LEHDEN UUSIN NUMERO

1/2012
Etusivu      Arkisto      Palaute      Yhteystiedot      Tilaa      Omat tiedot     

Rietrik Polén, monihyväinen fennomaani

Rietrik Polén (1823–1884)

 

ANTO LEIKOLA

 

Antiikin maailmasta tunnemme käsitteen dii minores, pienemmät jumalat. Maallisemmissa yhteyksissä nimitystä on sovellettu omalla sarallaan tärkeisiin vaikuttajiin, joita jälkimaailma ei kuitenkaan ole tunnustanut ensimmäisen luokan suuruuksien joukkoon. Tähän kaartiin on luettava myös ensimmäisen suomenkielisen väitöskirjan kirjoittaja Rietrik Polén. Hänen vaiheikkaaseen elämäänsä mahtuu paljon muutakin suomalaisuudelle otollista toimintaa kuin tieteen kielirajan ylitys.

 

”Isänmaa oli yksi, mutta suurmiehiä oli kolme”, totesi V. A. Koskenniemi muistelmissaan. Nuo kolme, Elias Lönnrot, J. L. Runeberg ja J. V. Snellman, edustivat 1800-luvun suomalaisen isänmaantunteen heräämisen ensimmäistä polvea, joka oli syntynyt Ruotsin vallan viimeisinä aikoina mutta teki elämäntyönsä autonomisessa suuriruhtinaskunnassa.

Vuonna 1823 syntynyt Rietrik Polén kuului vuosisadan toiseen suomalaisuuden sukupolveen eli Zacharias Topeliuksen ja August Ahlqvistin vaikutusvallan kauteen. Aleksis Kivi oli Polénia toistakymmentä vuotta nuorempi, niin että hänet voisi lukea Julius Krohnin tavoin jo suomalaisuuden kolmanteen aaltoon.

 

Snellmanin kylvöä

Lönnrot, Runeberg ja Snellman ehtivät opiskella Turussa, kun taas pieksämäkeläisen, alkuaan puolalaista sukuperää olleen Polénin aloittaessa akateemiset opintonsa 1845 yliopisto oli jo vakiintunut Helsinkiin. Vuotta aikaisemmin Snellman oli alkanut julkaista Maamiehen ystävää ja kansallisessa herätystyössään keskeistä Saima-lehteä.

Polénissa Snellmanin kylvö löysi otollisen maaperän. Hänen kandidaattitutkintonsa tärkeimpinä aineina olivat vanhat kielet, historia ja maantiede. Yliopistoa suurempi vaikutus tulevaan journalistiin ja kansanvalistajaan oli kuitenkin Savokarjalaisella osakunnalla, joka tuli monin tavoin ylioppilaiden suomalaisuuspyrkimysten keskukseksi.

Polén liittyi osakunnan kerhoon, jonka jäsenet päättivät puhua keskenään suomea ja kirjoittaa suomeksi. Polénilta suomi sujui luonnostaan, toisin kuin esimerkiksi häntä useita vuosia nuoremmalta Georg Zacharias Forsmanilta, sittemmin kirjailijanimeltään Yrjö Koskiselta, jonka piti monen muun tavoin opetella suomea.

Polén liittyi myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan ja matkusteli kesällä 1847 Savossa ja Karjalassa keräämässä seuran kokoelmiin satuja ja runoja, joista osa päätyi Kalevalan uuteen laitokseen.

 

Suomettaren suhdanteissa

Vuonna 1847 Polénin serkku, kiuruvetinen Paavo Tikkanen, oli ryhtynyt julkaisemaan suomenkielistä viikoittaista Suometar-sanomalehteä, josta tuli nousevan suomalaisuusliikkeen tärkein äänenkannattaja. Uusi Suometar- ja viimein Uusi Suomi -nimisenä lehti ilmestyi peräti vuoden 1991 lopulle asti. Polén avusti julkaisua alusta lähtien ja jo 1853 toimitti sitä yksin.

