LEHDEN UUSIN NUMERO

4/2010
Etusivu      Arkisto      Palaute      Yhteystiedot      Tilaa      Omat tiedot     

Korsan kulkijat (ks. myös video)

Syvä-Tepastojoella kanoottia on vielä kohtuullisen helppo uittaa ylävirtaan rannalta. Myöhemmin uoma muuttuu niin mutkaiseksi ja ryteikköiseksi, että kanootin kanssa joutuu kahlaamaan vedessä. (Kuva: Eerikki Rundgren)

Katso artikkelin lopusta avautuva video Korsan kulkijoista.

 

EERIKKI RUNDGREN

 

Tavoitamme vedenjakajan Vietka-aavalla meloessamme ikivanhaa vesireittiä Kemin Lapista Inarin Lappiin. Ounasjoen ja Ivalojoen välinen vetotaival on lyhimmillään Korsatunturin vartioimassa erämaassa.

 

Suomen Lappia esittävässä kartassa vuodelta 1860 Korsatunturi on viedä kaiken huomion. Karttaa silmäillessä ei voi olla huomaamatta, että tunturi on piirretty todellista kokoaan huomattavasti suuremmaksi. Mitään muuta maastonkohtaa ei myöskään korosteta tummalla värillä yhtä selvästi.

Nykyään tiedämme Suomi-neidon olkapäällä sijaitsevan laakean tunturin yltävän ainoastaan 463 metriin. Se on ollut merkittävä aivan muista syistä kuin korkeudesta tai huomattavasta ulkomuodosta. Kyse oli Korsatunturia ympäröivän vedenjakaja-alueen eränautintaoikeuksien rajaamisesta.

Korsatunturiin kurottautuu useita Ounasjoen, Kitisen ja Ivalojoen latvajokia, joita pitkin Lapin kylien saamelaiset ja Kittilän uudisasukkaat tavoittelivat alueen riistaa ja kalaa kuhisseita järviä ja jokia. 1700-luvun lopulla käytiin käräjiäkin Ivalojokeen laskevan Lismajoen majavanpyyntioikeuksista.

Lapin kylien nautinta-alueiden rajat seurasivat usein vedenjakajaa, jossa tunturit toimittivat rajapyykin virkaa. Karttaa lähemmin tutkittaessa huomio kiinnittyykin Korsatunturissa risteäviin pitäjien rajoihin, jotka noudattivat pitkälti vanhojen Lapin kylien rajoja.

Korsatunturi on ollut ikimuistoisista ajoista lähtien pohjoisen Lapin tärkeimpiä rajapyykkejä ja on edelleen. Nykyään sen laella kohtaavat kolmen kunnan eli Enontekiön, Kittilän ja Inarin rajat. Myös Puljun erämaan ja Lemmenjoen kansallispuiston välinen raja kulkee Korsatunturin kautta.

 

Kulkureittien vartija

Finska Lappmarken -kartan piirtäneellä Maanmittauslaitoksen yli-insinöörillä Petter Wilhelm Aurenilla oli kuitenkin myös toinen hyvä syy nostaa Korsatunturi esille; sen vieritse kulkivat tärkeät kesä- ja talvireitit vedenjakajan yli Inariin ja edelleen Jäämerelle.

Kemijoen ja Paatsjoen vesistöjä erottava maakannas on helpoin ylittää Ounasjoen latvoilla Vietka-aavalla, josta veneen saa vedettyä Korsajärven kautta Ivalojoelle. Ennen teitä ihmiset ja tavarat liikkuivat enimmäkseen vesitse, ja talvitietkin seurasivat usein tuttuja vesireittejä.

Ivalojoen kultalöytö vuonna 1868 sai ihmiset pyrkimään toden teolla vedenjakajan yli. Korsassa kruunu rakennutti veneenvetoteitä ja autiotupia helpottamaan matkalaisten elämää. Maanmittauslaitos komensi Aureninkin laatimaan Ivalojoen varrelle pitäjäkarttoja.

Korsan vetotaival lienee kuitenkin tunnettu jo vuosisatoja aiemmin, sillä jotain reittiä pirkkalaisetkin aikoinaan osasivat Inariin. Ounasjoen latvavesien kautta kulkeneeseen veronkantoreittiin viittaavat Jerisjärven kalamajat, joita torniolaiset talonpojat pitivät yllä ainakin jo 1500-luvulla.

