LEHDEN UUSIN NUMERO

5/2010
Etusivu      Arkisto      Palaute      Yhteystiedot      Tilaa      Omat tiedot     

Tsasounan ihme

 

Kuinka Vienan Karjalan Venehjärven rukoushuone rakennettiin uudelleen

 

ÁRPÁD SAILO

 

Valokuvaaja I. K. Inha ja suomen sukulaiskielten tutkija K. F. Karjalainen kiersivät vuonna 1894 Vienan Karjalaa perinnettä tallentaen. Venehjärvelle he saapuivat vuotuisten pokkouhrijuhlien aikaan. Juhlapaikalla otettujen kuvien joukossa on myös muutama erinomaisen tarkka kuva, jossa taustalla näkyy tsasouna. Toinen rukoushuoneen dokumentaatio on vuodelta 1915. Kansanperinteen kerääjän Samuli Paulaharjun ottamassa kuvassa näkyy tsasounan länsitorni. Nämä kuvat riittivät lähtökohdiksi Venehjärven tsasounan rakennussuunnitelmalle.

 

Kalevalatalosäätiö järjesti 1994 talkoomatkan Venehjärven kylään. Talkootoverieni Paavo Immosen ja Pentti Suhosen kanssa tulimme kysäisseeksi, kuinka voisimme osallistua Vienan runokylien elvytysprojektiin. Oman kiinnostukseni taustalla oli kuvanveistäjävanhempieni Alpo ja Nina Sailon kiintymys Vienan Karjalaan.

Kävi ilmi, että Kuhmon Kulttuurikornitsan (myöhemmin Juminkekosäätiö) ja Arhippa Perttusen säätiön perustama runokylien elvytysprojekti oli onnistunut teettämään Inhan ja Paulaharjun valokuvien perusteella Petroskoin yliopistossa arkkitehtipiirustukset tsasounan jälleenrakentamiseksi. Lesosten veljekset esittelivät meille piirustuksia, ja tästä innostuneina lupasimme auttaa sen, minkä pystyimme.

Tärkeintä oli löytää ammattitaitoiset tekijät ja projektin rahoitus. Ryhdyin Kalevalatalosäätiön kautta projektin vetäjäksi lukuisten ystävieni, sukulaisteni sekä äitini ystävien avustuksella. Pitkin matkaa tuli esiin eroja vanhan ja nykyisen puurakentamisen välillä. Kun oikean tekniikan taitajat löytyivät, he totesivat tsasounan rakentamiseen toimitetun puutavaran olevan niin hyvälaatuista, että sellaista on vaikea Suomesta saada.

 

Projektin kulku ja tekijät

 

* 1994 marraskuussa Kari Saari Kirkkonummen kamarimusiikkiorkesterista järjestää jousikvartetin esiintymään ilmaiseksi Nina Sailon ateljeehen. Vaikka konsertista ei kerry kovinkaan paljon rahaa, tilaisuuden avulla saadaan jaettua tietoa runokylien elvytyksestä. Konsertin yhteydessä akateemikko Pertti Virtaranta pitää aiheesta esitelmän. Projekti saa lahjoituksena ehtoollishopeat ja myy Pentti Sammallahden lahjoittamat I. K. Inhan valokuvat.

* 1994–1995 varojen keruu jatkuu, vaikka tekijöistä ei ole tietoa. Aletaan myydä pienoispatsaita, muun muassa Sortavalan runonlaulajan pienoismallia. Evon metsäoppilaitos järjestää joulukuusia myytäväksi Kirkkonummella. Nina Sailon ateljeessa käyneiltä ryhmiltä ja yksityishenkilöiltä kertyy lahjoituksia. Sellisti Seppo Laamanen ja pianisti Tuomas Halonen antavat tukensa pitämällä ateljeekonsertin.

