LEHDEN UUSIN NUMERO

1/2011
Etusivu      Arkisto      Palaute      Yhteystiedot      Tilaa      Omat tiedot     

Turmiolan Tommin perilliset

 

ILPO LAGERSTEDT

 

Nykysuomen sanakirjan  määritelmä ”Sarjakuva on juonellinen kertova piirroskuvien sarja” on aika väljä. Sen perusteella jopa vanhojen kivikirkkojen Raamattuun perustuvat seinämaalaukset ovat sarjakuvia. Määrittelen sarjakuvan juonelliseksi piirroskuvien sarjaksi, jossa kuvasarjan lisäksi olennaisena osana ovat puhekuplat ja jatkuvuus.

 

Sveitsiläisen Rudolf Toppferin luomaa Herra Koipeliini -kuvasarjaa pidetään yhtenä sarjakuvan kantamuodoista. Kuvasarja tuli meillä tunnetuksi Spindelben-nimisenä ruotsinkielisenä kuvakirjana jo 1850-luvulla.

Vuonna 1858 ilmestyi suomalaista tekoa oleva lähes legendaarinen Turmiolan Tommi -kuvakirja, jonka tarkoitus oli valistaa kansalaisia viinan vaaroista. Tommi täyttää Nykysuomen sanakirjan vaatimukset sarjakuvasta, se on juonellinen piirroskuvien sarja. Puhekuplat puuttuvat, mutta jatkuvuutta oli. Tommi oli aikansa mediatapahtuma, ja siitä otettiin myös ruotsinkielinen versio Thomas i Brännby vuonna 1859 ja toinen painos vuonna 1884. Tommia on sen raittiusaatteen takia väheksytty, mutta 1850-luvulla se oli aikaansa edellä.

Myös Pekka Puupää, Kieku ja Kaiku sekä varhainen Muumi olivat rakenteeltaan samanlaisia kuvasarjoja kuin Turmiolan Tommi. Puhekuplia ei ollut, ja selittävä teksti oli kuvan alareunassa. Jos nämä ovat sarjakuvia, myös Tommi Turmiola on sarjakuva. Itse kuitenkin pidän kaikkia näitä kuvasarjoina, ja määrittelen sarjakuvan juonelliseksi piirroskuvien sarjaksi, jossa olennaisena osana ovat puhekuplat ja jatkuvuus.

 

Kuvat yleistyvät lehdissä

Kuvat olivat 1800-luvulla varsin harvinaisia Suomen lehdistössä. Vuosisadan jälkipuoliskolla Suomeen alkoi vähitellen kehittyä erityinen lehdistö, jossa oli myös kuvia. Nämä julkaisut olivat yleisaikakauslehtiä ja pilalehtiä eli satiirisia julkaisuja. Kyläkirjaston kuvalehden b-sarjassa oli useita kuvasarjoja, jotka todennäköisesti olivat ulkomaista alkuperää. Ne kaikki julkaistiin vain yhden kerran.

Suomen ruotsinkielinen lehdistö saattoi hankkia helposti kuva-aineiston Ruotsista, sitä ei edes tarvinnut kääntää. Niinpä Suomen ruotsinkielisten lehtien kuvat ja kuvasarjat eivät välttämättä olleet suomalaista alkuperää.

Matti Meikäläisessä, tunnetussa suomalaisessa pilalehdessä, oli paljon kuvasarjoja, joista osa oli ehkä ulkomaista tuotantoa. Lehdessä oli 12.12.1885 suomalainen neljän kuvan sarja ”Taskis-Ville pulassa”. Vuonna 1886 julkaistiin kuvasarja Munakkalan isännän junamatkasta Ouluun. Oulun rautatie oli hiljattain valmistunut, joten kuvasarja saattoi olla kotimaista työtä. Vuonna 1896 Matti Meikäläisessä oli jo pitkät kuvasarjat Mikko Miettisen Helsingin-matkasta sekä ”Tuokiokuvia patruuna Pöyhäsen kesäretkeltä”. Kaikissa näissä kuvasarjoissa oli selittävät tekstit. Hahmot eivät palanneet lehtien palstoille.

