LEHDEN UUSIN NUMERO

1/2012
Etusivu      Arkisto      Palaute      Yhteystiedot      Tilaa      Omat tiedot     

Kulttuurijyrähdys: Mikä ihmeen ”keskus”?

(Piirros: Erkki Tanttu)

 

PAULI SAUKKONEN

 

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen nimi on muuttunut 1.1.2012 uuden lain ja toiminnan supistusten myötä Kotimaisten kielten keskukseksi. Miksi? Koska Fred Karlssonin johtama Kotus-työryhmä niin ministeriölle ehdotti ja koska sen mielestä toiminnasta tämän jälkeen ”suuri osa on muuta kuin tutkimusta” (Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2010:1).

Kotuksen päätehtäväksi jäi suomen ja ruotsin kielen huollon ja sanakirjatyön jatkaminen. Huolto ja toimittaminen? Sehän on siis periaatteessa samantyyppistä rutiininomaista työtä kuin lukemattomissa virastoissa, toimistoissa ym. työpaikoissa. Siispä Kotuksesta tehtiin nyt niiden kanssa samantyyppinen pelkkä virasto, viranomainen. Kielitoimiston sanakirjan määritelmän mukaan tällainen viranomainen on ”elin, jonka tehtävänä on jnk määräalan julkisten asiain toimittaminen” tai hallinnoiminen eli ”hoitaminen, järjestäminen”. Kotus-viraston päätehtävänä olisi siis ’järjestää, toimittaa, huoltaa, hoitaa, hallinnoida’ kieltä ja sen käyttöä ja käyttäjiä! Tällaiseen tehtävään ei todellakaan sisälly mitään tutkimusta, koska se on suorastaan absurdi eikä vastaa todellisuutta. Työ on muuta ja vaatii aivan muuta.

Työryhmän jäsenet lienevät takertuneet työtä kuvailevien monimerkityksisten arkikielisten ilmausten tarjoamiin mielikuviin. Jäsenenä ei ollut näet yhtään ydintehtävien eli kielenohjailun (language planning, johon kuuluu teksti, kielioppi, sanasto, nimistö) ja sanaston kodifikaation (leksikologia, leksikografia, semantiikka) varsinaista ammattilaisedustajaa, vaikka nimenomaan näiden tehtävien sisällöt, asema ja suunnitelmat olivat kysymyksessä.

Muiden ministeriöiden sektoritutkimusaloilla on edelleen tutkimuslaitoksia. Kotus-keskus ei nyt siis enää rinnastu niihin. Keskusta johtaa keskuksenjohtaja (ja – hups – keskusta hoitaa keskuksenhoitaja). Johtajalla ei ole enää professorin arvonimeä.

Hyväntahtoisesti aprikoiden: onko kenties ajateltu niin, että yliopistoon siirretyt sukukielten, romanikielen ja viittomakielen ja ym. tehtävät sisälsivät ainoan Kotuksessa olleen tutkimuksen, tai niin, että uudessa ”keskuksessa” ei saa enää harjoittaa tutkimusta ja että tutkimusta tehdään ainoastaan yliopistossa?

Mutta jos joku kuvittelee, että kaikki Kotuksen tarvitsema alaan kuuluva tutkimus tehdään tästä lähtien yliopistoissa, se on suuri erehdys. Ei yliopistoilta sellaista voisi edes vaatia. Sitä paitsi minkä maailman logiikkaa on se, että tässä uudessa ”keskuksessa” on edelleen kuitenkin tutkijoita ja että siellä edelleen lain mukaan harjoitetaan suomen ja ruotsin kielen ”huoltoon” ja ”sanakirjatyöhön” ”liittyvää” tutkimusta?

Mitähän ”liittymisellä” on ymmärretty, jotain irrallista, ylimääräistä? Työ on näet perusolemukseltaan läpikotaisesti ja lähtökohtaisesti tutkivaa ja omaa tutkimusta edellyttävää, jotta tulos on luotettavaa. On seurattava ja läpikäytävä suuret määrät erilaista uutta ja vanhaa aineistoa ja tehtävä niistä johtopäätökset. Sitä, onko se kulloinkin soveltavan tutkimuksen vai perustutkimuksen luonteista, on vaikeaa ja tarpeetonta määritellä (esimerkkinä vaikka tänä vuonna ilmestyvä tekstinhuollon lähtökohtia pohjustava tekstilajikirja). Vai onko tarkoitus normittaa ja antaa ohjeita mutu-periaatteella?

Uskomatonta prosessissa on se, että nimen ja aseman muutosta esittänyt Kotus-työryhmä koostui tärkeiden kansallisten kulttuurialojen, laitosten ja yliopiston humanistiedustajista. Kotuksen itsensä lakiesityksestä antamaa erinomaista ja nimenmuutosta vastustavaa lausuntoa ei sen jälkeen enää kuunneltu. Nimenmuutosta vastustivat lausunnoissaan myös Oulun yliopisto, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Åbo Akademi. Koska nimenmuutokseen ei ollut mitään pakkoa eikä järjellisiä sisällöllisiä perusteita, ainoa johtopäätös on se, että tietoisena tarkoituksena on ollut nimenomaan Kotuksen statuksen lasku.