* 1996 keväällä Kalevalatalosäätiön jäsen, silloinen Lammin kunnanjohtaja Tapio Tuominen saa Evon metsäoppilaitoksen (nykyisin Hämeen ammatti-instituutti) innostumaan projektista, ja ensimmäinen hirsirakentamisryhmä lähtee Venehjärvelle. Tsasounan perustukset puhdistetaan. Koska kunnon hirsiä ei tsasounaa varten vielä ole rakennuspaikalla, hirsirakennuskurssi harjoittelee toisella työmaalla.

Neuvottelut käydään yleensä kylän vanhimman eli Santeri Lesosen kanssa. Hän organisoi ja saa myöhemmin Venehjärven kylän väen osallistumaan hankintoihin, rakentajien ruokailujen järjestämiseen ja projektin lopulla rakennustyöhön.

* 1996 syksyllä Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen restaurointiosasto innostuu hankkeesta. Opettaja Aki Sulosesta tulee projektin tärkeä perinteentaitaja.

* 1997 alkavat tsasounan rungon rakennustyöt metsäoppilaitoksen opettajien Toivo Holopaisen ja Ossi Hakkaraisen johdolla. Molemmat koulut pitävät viikon kurssin keväällä ja syksyllä. Kalevalatalosäätiö osallistuu rahoitukseen ja Juminkeon sekä Arhippa Perttusen säätiöt käytännön järjestelyihin talkoiden onnistumiseksi.

Kun työt ovat edistyneet riittävän pitkälle, projektiin haetaan ja saadaan rahoitusta: Kalevala-Korun stipendirahastolta 10 000 markkaa ja Väinöläsäätiöltä vuodesta 2000 lähtien 5 000 markkaa vuodessa. Merkittävin yksityisen henkilön lahjoitus, 6 000 markkaa, saadaan Pirkko Tuokolta.

Juminkekosäätiön Sirpa ja Markku Nieminen hoitavat viisumiasiat sekä pienempiä järjestelyasioita. Juminkeossa hoidetaan myös pienoispatsaiden myyntiä sekä ohjataan rahaliikennettä Arhippa Perttusen säätiön kautta.

* 2000 Tsasounan helat ja lukon takoo Ilkka Laakso Ruotsinpyhtäältä.

* 2001 Sailo etsii kellojen valajaksi Suomen parasta valimoa ja päätyy 1881 perustettuun kaavilaiseen Juutilan valimoon. Eljas Juutilainen valaa kolme erinomaisesti soivaa pronssikelloa niin edullisesti, että myös häntä on pidettävä projektin tukijana. Jokaiseen kelloon on ikuistettu valmistusvuosi ”Venehjärven tsasouna 2001”. Isoin kello on 42-kiloinen, halkaisijaltaan 40 senttiä, pienin 17 kiloa, hieman yli 22 senttiä ja keskimmäinen 26 kiloa ja halkaisijaltaan noin 30 senttiä. Kellojen sävelkulku korkeimmasta matalaan on ¿ a – ¿ f – ¿ h.

* 2002 Evolaisten hirsirakennusvaihe päättyy, runko valmistuu. Myös ikaalislaiset ovat osallistuneet tähän työhön. Nivalalainen Tuomo Takalo tekee eläkkeellä olevien ystäviensä kanssa tsasounan sisääntulokatoksen ja ulkoportaat. Vihtori Lesonen laudoittaa järvenpuoleisen katon lappeen poikansa Vitalin kanssa, ja kesällä Santerin poika Sergei ja Vihtorin pojat tekevät tsasounan lattiaa sekä latovat luonnonkivisokkelin.

* 2003 Kirvesmies-arkkitehtitoimisto Livady tulee mukaan kolmen miehen, Pekka Lehtisen, Lauri Saarisen ja Marko Huttusen viikon työn voimin. He viimeistelevät tornin rungon. Torni jäykistetään alkuperäisen tsasounan aikaisin keinoin ja työvälinein.