Aluksi lehti menestyi erinomaisesti ja tuotti myös toimittajalleen kohtalaisen toimeentulon, niin että papin poika Polén saattoi 1855 mennä naimisiin Rautalammin kirkkoherran tyttären Alexandra Mathilda Langin kanssa. Avioliitosta syntyi kuusi lasta, joista viisi eli täysikasvuisiksi.

Suomettaren tilaajakanta oli vuoteen 1855 mennessä kasvanut peräti 4 600 tilaukseen. Ansio lehden kansansuosiosta lankeaa tietenkin paljolti sen uutteralle ja sukkelasanaiselle toimittajalle, mutta varmasti suomenkielistä rahvasta kiinnosti myös uutisointi käynnissä olleesta Krimin eli ”Oolannin” sodasta.

Sodan päättyminen vähensi lehden menekkiä, ja viimein erimielisyydet kustantaja Tikkasen kanssa johtivat siihen, että Polén luopui Suomettaren toimittamisesta.

 

Rahvaankielinen väitös

Polénin anomus tohtorinväitöskirjansa Johdanto Suomen kirjallishistoriaan julkaisemiseksi suomeksi ja väittelemiseksi samalla kielellä oli jotain todella uutta. Suomalaisten kansansatujen julkaisijana tunnettu Erik Rudbäck eli Eero Salmelainen oli tosin 1855 esittänyt keisari Nikolai I:n muistojuhlassa yliopiston juhlasalissa suomenkielisen puheen, ja Elias Lönnrot oli pitänyt ensimmäisen luentonsa suomeksi syksyllä 1856. Näin ollen Polénin pyrkimys väitellä suomen kielellä 1858 voidaan nähdä edellisten tapahtumien jatkeena.

Suometar julkaisi väitöstä edellisenä päivänä ja vielä viikkoa myöhemmin otteita väitöskirjasta. Myöhemmin ilmestyi kuvaus ”Yliopistollinen Taistelu-tilaisuus”, jonka mukaan ”tapaus oli vahvistukseksi jokaiselle Suomen ystävälle, että kielemme puolesta ei ole mitään haittaa sen pääsemiseen käytetäväksi korkeimmissaki aineissa”.

Suomettaren julkaisema Lönnrotin avauspuhe päättyi lennokkaasti vertaukseen ”monisatavuotisten hankien” sulamisesta. Professori Matti Klingen mukaan Polénin väittelyllä oli selvä poliittisen manifestaation leima, koska Polén sitoutui sekä 1840-luvun että vuoden 1858 snellmanilaisuuteen.

 

Fennomanian teoria ja käytäntö

Suomalaisuus merkitsi Polénille ennen kaikkea suomen kielen käyttöä, sen enentämistä ja parantamista. Samalla se merkitsi tietenkin myös suomenkielisen rahvaan kielellisen aseman kohentamista.

Nykyään lienee vaikea tajuta, miten vähäistä suomen käyttö niin sanotuissa sivistyneissä piireissä oli, silloinkin kun kernaasti ylistettiin Kalevalaa ja Suomen alkuperäisen kansan moninaisia hyveitä. Esimerkiksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran keskustelut käytiin ja pöytäkirjat kirjattiin vuosikausia ruotsiksi – sen jälkeen kun Lönnrot oli muuttanut Kajaaniin ja jättänyt sihteerintoimensa –, eivätkä nekään, jotka olisivat voineet keskustella sujuvasti suomeksi, niin tehneet.

Julius Krohn kertoo 1897 julkaistussa omaelämäkerrassaan: ”Niin sanottuin suomikiihkoistenkin seuroissa ei paljon koskaan kuulunut muuta kuin ruotsia. Muistan minä vielä, kuinka masentuneena palasin kotiin eräänä iltana, jonka olin viettänyt Ahlqvistin, Tikkasen, Polénin ja Salmelaisen kanssa ja jossa olin ottanut puheeksi, eikö jo olisi meidän aika ruveta suomea edes keskenämme viljelemään, vaan olin tullut nauretuksi ja erittäin viimeksimainitulta saanut pitkän selityksen sen tarpeettomuudesta ja ennenaikaisuudesta.” Kuitenkin Krohn, toisin kuin hänen neljä kumppaniaan, kuului niihin, joiden oli pitänyt opetella suomen kieli alusta lähtien!