Vilkas vesireitti hiljeni, kun tie Sodankylästä Ivaloon eli silloiseen Kyröön valmistui vuonna 1914. Vedenjakajalle rakennetut tuvat ja veneenvetotiet purettiin tai ne maatuivat niille sijoilleen. Kulkijoiden tienviittana toiminut Korsatunturi jäi unohduksiin keskelle Suomen suurinta erämaata.

 

Kullankaivajien jäljillä

Ivalojoen kultamaille pyrkineiltä on vaadittu hyvää kuntoa ja erämiestaitoja. Raskas matka alkoi Rovaniemeltä, josta noustiin ylävirtaan heti Ounasjoen vapauduttua jäistä. Pelkästään Puljuun, joka oli viimeinen asuttu kylä ennen vedenjakajan suuria erämaita, kertyi sauvottavaa 260 kilometriä.

Nykyään Puljuun pääsee autolla. Käytämme kernaasti tien suomaa mahdollisuutta ja laskemme kanootin vesille vasta Puljujärven rannalla. Tästä huolimatta edessämme on aivan riittävän pitkä erämaataival Syvä-Tepastojokea ylös Vietka-aavalle ja edelleen vedenjakajan yli Ivalojoelle.

Kanootin uittaminen koskia ylös onnistuu yllättävän helposti. Matka sujuu leppoisasti aina Haarakoskelle, jossa pitää osata valita vasemmalta laskeva vähävetisempi Vietkaoja. Veikkaamme vuolaamman Perseojan saaneen nimensä väärän jokiuoman myötä laajoille soille eksyneiltä kullankaivajilta.

Erämaassa on aina mahdollista kulkea harhaan. Tankavaaran kultamuseo järjesti 1980-luvulla kahdesti soututapahtuman Ivalon Kultalasta Rovaniemelle. Ensimmäisessä Kultasoudussa osa kilpailijoista eksyi Naskamajoelle huomaten erheensä vasta veden käytyä joessa epäilyttävän vähiin.

Haarakoskentievojen mäntykankailla on viimeinen mahdollisuus saada teltta pystytetyksi kuivalle maalle ennen vedenjakajan vetisiä aapoja. Puljun erämaa-alueella leiriytyminen on vapaata, ja maapuuluvan lunastettuaan tulet saa tehtyä risuja ja oksia hieman jykevimmistäkin puista.

Vietka-aavan tavoitettuamme vesi käy niin vähiin, että melomisesta täytyy luopua. Meidän täytyy vetää kanoottia kapean ojan molemmilta rannoilta, ja välillä joudumme jopa nostamaan sitä tiukempien mutkien ylitse. Lopulta ei auta kuin tunnustaa kantotaipaleen koittaneen.

 

Alavirtaan

Puljusta lähdettyämme emme ole nähneet ihmisiä mutta kylläkin runsaasti muuta elämää. Tarpoessamme vetisellä aavalla edestämme pyrähtää mustaviklo siivilleen. Linnun varoitushuudot kantautuvat suon toiselle laidalle, jossa yksinäinen hirvi nostaa päänsä mättäästä ja jolkottelee metsän suojaan.

Kanootin ja varusteiden kuljettaminen Korsalompolon rantaan vie lähes kaksi päivää. Hakiessamme ylempää Vietkavaaran rinteiltä parempaa kulkureittiä törmäämme vanhaan polkuun, jota ei ole merkitty karttoihin. Sen varrelta löydämme myös merkkejä kullankaivajien veneenvetotiestä.

Urakan päätyttyä saunomme läheisellä Korsan autiotuvalla. Aikaa hyvin kestänyt rakennus on ollut niillä sijoillaan jo ennen kultaryntäystä. Kittilän nimismies rakennutti aikoinaan tuvan Pielpajärven kirkolle vievän talvitien varteen viranomaisten ja muiden kulkijoiden suojaksi.

Vaikka Korsalompolosta eteenpäin matka taittuu alavirtaan, Ivalojoelle on silti vielä pitkä ja työläs matka. Korsajärveen laskevassa kivisessä ja vähävetisessä ojassa melominen ei käy vielä päinsä, vaan joudun tuon tuosta riisumaan housuni ja hyppäämään veteen uittamaan kanoottia.

Aikomuksemme oli ensi alkuun leiriytyä Korsajärvelle, mutta sen kivisiltä rannoilta ei löydy kunnollista sijaa teltan alle. Lounastettuamme päätämme jatkaa saman tien Ivalojoelle asti. Kultakurunoja tuo Korsaojaan sen verran lisää vettä, että pääsemme kaikki kolme taas istumaan kanoottiin.

