LEHDEN UUSIN NUMERO

4/2011
Etusivu      Arkisto      Palaute      Yhteystiedot      Tilaa      Omat tiedot     

Puna-armeijan kenraalilla oli sotavankileirillä oma parakki (VAIN VERKOSSA)

Köyliön sotavankileirillä oli 27 eri kansallisuutta. (Kuva: Köyliö-seuran arkisto)

 

NIILO IHAMÄKI

 

Metsän keskelle raivatulla aukiolla kohoaa punagraniittinen kivi, jonka kiiltävässä pinnassa loistaa viisisakarainen tähti. Venäjänkielinen teksti ilmoittaa, että paikalle on haudattu 122 neuvostoarmeijan upseeria, jotka menehtyivät alueella sijainneessa sotavankileirissä.

 

Ollaan Köyliön vankilan hiljaisessa puistometsikössä Satakunnassa. Muistokiven juurella on kimppu metsätähtiä. Rauta-aidan takaa kuuluu tikan nakutusta. Kopkopkop kop kop.

Suomen armeija otti vangiksi jatkosodan aikana noin 64 000 puna-armeijan sotilasta. Heidät sijoitettiin 32 sotavankileiriin. Upseerivangit siirrettiin Köyliön varavankilaan, kyliltä kaukana sijainneeseen vankilaan, jossa suomalaiset vangit olivat raivannet hyhmäistä Kakkurinsuota pelloksi.

Venäläisten sotavankien joukossa oli sotilasarvoltaan korkein suomalaisten vangitsema upseeri, Sommeen motissa kesällä 1941 antautunut Puna-armeijan 43. divisioonan komentaja Vladimir Kirpitshnikov.

Köyliön sotavankileirille ahdettiin yli tuhat upseeria. Suomalaista henkilökuntaa oli noin sata aliupseeria ja sotilasta, esimiehinä muutama upseeri.

Suurin osa leirille tuoduista vangeista oli nälän tai tautien heikentämiä. Leirillä kuoli muistokiven ilmoittama määrä, 122 vankia. Leirin toiminta päättyi syksyllä 1944, jolloin vangit palautettiin Neuvostoliittoon.

 

Kenraalilla herran päivät

”Upseerivangit saivat muita vankeja paremmat olot ja vielä erityisemmän kenraali Kirpitshnikov. Kävi toteen se kansanviisaus, jonka mukaan herra on herra helvetissäkin eli tässä tapauksessa vankilassa”, leirillä kirjanpitäjänä palvellut Valto Vaajala naurahtaa.

Kenraalille varattiin oma parakki ja kaksi palvelijaa. He olivat kenraalin käytettävissä kaikkina vuorokauden aikoina.

Ehkä erityiskohteluun vaikutti sekin, että Kirpitshnikov ryhtyi yhteistyöhön suomalaisten kanssa laatimalla selvityksen puna-armeijan organisaatiosta. Armeijansa tehokkuutta hän arvosteli kirpeästi. Suopeudestaan ja palveluksistaan kenraali sai maksaa myöhemmin kovan hinnan, sillä vahvistamattomien tietojen mukaan hänet ammuttiin heti, kun vangit syksyllä 1944 luovutettiin Neuvostoliittoon.

Jo vankijunassa kenraalia kohdeltiin tylysti. Kun vankikuljetus saapui rajalle, tulivat vastaanottajat vaunuun ja kysyivät Kirpitshnikovia. Saattajat kertoivat, että vaunussa on kenraali Kirpitshnikov, mutta heille vastattiin, ettei ole mitään kenraali Kirpitshnikovia!

Köyliössä vankileirin ympärillä oli 300 hehtaaria peltoa ja navetassa iso karja. Ruokaa tuotettiin omiin tarpeisiin. Vaajala muistaa, että suurin osa vangeista teki työtä.

”Upseereilla ei ollut työntekovelvollisuutta. Osa kieltäytyi työstä, mutta vähitellen kyllästyttiin joutenoloon. Työstä maksettiin pientä palkkaa, jonka voi käyttää ostoksiin leirin kanttiinissa. Muutamat olivat töissä keittiössä, leipoivat ja laittoivat ruokaa. Ei ruoka hääviä ollut. Talvella 1942 perunat loppuivat jo huhtikuussa. Pääravintona oli lanttukeitto.