 

Kilpajuoksu

Fennomaanit eli suomikiihkoiset, kuten aikalaiskäännös kuului, eivät olleet Euroopassa yksin. Hegelin kansallisuusfilosofian mukaan kansan syvin olemus, kansallishenki, ilmenee erityisesti kansalliskirjallisuudessa, joka on kirjoitettava kansalliskielellä.

Snellman sai tärkeimmät vaikutteensa Hegeliltä. Kansallisuusfilosofiaa, jota myös Polén tutkiskeli mielellään, luettiin varsinkin niissä maissa, joissa saksa oli tärkein sivistyskieli. Näissä maissa omakielinen kirjallisuus alkoi voimistua 1800-luvun jälkipuoliskolla, ja sen puolustamiseksi syntyi liikehdintää, jolla ei välttämättä – ainakaan vielä – ollut poliittisen itsenäisyysliikkeen sävyä.

Ajatus suomenkielisestä väitöskirjasta sai uuden toteuttajan hyvin pian Polénin jälkeen, syksyllä 1858, jolloin ”Tietoviisauden Maisteri” Yrjö Sakari Forsman väitteli aiheesta Nuijasodan syyt ja alku Pohjanmaalla.

Forsman oli ehkä haaveillut ehtivänsä ensimmäiseksi suomenkieliseksi tohtoriksi, sillä hän kirjoitti hieman happamasti vaimolleen Hämeenkyröön: ”Poléni on väitöksensä kautta kaiken arvonsa kadottanut; siltä puuttuu oppia ja on liiaksi itse-rakkauta, vaikka hänellä kyllä ansiollisiakin puolia on.”

Totta kyllä, vastaväittäjä lehtori Carl Gustaf Borg, Polénin ikätoveri, oli esittänyt Polénin väitöskirjasta useitakin moitteita ja antoi sitten Forsmanin väitöskirjasta selvästi positiivisemman lausunnon. Silti olisi luullut Forsmanin olleen tyytyväinen siitä, että edes joku oli uskaltautunut väittelemään suomeksi ja siten helpottanut hänenkin tietään.

 

Kirjapaino ja epäonni

Polénilla oli tarkoituksena jatkaa Johdantoaan, jossa vasta kahdessa viimeisessä luvussa päästiin aiheeseen eli ”kirjallishistoriaan”, jotta tuloksena olisi ollut todellinen Suomen kirjallisuuden historia. Siihen ei enää tullut tilaisuutta. Vasta lähes neljä vuosikymmentä myöhemmin hankkeen toteutti Julius Krohn teoksellaan Suomalaisen kirjallisuuden vaiheet, jonka hänen poikansa Kaarle Krohn julkaisi isänsä kuoltua hukkumisonnettomuudessa 1888.

Polénin elämä tohtorinväitöksen jälkeen kului paljolti lehti- ja kirjapainotyössä. Hän oli aiemmin perustanut parin ystävänsä kanssa yhtiön, joka nyt osti Paavo Tikkaselta tämän omistaman Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainon. Heti syksyllä hän matkusti Ruotsiin, Tanskaan ja Saksaan perehtymään alaan tarkemmin, minkä jälkeen hän saattoikin ruveta yhtiön johtajaksi.

Samalla Polén alkoi julkaista Mehiläinen-nimistä kerran kuussa ilmestyvää kuvalehteä, joka oli perinyt nimensä Lönnrotin 1830-luvun lopulla toimittamalta lehdeltä. Avustajina oli ajan parhaita suomenkielisiä kynäniekkoja, kuten Ahlqvist, Koskinen ja Krohn. Silti lehti ei jaksanut elää neljää ja puolta vuotta kauempaa; tilaajamäärä oli laskenut alkuajan neljästäsadasta vain 263:een.