Yksi etappi suomalaisen sarjakuvan taipaleella saavutettiin Matti Meikäläisen numerossa 29.9.1899. Silloin julkaistiin leipurien lakosta kuvasarja, jossa tekijä käytti puhekuplaa ehkä ensimmäisen kerran Suomessa. Puhekuplan tekstit olivat ”Kapina” ja ”Täältä tulee kuningas” Pian tämän jälkeen Matti Meikäläinen lakkautettiin. Juuri alkanut sortokausi synnytti kuitenkin uusia pilalehtiä.

 

Keltainen Vekara tuli Suomeen

Samaan aikaan nykyaikainen sarjakuva oli syntynyt Yhdysvalloissa. Uuden Suomettaren Juttutupa-lehti mainitsi 16.10.1898 amerikkalaisen ”pilkkakuvien” piirtäjän, Outcaultin, joka piirsi kohtauksia New Yorkin irlantilaisesta korttelista. Sankareina olivat lapset.

Juttutupa jatkaa: Hullunkurisin ilmiö näiden lasten joukossa oli vielä vallan paljaspää pikkupoika, joka aina oli puettu vaaleankeltaiseen avaraan mekkoon. Piirtäjä nimitti tätä hauskaa pienokaista, jonka pukuun hän asetti mitä merkillisimpiä huomautuksia ”the Yellow Kid”, suomeksi jotakuinkin tarkalleen ”keltainen pojan mukula”, tahi ”keltainen vekara”.

Richard Outcaultin luomaa Yellow Kid -hahmoa pidetään yleisesti ensimmäisenä sarjakuvana. Keltainen Vekara oli alkanut vuonna 1896, joten kesti kaksi vuotta, ennen kuin tieto siitä ehti Suomeen. Yhtä kaikki Keltainen Vekara tunnettiin Suomessa. Sosialistisen Kurikka-pilalehden numerossa oli pilakuva senaattori Heikki Renvallista, ja teksti oli laitettu Renvallin olemukseen aivan samalla tavalla kuin Keltaisen Vekaran kuvateksti oli laitettu vekaran paitaan.

Keltaista Vekaraa seurasivat nopeasti muut sarjakuvat. Rudolph Dirks ja Harold Knerr loivat Max ja Moritz -periaatteella sarjakuvan Kissalan pojat, jossa käytettiin puhekuplia. Sarja sai suuren suosion. Kissalan pojat tuli Suomeen vuonna 1904 sarjakuvakirjassa Amerikkalainen kuvakirja. Lieneekö se ollut ensimmäisiä sarjakuvajulkaisuja koko maailmassa? Helsingin Sanomissa oli 22.12.1904 Amerikkalaisen kuvakirjan mainos, ja siinä sarjakuva-sanaa käytetään ensimmäisen kerran sen nykymerkityksessä.

Kuvasarjat olivat silti yhä yleisiä 1900-luvun alun Suomessa. Kuvasarjoissa saattoi olla yksi puhekupla, jossa sanat oli usein piirretty hyvin epäselvästi.

 

Väkevämies ja suomalaisen sarjakuvan alku

Valtionarkeologi Johan Reinhold Aspelinin poika, 1881 syntynyt Heino Aspelin kuului niihin opiskelijoihin, jotka eivät osallistuneet sortokauden laittomiin asevelvollisuuskutsuntoihin. Hänet erotettiin monien muiden opiskelijoiden tavoin Helsingin yliopistosta 1903. Aspelin katsoi parhaaksi lähteä äitinsä sukulaisten luo Tanskaan.

Maanpakolaisuus ei estänyt Aspelinin luomistyötä. Suomen ja Tanskan lehdet julkaisivat hänen grafiikkaansa. Kesällä 1904 ilmestyi Suomessa hänen karikatyyrikokoelmansa ”taidemaailmamme johtomiehistä”.

Aspelin palasi lyhyeksi ajaksi Suomeen ja lähti Pariisiin lokakuussa 1905. Pariisissa hän pääsi taiteelliseksi avustajaksi Revue Illustrée -lehteen. Kun vallankumous puhkesi Pietarissa, Suomessa alkoi lyhyt poliittinen suojasää, jota maamme satiirinen lehdistö käytti hyväkseen. Aspelin palasi Suomeen ja ryhtyi satiirisen Tuulispää-lehden toimittaja-taiteilijaksi.