 

Talojen töissä sai parempaa ruokaa

Erityisen halukkaasti vangit menivät töihin lähialueen maalaistaloihin. Niissä tarvittiin apuväkeä, sillä omat miehet olivat sodan töissä. Vangit tekivät taloissa peltotöitä ja korjasivat rakennuksia. Erityinen houkutin oli ruoka. Se oli taloissa leiriruokaa huomattavasti parempaa.

Pentti Vähätalo muistaa, että hänen kotonaan oli kymmenen miehen vankiryhmässä myöa yksi eversti. Vartioinnista oli tarkat ohjeet, mutta yleensä vankeihin luotettiin ja vartiointi jäi joskus hyvin muodolliseksi. Eräskin vanki, kapteeni Vasili, kävi laskemassa verkkoja naapurin miehen, Ketolan papan, kanssa.

Joskus vangit hankkivat kaupasta rapakaljaa ja terästivät sitä suolalla. Kun kaljapulloa ravisteli, syntyi jonkinlaista alkoholin korviketta.

 ”Pian laulu kaikui, balalaikka soi ja ripaskaa mentiin.”

Veikko Lähteenmäki kävi isänsä kanssa hakemassa töihin kaksi vankia. Sopivan näköiset sai valita portilla seisovasta miesryhmästä. Vangit istutettiin polkupyörien tavaratelineelle. Kun tie muuttui vetisen pehmeäksi, pyöriä talutettiin ja matkaa jatkettiin jalan.

Vangit majoitettiin talon kulmakamariin. Nähtyään perheen viisi lasta, suomea vähän taitava vanki sanoi: ”Papalla paljon lapsia.” Ruokaillessa kaikki istuivat samaan pöytään.

”Ruoka maittoikin. Kerran muuan mies söi aamiaispöydässä yksin kokonaisen hiivaleivän. Miehet olivat talossa neljä viikkoa. Tehtiin metsätöitä ja nostettiin rahkasuolta pehkua navetan kuivikkeeksi.”

”Vein vangit hevoskyydillä takaisin leiriin. Portilla miehet heiluttivat käsiään hyvästiksi. Mitään ei jäänyt hampaankoloon, ei puolin eikä toisin.”

Juhannuksena 1942 leirillä oli jonkinlaiset juhlat. Lähteenmäkikin pyöräili paikalle ja kuunteli vankiorkesterin soittoa. Ohjelma kesti pari tuntia. Tanssia ei saanut, sehän oli kielletty sodan aikana koko maassa.

 

Puolukkametsässä

Seija Matomäen lapsuuden kodissa oli kaksi vankia. He tekivät kaikkia talon töitä ja poimivat syksyllä puolukoita talven varalle.

”Isä kirjoitti vankien nimet komeron oven sisäpuolelle. Abdudamanov oli kotoisin Valko-Venäjältä. Hän oli mukava ja ahkera, piti kovasti lapsista ja nosti minut olalleen, kun mentiin pellolle.”

 Talossa asui samaan aikaan myös siirtolaisperhe, äiti ja kolme poikaa.

”Perheen äidillä oli pihasuulissa pullo piilossa. Vanki löysi sen, joi tyhjäksi ja selitti puolustukseksi: ’Meillä kommunismi: mikä olla sinu, se olla myös minu.’ ”

Kaino Matomäki muistaa, että yksi vangeista oli lääkäri. Vangeilla oli epämukavat kengät ja jalkoihin tuli rakkoja. Lääkäri määräsi miehet hautomaan jalkojaan kuumassa vedessä.

Leirissä työskenneltiin saviverstaassa. Valmistettiin savivateja ja kukkaruukkuja. Kukkopillejäkin muotoiltiin. Puutyöverstaassa tehtiin kerran Saksan armeijan tilaamia leikkuulautoja suuri määrä. Vangit punoivat pajukoreja, näpräilivät oljista rasioita tai veistelivät kirjoitustelineitä. Paikkakuntalaiset vaihtoivat niitä leipään. Vielä halutumpi vaihdon väline oli tupakka. Sitäkin oli taloissa, sillä tupakoimattomat sotilaat säästivät armeijan muonatupakat ja toivat ne kotiin lomalle tullessaan.

