LEHDEN UUSIN NUMERO

6/2009
Etusivu      Arkisto      Palaute      Yhteystiedot      Tilaa      Omat tiedot     

Mieluummin ihminen kuin taiteilija

EIJA KOMU

 

Ihmisen salatun ytimen kunnioittaminen on yksi näytelmäkirjailija ja ohjaaja Pirkko Kurikan lähtökohdista. Samoin se, että elämä on monimutkaista ja yllätyksellistä, asuipa Pohjois-Karjalan syrjäseudulla tai Intiassa.

 

Urjalassa 1949 syntynyt Pirkko Kurikka opiskeli 1960-luvun lopulla Helsingin yliopistossa estetiikkaa, taidehistoriaa ja draamakirjallisuutta. Helsingin ylioppilasteatteri tuli tutuksi Erkki Saarelan myötä. Samalla hänen kiinnostuksensa kohteet alkoivat selkiytyä. Tilanteiden kirjoittaminen alkoi tuntua omalta lajilta.

Kurikka pääsi teatterikoulun dramaturgilinjalle toisella yrittämällä. Hän muistelee lämpimästi opettajiaan: ”Eila Pennanen opetti suomentamista ja aina elegantti Aale Tynni lyriikkaa. Edelleenkin kuulen jostain olan takaa Aale Tynnin äänen: ’Neiti Kurikka, ette te voi sanoa näin!’ Kaisa Korhonen opetti minulle paljon henkilöiden totuudellisuudesta.”

Oppi-isänään Kurikka pitää Jussi Kylätaskua, sillä tämä pakotti kirjoittamaan tekstiä sisältäpäin, henkilöstä käsin. Ohjeistus oli vaativaa: ”Sää kirjoitat niin kuin Hemingway”, hän edellytti. Kylätasku piti oppilaansa vahvuutena ihmisen kuuntelua ja ymmärtämistä. Satikutia hän antoi liiallisesta järkeilystä. Teatterikoulun dramaturgilinjalta Kurikka valmistui 1974.

”Kylätasku-metodiksi” Kurikka kutsuukin työ- ja ajattelutapaansa yhä. ”Opin, ettei henkilöitä saa pakottaa muottiin, vaan on uskallettava heittäytyä heidän vietäväkseen. Väite maailmasta vaikuttaa jo pohjatyössä. Rakenneanalyysin vuoro tulee vasta tekstiä hiottaessa.”

 

Pois taiteilijaelämästä

Kurikan ensimmäinen näytelmä oli Tikapuuteatterissa esitetty Paras kaveri (1973). 1970-luvulla Kurikalla oli paljon tilaustöitä, ja hän myös opetti teatterikoulussa. Epäviihtymys oli silti melkoinen. Hän halusi olla mieluummin ihmisiksi kuin ”elää taiteilijoiksi”. Narsistinen ilmapiiri ja ohjelmallinen taiteilijaelämä ahdistivat. Siksi Helsingistä piti päästä niin kauaksi kuin mahdollista.

Sopiva paikka löytyi Pohjois-Karjalan Ilomantsista. Kirjoittaja otettiin hyvin vastaan, ja kyläyhteisö piti huolta vanhan kansakoulun asukista. Yhteistyökuviot alkoivat muotoutua. Joensuun Vapaa Teatteri syntyi 1982. Sen kantavina voimina olivat Kurikan lisäksi ohjaaja Tuire Hindikka sekä yliopistoväkeä ja taiteilijoita Joensuusta. Ryhmä halusi tarjota yleisölle vaihtoehtoista mutta ammattilaisvoimin tehtyä teatteria. Tärkeitä olivat myös poikkitaiteellisuus ja elämyksellisyys. Näin syntyivät muun muassa Pimeän poika (1982) ja Kerikansan kronikat (1984).

Kesäteatteriproduktiona nähtiin Boris Vasiljevin sodanvastaiseen romaaniin perustuva, Kurikan dramatisoima ja Raija-Sinikka Rantalan ohjaama Ja ilta oli rauhaisa (1984). Siinä näyttelivät muun muassa Marja Packalén, Kaija Pakarinen, Sirkku Peltola ja Jussi Kouki.

Ryhmän toiminta hiipui vähitellen, vaikka se maksoikin itsensä takaisin. Vuosituhannen vaihteessa Helsingin ja Turun kanssa yhteistyössä toteutettu Kassandra-festivaali loi osaltaan pohjaa uudelle elpymiselle. Joensuuhun perustettiin Esittävän taiteen kannatusyhdistys, ja ydinkeskustasta saatiin esityspaikaksi oma tila, Pakkahuone.

 

Vapauttava Intia

Intia on ollut Kurikalle 1990-luvun alusta saakka tärkeä maa muutenkin kuin lomakohteena. Joensuulainen harrastajateatteriryhmä Fiasko sai kutsun Intian kansainvälisille teatterifestivaaleille. Ryhmä esitti vuosien varrella festivaaleilla kaksikin Kalevala-aiheista näytelmää: Ainon ja Kullervon.