Jo keväällä nivalalainen eläkeläisryhmä on tehnyt tsasounan paanusipulia ja ristiä tornin huipulle Aki Sulosen ohjeiden mukaan. Paanusipulin paanut kiinnitetään itäisen perinteen mukaisesti pihlajanauloin, eikä niitä ole tervattu. Kuljetuksen Venehjärvelle hoitaa Unto Ojalehto Nivalasta. Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen opiskelijat Tuomas Jäntti sekä Tiina Tavast pitävät tsasounatyömaalla viikon kurssin, jonka aikana rakennetaan lattiaa, portaita, tornin lautakattoja ja kaiteita. Lokakuun lopussa Sulonen oppilaineen tekee tornin koristeellisen katon.

* 2004 Seppo Kanko pitää vuorostaan rakennuskurssin. Hänen johdollaan tehdään valmiiksi tornin lattia, kaiteet, katolla oleva risti ja sisäovi. Jo aiemmin Suomessa on valmistettu ikkunat, jotka kiinnitetään kyläläisten voimin. Viimeisenä työnä Sulo Lesonen veistää ikkunoiden vuorilaudat, ja näin on tsasounan rakennustyö saatettu loppuun.

Elokuun 14. päivänä Isä Nikodim Kostamuksesta vihkii tsasounan käyttöönsä lausuen:

”Tämähän on ihme!”

* 2005 Kalevalaseura lahjoittaa pääikonin, jonka maalaa Larisa Medvedeva, tsasounan ikonien hankintaan omistautuneen Vitali Dobrinin opiskelutoveri. Dobrin hankkii rahoituksen lisäksi neljälle upealle Larisan maalaamalle ikonille. Myöhemmin ikoneja maalaa ja lahjoittaa myös Samuli Paulaharjun veljentytär Maijukka Paulaharju.

 

Tavoitteena aito liistekatto

 

Tsasounan arkkitehtipiirustuksista ei selvinnyt käytetty salvostyyppi, ei katon oikea tekotapa, paanusipulin teko-ohje eikä tornin jäykistys, mutta Aki Sulonen pystyi toteamaan valokuvien perusteella katon ja salvoksen tekotavat. Alkuperäinen katto oli tehty liisteistä eli vanhasta suorakasvuisesta männystä lohkaistuista laudoista.

Löysin SKS:n kansanrunousarkistosta Samuli Paulaharjun muistiinpanoja vuodelta 1907 Suistamolta: ”Suistamolaiset kiskoivat liistehii ja latoivat niistä liistekattoja. Liisteet oli kiskottu pari syltä pitkiä, tuumaa paksuja ja leveys sen mukaan kuin puu antoi. Ladottiin kattoon limittäin ja naulattii raaviloihin (vuoliaisiin) kiinni ja elleivät ulottuneet harjalle oli pantu toinen rivi jatkoksi.”

”Päreet nakutettiin kiinni kuivilla pihlajanauloilla. Vintilällä porattiin taikka napautettiin niitä rautapiikillä kuten suutari kenkään. Kesällä ja nilan aikana kuorittiin naulapuut kuivumaan ja talvella sahattiin kappaleiksi ja nakutettiin nauloiksi.”

Myös Jalmari Kekkosen kirja Kansanomaisia rakennustapoja ja koristemuotojaKarjalasta kahden puolen rajaa vuodelta 1929 ohjaa katontekijää:

”Rukoushuoneiden katot yleensä tehdään toisin kuin muiden rakennusten. Näissä kattolaudat eivät saa tukea räystäskouruista eikä harjakourukaan aina pidä lautoja kiinni. Kiinnitys tehdään sellaisen puisen hakaliitoksen avulla, että alla olevassa orsihirressä on puunasta ja päällä makaavassa laudassa lovi, tai käytetään puutappeja. Rautanaulaa ei karjalainen rakentaja käytä.”

Venehjärven tsasounassa on yhä edelleen tilapäinen lautakatto. En pidä mahdottomana sadan vuoden takaisen taidon elvyttämistä ja konkreettista tavoitettani löytää tekijöitä ja rahoitusta alkuperäisen mukaisen liistekaton toteuttamiseksi.