Tuulispään joulunumerossa 1908 julkaistiin sivun mittainen Väkevämies-sarjakuva. Siinä esiintyy itsetietoiseksi voimamieheksi paljastuva herrasmies, joka potkaisee häntä häirinneen jalkapallon Helsingin Suurkirkon pääkupolin ristin huipulle ja kävelee tyytyväisenä pois. Tämä oli vielä perinteistä kuvasarjaa.

Väkevämies palasi 8.1.1909, nyt puhekuplan kera. Suomalainen sarjakuva oli syntynyt. Väkevämies ostaa uutta kävelykeppiä ja sanoo puhekuplassa: ”Ei kelpaa.” Hän kävelee sitten Helsingin Kauppatorille, ottaa sieltä Keisarinnan kiven, jonka nurinpäin käännettynä työntää kainaloonsa. Kuva ei kerro, mitä tapahtui kiven päässä olleelle kaksoiskotkalle, mutta Venäjän vastainen piikki oli selvä.

Aspelin jatkoi historian tekemistä. Hänen Väkevämiehen tarinansa alkoi numerossa 22.1. ja jatkui 29.1.1909. Sarjakuvalle ominainen jatkuvuus oli syntynyt. Tuulispään numerossa 29.10.1909 Väkevämies heittää senaatin rakennuksen tunkiolle. Herja liittyi venäläisten hankkeeseen nimittää senaatin jäseniksi Venäjälle uskollisia suomalaisia miehiä. Aspelin otti sarjakuvalla kantaa myös muihin ajankohtaisiin tapahtumiin.

Väkevämies on myös ensimmäinen suomalainen graafinen esitys, josta lehdistössä käytettiin sarjakuvan nimeä.

 

Oliko Väkevämies myös sarjakuvan ensimmäinen voimamies? Vuonna 1938 syntynyt amerikkalainen Teräsmieskin oli alussa vain voimamies, joka sai yliluonnolliset mittasuhteet vasta ajan myötä. Väkevämiehen esikuva oli ehkä Tuulispää-lehden entinen taiteilija Aapo Kangasmaa, joka oli isokokoinen eikä epäröinyt käyttää voimiaan.

Väkevämies oli Aspelinin vakiosarjakuva, mutta hän teki myös muita sarjakuvia. Tuulispäässä esiintyivät koko sivun sarjakuvana Maalaisserkku ja hänen kaupunkilaistoverinsa sekä Kuherruskuukauden kuluttua. Sarjakuvan päähenkilö lienee ollut Aspelin itse. Hän kuvasi myös itseään sarjakuvassaan Uusi Puku, joka ilmestyi Sampo-joululehdessä 1911.

 

Surrealismin historiaa

Aspelin käsitteli sarjakuvaa, ajan modernia taidemuotoa, varsin ajattomalla tavalla. Väkevämies on pianokonsertissa ja kyllästyy soittajaan. Hän heittää muusikon pois lavalta ja istuu pianon päälle soittamaan jaloillaan kuin Jerry Lee Lewis takamuksellaan 50 vuotta myöhemmin. Väkevämies lähti uuden Havis Amandan patsaan kanssa Seurahuoneelle. Keväällä 1910 odotettiin Halleyn pyrstötähden paluuta. Aspelin kuvasi, miten Väkevämies lassosi pyrstötähden.

Aspelin kuvasi sarjakuvassaan myös miehen jäämistä höyryjyrän alle. Mies ei murskaantunut vaan meni lyttyyn. Tämä sama teema on toistunut myöhemmin lukemattomissa sarjakuvissa ja animaatiossa ympäri maailman. Näissä sarjakuvissa on suomalaisen surrealismin historiaa.

Aspelin ei saanut kuitenkaan aikaan vallankumousta Suomen sarjakuvassa. Puhekuplaa käytettiin yhä edelleen varsin vähän ja varsinaisen tekstin ohessa kuvasarjoissa. Puhekupla oli selvästi vaikea asia suomalaisille taiteilijoille. Jokunen taiteilija Aspelinin ohella saattoi käyttää kuvituksessaan vain puhekuplia, esimerkiksi Aarno Karimo, tuo ”kumpujen öiden” taiteilija.