Syvä kosketus moni-ilmeiseen maahan syntyi intialaisten ystävien kautta: ”Siellä pystyy näkemään ja erittelemään näkemäänsä tarkemmin, sillä valmiiksi mallitettua katsomisen tapaa ei ole. Se on hyvin vapauttavaa.”

Kurikka on Pohjois-Karjalan taidetoimikunnan puheenjohtaja ja Joensuun kirjallisuustapahtuman työryhmän jäsen. Joensuun kirjallisuustapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran syksyllä 2000. Sille valitaan joka vuodeksi avainsana, joka sallii ytimekkyydessään monenlaiset lähestymistavat ja näkökulmat. Tällä kertaa otsikko oli ”Sana kirjallisuudessa ja toisissa taiteissa”. Syyskuisessa kirjallisuustapahtumassa kuultiin muun muassa Pirjo Hassista, Pekka Tarkkaa ja Jukka Itkosta.

 

Ei yhtä selitystä

Joensuun Vapaan Teatterin uusin produktio on Pirkko Kurikan kirjoittama ja ohjaama Isosisko. Se kantaesitettiin Joensuussa maaliskuussa ja nähtäneen vierailuna myös Espoon Kaupunginteatterissa ensi vuoden alussa. Areena on tuttu, sillä lokakuussa 2007 siellä sai kantaesityksensä Kurikan käsikirjoittama ja ohjaama Tytär, poika ja miniä.

Isossasiskossa sisarukset Sinikka (Kaija Pakarinen) ja Seija (Lotta Kaihua) tapaavat toisensa vuosien jälkeen ja huomaavat palaavansa vanhoihin asetelmiinsa. Muistokerrostumat merkitsevät enemmän kuin kuluneet vuodet. Äidin (Sanna Kurki-Suonio) elämänmalli ja opetukset ryöpsähtävät esille.

Ohjaajana Kurikka haluaa antaa näyttelijöille mahdollisimman paljon vapautta. Aluksi teksti käydään nopeasti läpi. Kurikka kutsuu tätä ”tepasteluvaiheeksi”. Näyttelijä rakentaa roolinsa toiminnan kautta, ja vasta roolikaarien hahmotuttua kohtaukset käydään tarkemmin lävitse.

Isonsiskon johtoajatus on elämän mysteerin kunnioittaminen. Kurikkaa ärsyttää hollywoodilaistyyppinen asioiden yksinkertaistaminen: ”Yksi selitys ei riitä, eikä yksi trauma muokkaa ihmistä sellaiseksi kuin hän on. Nykyiset formaattidraamat ja Hollywood-käsikirjoitusoppaat suosivat mekaanista ihmiskäsitystä, vaikka ihmisen ydinsalaisuus on paljon monimutkaisempi.”

Arkea on elettävä eikä analysoitava. Isosisko sanoo pikkusiskolleen: ”Kuule. Se meni niin kuin meni, ei me sille enää mahdeta. En millään jaksas tonkia, on niin paljon asioita mikkä vielä pitäs hoitaa.” Isosisko ja pikkusisko ottavat mittaa toisistaan mutta löytävät lopulta uuden yhteyden toisiinsa.

Kurikka uskoo ihmisten kohtaamismahdollisuuteen. Se valaisee elämää ja antaa sille merkityksen: ”Elämä on vaikeampaa ja monimutkaisempaa kuin me fiktiota kirjoittavat poloiset tiedämme. Olen varma vain siitä, että jos lasta ei rakasteta, tulee vaikeuksia. Mutta rakastamista ja rakkauden vastaan ottamista voi oppia myöhemminkin. Tästä olen yhtä lailla vakuuttunut.”

 

Eija Komu on filosofian tohtori.



Hiidenkivi
Suomalainen kulttuurilehti

Julkaisijat
Kotimaisten kielten keskus
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Suomen Kotiseutuliitto
Päätoimittaja
Outi Lauhakangas
P. 0456 347 353
outi.lauhakangas@stellatum.fi

Toimitussihteeri
Tuija Metsäaho
P. 0440 358 690
tuija.metsaaho@stellatum.fi
Toimitus
Hiidenkivi
Stellatum Oy, Purotie 1 B
00380 Helsinki

Kustantaja
Stellatum Oy
Purotie 1 B, 00380 Helsinki
Ilmoitusvaraukset
Anne Paavilainen
P. 09 2245 210, 0400 435 636
anne.paavilainen@stellatum.fi

Tilaukset ja osoitteenmuutokset
tilaajapalvelu@stellatum.fi
www.stellatum.fi
P. 03 4246 5301
Tilaushinnat Suomessa:
Kestotilaus 52,32 €
(laskutusväli 12 kuukautta),
määräaikaistilaus 55,59 €
(12 kuukautta)
irtonumero 10 €.