 

Kuinka paras liistelauta syntyy

 

Sydänpuu alkaa kehittyä mäntyyn noin 80 vuoden iässä ja on parhaimmillaan noin 160 vuoden iässä. Sydämen tulee olla keskellä, eikä rauhassa kasvaneen puun vuosirenkaissa näy kasvupyrähdyksiä. Tiheikössä kasvaneeseen puuhun ei tule myöskään liistelautakattoon sopimattomia oksia.

Sydänpuun muodostamista voidaan edistää ”kiusaamalla” puuta eli veistämällä sen kuorta rikki. Paras kaatoaika on sydäntalvi, jolloin ravinteet puussa toimivat pakkasnesteenä ja estävät tuhohyönteisten ilmaantumisen. Liistelautoja varten puu on kaadettava pehmeästi, jotta siihen ei synny rengashalkeamia.

Tukeva maaperä, tiheä, puolukkaa ja mustikkaa kasvava mäntyvaltainen sekametsä, jossa männyn juuret saavat tunkeutua suoraan alaspäin, saa aikaan tasavahvan ja oksattoman rungon. Muiden puiden suojaamaan mäntyyn ei kasva myöskään tyvilaajentumaa.

Liistäminen voidaan tehdä eri tavoin säteittäin tai isohkon puun neljänneksistä tangentin suuntaan lohkaisten. Kuivaa ydintä ei käytetä. Tavalliseen lautaan verrattuna liistelauta on erinomaisen kestävää, puun solukko ei rikkoudu lautaa revittäessä. Liistämiseen käytetään erityistä liistekirvestä, puukiiloja ja puunuijaa.

Katon tekeminen valmiista liisteistä on varsin yksinkertaista. Liisteet kiinnitetään vuoliaisiin pihlajatapein. Harja tehdään kuten karjalainen katto ”solomahirttä” sekä sen alla olevaa harjahirttä käyttäen. ”Soloma” kiinnitetään harjahirteen ”pulpukan” avulla kiilaten. Tsasounissa, toisin kuin karjalaisessa asuintalossa, ei ole käytetty ”potokkaa” (eli lautaa tai kourua) räystäillä kattolautojen tukemiseen. Liistekattoa ei tervata.

Tsasounan runko on salvottu venäläisellä tai oikeammin ”viikinkisalvoksella”. Tämä tehdään aina alempaan hirteen ja siihen asetettava ylempi hirsi veistetään V-muotoiseen salvokseen sopivaksi. Kun viikinkisalvoksen oppii tunnistamaan, sen huomaa myös Inhan valokuvasta. Salvokselle ominaisista ”poskista” ei voi erehtyä.

Salvosta on arvosteltu huonoksi, koska on ajateltu sen keräävän vettä ja siten lahoavan helposti. Mutta Venehjärven vanhimmassa, noin parisataa vuotta vanhassa rakennuksessa on viikinkisalvos, joka on rungoltaan edelleen hyvässä kunnossa. Olennaista on oikea veistämistapa. Salvoksen pohjan sivuilla on pienet urat, joiden kautta vesi pääsee vuotamaan pois ja salvos tuulettuu

Paanusipulin eli tornin päällä olevan ”sipulin” sisus on umpimäntyä, johon on kiinnitetty haapapaanut pihlajatapein. Itäisen perinteen mukaan paanuja ei kiinnitetä takonauloin kuten Suomessa. Paanuja ei myöskään tervata, vaan ne saavat harmaantua. Tällä tavoin tehdyt paanusipulit ja katot ovat säilyneet hyvin.

Vaarnatapitus tehdään tsasounaan normaalisti. Tappi katkaistaan osittain ennen kuin se lyödään lopullisesti hirren sisään, jotta se ei jäisi kantamaan hirttä sen laskeutuessa. Hirsien varaus on tehtävä erittäin huolellisesti, sillä sammalia ei tsasounissa käytetä. Rukoushuoneissa, joissa ei ilmeisesti ole ollut lämmitystä, kosteutta sitovista sammaleista olisi ollut vain haittaa.