Tavoitettuamme poroaidan tiedämme hetkeä aikaisemmin siirtyneemme Enontekiöltä Inariin. Samalla myös Puljun erämaa-alue vaihtui Lemmenjoen kansallispuistoksi. Korsaojan ja Avisuorajoen yhtymäkohtaan, mistä Ivalojoki alkaa, ei ole enää kilometriäkään matkaa.

Korsaojalla saamme vihdoin näkyviimme tunturin, jota olemme pitkään odottaneet. Pysähdymme ihailemaan Korsatunturin matalaa lakea, vaikka se hädin tuskin erottuu tunturikoivujen takaa joelle. Vaatimattomasta koostaan huolimatta syrjäinen tunturi toimii edelleen tärkeänä rajapyykkinä.

 

Eerikki Rundgren on toimittaja, luonto- ja eräopas.



Artikkelit
Hiidenkiveltä näkyy: Vilmos Voigt ja SKS:n henki

Päivystävä tekstintutkija: Lisää lauluja siirtomaa-Suomesta

Matkaoppaana Lönnrot

Talviteiltä taipaleille

Härkätiellä historiasta huomiseen

Kielen tiellä

Korsan kulkijat (ks. myös video)

Apinavaaran arvoitus

Nimenpyörittäjä: Kepeästi Pilvilinnankadulla

Isa Aspin lyhyt runoilijantie

Alfhild ja Viktor – 1890-luvun kihlaparin kirjeiden kertomaa

Kulttuurimaiseman kivikautiset juuret

Gradut: ”Yksinpä vapaudenajalle sangen ruma juttu”

Juhlapuheet vaihtuivat talkootunneiksi

Nilkan pakina: Pyykitystä ja rajankäyntiä

Aineksista aiheiksi: Saunapoluilla ja Karjalan teillä

Kotiseutupäivillä Joensuussa: Rajalla, takamailla vai risteyksessä? (ks. myös lisäkuvat)

Kaulakorun pitkä matka

Ajan sana: Nivelvaiheessa

Märepala: -ttuilu politiikassa

Yleisökysymys: Paikannimi – este vai houkutin?

Arvioita ja katsauksia: Maltillisen sivistysporvarin muotokuva (VAIN VERKOSSA)

Arvioita ja katsauksia: Eläköön moderni sarjatuotanto! (VAIN VERKOSSA)

Arvioita ja katsauksia: Postitien viestit ja kulttuurihistoria (VAIN VERKOSSA)

Arvioita ja katsauksia: Kantele – kansallinen, suurimuotoinen, analyyttinen

Arvioita ja katsauksia: Painavaa puhetta puheesta

Arvioita ja katsauksia: Yrjö Jylhä, polttomerkitty runoilija

Arvioita ja katsauksia: Nimikkeen taipuminen lehtikielessä

Arvioita ja katsauksia: Lukupiirissä jaetaan tunteet ja tarinat

Arvioita ja katsauksia: Kertomuksia uunin kupeesta

Arvioita ja katsauksia: Perusteellinen paikallisarkeologia varoo yleistyksiä

Arvioita ja katsauksia: Armfeltin tavarat

Arvioita ja katsauksia: Rautatieasemat ympäristönsä keskuksina

Arvioita ja katsauksia: Kadonneen ajan etsijä

Yhtä laiha kuin mä (Kolumni)

Taas tarvitaan impivaaralaisuutta (Suoomalaisen kirjallisuuden järkäleistä)

Länsirannikolta kajahtaa

”Etnografin ja muinaistutkijan luvattu maa”

Pääkirjoitus: Teille ja laajakaistoille

Hiidenkivi
Suomalainen kulttuurilehti

Julkaisijat
Kotimaisten kielten keskus
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Suomen Kotiseutuliitto
Päätoimittaja
Outi Lauhakangas
P. 0456 347 353
outi.lauhakangas@stellatum.fi

Toimitussihteeri
Tuija Metsäaho
P. 0440 358 690
tuija.metsaaho@stellatum.fi
Toimitus
Hiidenkivi
Stellatum Oy, Purotie 1 B
00380 Helsinki

Kustantaja
Stellatum Oy
Purotie 1 B, 00380 Helsinki
Ilmoitusvaraukset
Anne Paavilainen
P. 09 2245 210, 0400 435 636
anne.paavilainen@stellatum.fi

Tilaukset ja osoitteenmuutokset
tilaajapalvelu@stellatum.fi
www.stellatum.fi
P. 03 4246 5301
Tilaushinnat Suomessa:
Kestotilaus 52,32 €
(laskutusväli 12 kuukautta),
määräaikaistilaus 55,59 €
(12 kuukautta)
irtonumero 10 €.