hiidenkivi
Suomalainen kulttuurilehti

Julkaisijat
Kotimaisten kielten keskus
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Suomen Kotiseutuliitto
Päätoimittaja
Outi Lauhakangas
P. 0456 347 353
outi.lauhakangas@stellatum.fi

Toimitussihteeri
Tuija Metsäaho
P. 0440 358 690
tuija.metsaaho@stellatum.fi
Toimitus
Hiidenkivi
Stellatum Oy, Purotie 1 B
00380 Helsinki

Kustantaja
Stellatum Oy
Purotie 1 B, 00380 Helsinki
Ilmoitusvaraukset
Anne Paavilainen
P. 09 2245 210, 0400 435 636
anne.paavilainen@stellatum.fi

Tilaukset ja osoitteenmuutokset
tilaajapalvelu@stellatum.fi
www.stellatum.fi
P. 03 4246 5301
Tilaushinnat Suomessa:
Kestotilaus 52,32 €
(laskutusväli 12 kuukautta),
määräaikaistilaus 55,59 €
(12 kuukautta)
irtonumero 10 €.