Opetus- ja kulttuuriministeriössäkään ei katsota Kotuksessa tehtävän sellaista oikeaa tutkimusta kuin muiden ministeriöiden alaisissa kovien soveltavien tieteiden laitoksissa. Kyse on siis arvottamisesta. Humanistityöryhmän ja hallintobyrokraattien käsitykset suomen ja ruotsin kielen kielellis-kulttuuristen resurssien ja niiden käytön ajantasaisen tutkimuksen merkityksestä osoittavat, että tällaisilla taloudellisesti vähätuottoisiksi katsotuilla kansallisilla asioilla ja arvoilla ei ole enää kovin suurta painoa.

Museovirastokin, se toinen humanistinen tutkimuslaitos, on pahassa resurssipulassa. Tuntuu ristiriitaiselta, kun samaan aikaan on toisaalla julkisesti esitetty esimerkiksi oman kielen asemasta ja laaja-alaisesta käytöstä päinvastaisia mielipiteitä ja argumentteja.

Samaa vähättelyä, lyhytnäköisyyttä ja ymmärtämättömyyttä osoittaa edelleen se, että keskeneräisiä, aineistojen huolellista analyysia, valintaa, vertailua vaativia – ja siten myös aikaa vieviä – laajoja tiivissisältöisiä sanakirjoja esitettiin typistettäväksi. (Onneksi Koneen Säätiö näpäytti ja antoi rahaa Vanhan kirjasuomen sanakirjan jatkamiseen.) Tällainen suora ylimielinen sisältöihin puuttuminen merkitsi samalla Kotuksen autonomian loukkausta. Uudenkin lain ja asetuksen mukaan asiantuntijaelin eli Kotus tekee suunnitelmansa resurssien puitteissa itse.

 

Pauli Saukkonen on professori.



Artikkelit
Hiidenkiveltä näkyy: Politiikkaa kansalla

Päivystävä tekstintutkija: G-pisteen hinta

Sovinnottomuus

Nilkan pakina: Mustanaamio Helsingissä (alustava selvitys)

Kotimaani ompi Spanja

Aineksista aiheiksi: Puolesta hengen ja heimon vai maan?

Rietrik Polén, monihyväinen fennomaani

Osana erilaisuutta oppii ymmärtämään

Oonko joku kulttuuripommi?

Suomi toiseksi äidinkieleksi

Kotipesä: Kuntauudistukseen ihmisnäkökulmaa

Kaupunginosien aktivismi saa vauhtia vastamäestä

Raumasta stressiin – Ikiaikaisten tavurakenteiden murros

Suomalaisia sankaritarinoita Kaukasiasta

Lintulan luostarissa hoivattiin väsyneitä sotilaita (VAIN VERKOSSA)

Nimenpyörittäjä: Lummenteen rannalla

Ajan sana: Ekoluokassa

Arvioita: Uusi ja vanha kansallispuku

Arvioita: Koskettava kuvaus huutolaislapsista

Arvioita: Pirullisia kertomuksia entisistä ajoista

Arvioita: Kasvatuslaitos talleilla

Arvioita: Brittien vanhoja matkakertomuksia Suomesta

Arvioita: Enemmän käyttäjäystävällisyyttä

Arvioita: Referaatti tuotteliaasta matkakirjailijasta

Arvioita: 90 vuotta arkkitehtuuria kolmissa kansissa

Arvioita: Tampere, Suomi ja maailma

Arvioita: 140 vuotta Kainuun höyrylaivahistoriaa

Arvioita: Julkiset elämät

Arvioita: Luonnonvarojen rajallisuus ja ihminen

Arvioita: Csángójen ystävä Yrjö Wichmannin jalanjäljillä

Arvioita: Hyvesatuja ääneen luettuina

Arvioita: Radio sodassa

Arvioita: Pakarisen poluilla

Arvioita: Vaiettuja surmatöitä (VAIN VERKOSSA)

Arvioita: Jäätynyt rakkaus (VAIN VERKOSSA)

Kulttuurijyrähdys: Mikä ihmeen ”keskus”?

Koti, raatajaeetos ja ryysyranta

Pääkirjoitus: Umpisuomalaisuuden onttous

Hiidenkivi
Suomalainen kulttuurilehti

Julkaisijat
Kotimaisten kielten keskus
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Suomen Kotiseutuliitto
Päätoimittaja
Outi Lauhakangas
P. 0456 347 353
outi.lauhakangas@stellatum.fi

Toimitussihteeri
Tuija Metsäaho
P. 0440 358 690
tuija.metsaaho@stellatum.fi
Toimitus
Hiidenkivi
Stellatum Oy, Purotie 1 B
00380 Helsinki

Kustantaja
Stellatum Oy
Purotie 1 B, 00380 Helsinki
Ilmoitusvaraukset
Anne Paavilainen
P. 09 2245 210, 0400 435 636
anne.paavilainen@stellatum.fi

Tilaukset ja osoitteenmuutokset
tilaajapalvelu@stellatum.fi
www.stellatum.fi
P. 03 4246 5301
Tilaushinnat Suomessa:
Kestotilaus 52,32 €
(laskutusväli 12 kuukautta),
määräaikaistilaus 55,59 €
(12 kuukautta)
irtonumero 10 €.