Väkevämiehen jälkeen seuraava suomalaisen sarjakuvan etappi saavutettiin joulun alla 1911, kun Ilmari Vainion luoma Professori Itikaisen tutkimusretki ilmestyi ensimmäisenä suomalaisena sarjakuvakirjana.

Aspelin lopetti satiirin ja sarjakuvien teon aikalaisten pettymykseksi ja siirtyi liike-elämään. Hän toimi vuodesta 1933 Suomen arkkitehtiliiton mainospäällikkönä vuoteen 1957 eli kuolemaansa asti.

 

Ilpo Lagerstedt on tiedeaiheisiin erikoistunut toimittaja, historiantutkija ja sarjakuva-asiantuntija.



Artikkelit
Hiidenkiveltä näkyy: Kulttuurilähettiläs

Päivystävä tekstintutkija: Brändipropagandaa

Kuinka suomennan

Kenen kieltä kirjoitat?

Älkää koskeko kieleeni!

Tekstuaalista fundamentalismia

Kulttuurista ja kielellistä rajapyykkiä

Stadin mestat: aikamatka Helsingin menneisyyteen ja nykyisyyteen

Nilkan pakina: Musketöörimeininkiä täydestä sydämestä

Raja, kotiseutu ja koodi

Gradut: Turun päivä – mitä kotiseutupäivälle tapahtui?

JOY-kampanjavuoden tilinpäätös: Aurinko nousee lännestä

Kaalin meteoriitin jäljet kielessä

Kulttuurien tutkimus puilla paljailla

Karjalaiset ja karjalan kieli (VAIN VERKOSSA)

Aineksista aiheiksi: FILIstä kirja maailmalle

Nimenpyörittäjä: Nimien kielellä

Yleisökysymys

Ajan sana: Tykkääjät

Arvioita, katsauksia: Kielten ja kulttuurien välisellä löytöretkellä

Arvioita, katsauksia: Taidekirja väitöskirjan vaatteissa

Arvioita, katsauksia: Käännöskukkasten loistoa

Arvioita, katsauksia: Sananmuunnosta on jokaista sorttia

Arvioita, katsauksia: Tuokiokuvia apurahajärjestelmästä

Arvioita, katsauksia: Mihin suuntaan kirja-ala kääntyy?

Arvioita, katsauksia: Puusta pitkään

Arvioita, katsauksia: Ikiaikainen satu

Arvioita, katsauksia: Säätyynsä syntyneet

Arvioita, katsauksia: Tiedän paikan armahan…

Arvioita, katsauksia: Suomen musiikin historian unohdetut

Arvioita, katsauksia: Häivähdys vaaleanpunaista

Arvioita, katsauksia: Lämmöllä inkerikoista (VAIN VERKOSSA)

Märepala: Kääntäjän työ ja ruotsalainen oikeusturva

Turmiolan Tommin perilliset

Suomennokset – kenen kielellä?

Pääkirjoitus: Ymmärrettäväksi

Hiidenkivi
Suomalainen kulttuurilehti

Julkaisijat
Kotimaisten kielten keskus
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Suomen Kotiseutuliitto
Päätoimittaja
Outi Lauhakangas
P. 0456 347 353
outi.lauhakangas@stellatum.fi

Toimitussihteeri
Tuija Metsäaho
P. 0440 358 690
tuija.metsaaho@stellatum.fi
Toimitus
Hiidenkivi
Stellatum Oy, Purotie 1 B
00380 Helsinki

Kustantaja
Stellatum Oy
Purotie 1 B, 00380 Helsinki
Ilmoitusvaraukset
Anne Paavilainen
P. 09 2245 210, 0400 435 636
anne.paavilainen@stellatum.fi

Tilaukset ja osoitteenmuutokset
tilaajapalvelu@stellatum.fi
www.stellatum.fi
P. 03 4246 5301
Tilaushinnat Suomessa:
Kestotilaus 52,32 €
(laskutusväli 12 kuukautta),
määräaikaistilaus 55,59 €
(12 kuukautta)
irtonumero 10 €.