Varastointi. Puut pinotaan varjoisaan paikkaan irti suorasta maakosketuksesta. Mikäli puuta ei heti jatkojalosteta, pyritään sen kuivumista hidastamaan veistämällä, tyssäämällä tai maalaamalla sen päät. Ennen varastointia puut on aina kuorittava, jotta tuhohyönteiset pysyisivät niistä loitolla.

 

LIISTEIDEN TAITAJAT

Opettaja Aki Sulonen, arkkitehti Harri Metsälä sekä edesmennyt perinteentaitaja Sulo Lesonen Venehjärveltä. Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen ”Puurakentamisen perinneprojekti”.

 

Árpád Sailo on Espoon kaupunginmuseon tutkimusarkkitehti.



Artikkelit
Hiidenkiveltä näkyy: Folkloristiikan ääriviivoja piirtämässä

Päivystävä tekstintutkija: Voihan via, Nokia!

Innovaatio 800 vuoden takaa: ruotsalainen konttikattotuoli

Kadonneen katteen jäljillä - puusta tehty tuohi-malkakatto

Tsasounan ihme

Hyvin tehty on kuin ihmisen mieli

Gradut: Veneenveistäjättäret

Metsäsuomalaisuuden renessanssi

Nimenpyörittäjä: Luonnonsuojelua Koivujärvellä

Yleisökysymys: Mitä sananparrella tarkoitettiin?

Ajan sana: Sukupuolineutraalia

”Minä olen Piiskakylän tyttäriä!”

Kui Nortamo ja Sillanpää yhdes prohtasiva

Nilkan pakina: Keräilyä kaikilla mausteilla

Aineksista aiheiksi: Tekstien elämä ja teot

Arvioita ja katsauksia: Suomen kieli – tuuliajolla tappion maisemassa?

Arvioita ja katsauksia: Outo rakkaus (VAIN VERKOSSA)

Arvioita ja katsauksia: Venäjän vaikutuspiirissä

Arvioita ja katsauksia: Suomenkielisen neuvostokirjallisuuden vaiheita

Arvioita ja katsauksia: Media, rituaali, kuolema

Arvioita ja katsauksia: Runotyttö maineen polulla

Arvioita ja katsauksia: Kauhan varressa, kirjan ääressä

Arvioita ja katsauksia: Nuoreksi naiseksi vanhassa Helsingissä

Arvioita ja katsauksia: Rakennusperintömme herkkupalat

Arvioita ja katsauksia: Ei mikään pappilan hätävara

Arvioita ja katsauksia: Käspaikka on silta maailmojen välillä

Arvioita ja katsauksia: Valokuvajournalistin tarinoita

Arvioita ja katsauksia: Iskelmämusiikin ikivihreä

Arvioita ja katsauksia: Pohjantähteet

Märepala: Kritiikki ja sivistys

Restaurointileiri opetusmuotona

Pääkirjoitus: Miksi puurakentaminen katosi?

Monien identiteettien maisemat

Hiidenkivi
Suomalainen kulttuurilehti

Julkaisijat
Kotimaisten kielten keskus
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Suomen Kotiseutuliitto
Päätoimittaja
Outi Lauhakangas
P. 0456 347 353
outi.lauhakangas@stellatum.fi

Toimitussihteeri
Tuija Metsäaho
P. 0440 358 690
tuija.metsaaho@stellatum.fi
Toimitus
Hiidenkivi
Stellatum Oy, Purotie 1 B
00380 Helsinki

Kustantaja
Stellatum Oy
Purotie 1 B, 00380 Helsinki
Ilmoitusvaraukset
Anne Paavilainen
P. 09 2245 210, 0400 435 636
anne.paavilainen@stellatum.fi

Tilaukset ja osoitteenmuutokset
tilaajapalvelu@stellatum.fi
www.stellatum.fi
P. 03 4246 5301
Tilaushinnat Suomessa:
Kestotilaus 52,32 €
(laskutusväli 12 kuukautta),
määräaikaistilaus 55,59 €
(12 kuukautta)
irtonumero 10 €.