Lähempi tuttavuus vankien kanssa oli ankarasti kielletty. Kaikki luvaton seurustelu [– –] kielletään. Kielto koskee sekä siviili- että sotilashenkilöitä. Kiellon rikkoja voidaan tuomita aina 4:n vuoden vankeusrangaistukseen.” (Asetus  29.1.43, No 97.)

Kielto ei aina pitänyt. Sen ymmärtää, olivathan vangit nuoria miehiä ja kylissä seuraa vailla olevia tyttöjä. Kävi juuri niin kuin loimaalainen sananparsi sanoo: ”Ennen kaittee kapan kirppuja ko kaks rakastunutta”.

 

Niilo Ihamäki on eläkkeellä oleva Yleisradion toimittaja.



Artikkelit
Hiidenkiveltä näkyy: Oikeus kulttuuriperintöihin

Päivystävä tekstintutkija: Muu maa mutikka

Avioaikeita vai syntistä menoa?

Nimenpyörittäjä: Rakkauden puistossa

Juhani Aho 150 vuotta

Juhani Aho ja pariisilainen rakkauden fysiologia

Väärnissä vaalitaan pappilaperinteitä

Sudenkuoppa ja muita tekstejä

Juoksija sortuu, runoilija syttyy

Arjen tarkkanäköinen tulkki

Miten lappalainen muuttui saamelaiseksi

Nilkan pakina: Syväoppineita ja sanan säiliä

Sodankyläläinen identiteetti

Ajan sana: Voodoosta vodou

Uhanalaiset saamen kielet elpyvät

Gradut: Kuka omistaa menneisyyden?

Valtakunnalliset kotiseutupäivät Turussa: Eurooppalaisuutta etsimässä

Kirjan tarina valtasi apteekkarin talon

Puna-armeijan kenraalilla oli sotavankileirillä oma parakki (VAIN VERKOSSA)

Arvioita, katsauksia: Vastakohdista syntyy rikas kokonaisuus

Arvioita, katsauksia: Näkökulmia virsiin

Arvioita, katsauksia: Soveliaan vastarinnan rajat

Arvioita, katsauksia: Ajatuksia herättävä historiikki

Arvioita, katsauksia: Elämän ykseyden puolustaja

Arvioita, katsauksia: Museoalan jyhkeä jättiläinen

Arvioita, katsauksia: Ennakkoluuloista valaistumiseen

Arvioita, katsauksia: Nukketeatterit vierailulla

Arvioita, katsauksia: Ikäihmiset yliopistossa

Arvioita, katsauksia: Unohdettu kylätontti tuli päivänvaloon

Arvioita, katsauksia: Parnasso, oman tiensä tallaaja

Arvioita, katsauksia: Urheilusankaruuden uudet raamit

Arvioita, katsauksia: Muuttuva metsä ja metsämaisema

Arvioita, katsauksia: Posliinia sosialistisesta laboratoriosta

”Teatterin oikullisuus, onnen vaihtelevaisuus...”

Märepala: Jaloa ihmistä jäljittämässä

Pääkirjoitus: 150 vuoden aikaperspektiivi

Hiidenkivi
Suomalainen kulttuurilehti

Julkaisijat
Kotimaisten kielten keskus
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Suomen Kotiseutuliitto
Päätoimittaja
Outi Lauhakangas
P. 0456 347 353
outi.lauhakangas@stellatum.fi

Toimitussihteeri
Tuija Metsäaho
P. 0440 358 690
tuija.metsaaho@stellatum.fi
Toimitus
Hiidenkivi
Stellatum Oy, Purotie 1 B
00380 Helsinki

Kustantaja
Stellatum Oy
Purotie 1 B, 00380 Helsinki
Ilmoitusvaraukset
Anne Paavilainen
P. 09 2245 210, 0400 435 636
anne.paavilainen@stellatum.fi

Tilaukset ja osoitteenmuutokset
tilaajapalvelu@stellatum.fi
www.stellatum.fi
P. 03 4246 5301
Tilaushinnat Suomessa:
Kestotilaus 52,32 €
(laskutusväli 12 kuukautta),
määräaikaistilaus 55,59 €
(12 kuukautta)
irtonumero 10 €.