Polén ei hellittänyt. Suometar perustettiin uudelleen, ja vuoden 1865 alusta Polén oli sen päätoimittajana. Jo vuosi 1867 vei hänet suuriin taloudellisiin vaikeuksiin. Tilaajien puute, toimitukselliset ristiriidat ja lopulta katovuoden köydyttämän maanviljelijätuttavan velkojen takaus veivät sekä kirjapainoyhtiön että Polénin henkilökohtaiseen konkurssiin.

 

Opettajan sivutoimet

Elämänsuunta muuttui jälleen. Polén antautui 44-vuotiaana opettajan uralle. Aiempi opettajakokemus ja nyt hankittu asianmukainen kasvatusopillinen tutkinto vei ensin Viipurin alkeisopiston suomen kielen ylimääräistä lehtoraattia hoitamaan, Kuopion lukioon opettamaan historiaa, maantiedettä ja suomea ja sitten Mikkeliin ruotsinkielisen lyseon uskonnon ja suomen kielen lehtoriksi.

Mikkelissä Polén koetti saada muutetuksi sitä merkillistä tilannetta, että suomalaisten vanhempien lapset joutuivat käymään erityistä valmistavaa koulua oppiakseen ruotsia niin paljon, että opinnot lyseossa kävivät mahdollisiksi, vaikka maassa jo oli suomenkielisiäkin oppikouluja, Hämeenlinnassa jopa normaalilyseo. Kun Yrjö Koskisesta tuli 1882 senaattori, Polén onnitteli häntä sydämellisesti mutta muistutti samalla, että Mikkelin lyseo pitäisi nopeasti suomalaistaa. Seuraavana vuonna koulu muutettiinkin kaksikieliseksi.

Täystoimiseksi opettajaksi ryhdyttyäänkään Polén ei päässyt lehtimiesvaistoistaan ja kansanvalistajan luonnostaan. Viipurissa hän toimitti kolme vuotta uskonnollisluonteista Suomen Lehteä ja avusti Pietarissa ilmestynyttä Sunnuntaita. Hän perusti Viipuriin ”Suomalaisen Seuran” ja toimi Viipurin Kirjallisuuden Seuran puheenjohtajana koko kaupungissa olonsa ajan. Samaisen seuran julkaisemana ilmestyi 1869 pienehkö kirjoituskokoelma Kirjallinen Aarreaitta, jonka kahdeksasta eri aloja käsitelleestä, osin poleemisestakin artikkelista kuusi oli Polénin kirjoittamia. Kuopiossa hän toimitti Suomen Kirkkosanomia, ja Mikkelissä hänen fooruminaan oli Pellervo, jonka tarina päättyi hänen kuolemaansa 61 vuoden iässä jouluaattona 1884.

 

Käytännöllinen vakaumuksen mies

Polén ei kuulunut niihin ihmisiin, joita sanotaan omaperäisiksi luoviksi suuruuksiksi. Hän ei ollut kansanjohtaja eikä edes radikaali sanan tavallisessa mielessä. Hänen kirjallinen tuotantonsa ei ole jäänyt omalla painollaan elämään. Mutta hän oli niitä, joita tarvitaan kaikkina aikoina hyvien pyrkimysten menestymiseksi: taitava kirjoittaja, tehokas käytännön toimija ja ennen kaikkea syvän vakaumuksen mies, jonka merkitystä suomalaisuuden etenemisessä ei sovi väheksyä.

Lainatakseni Julius Krohnin eräässä kirjeessään käyttämää epiteettiä Polén oli ”monihyväinen mies”. Mikkelissä hänen mukaansa on nimetty katu – itse asiassa hyvin osuvasti Lönnrotinkadun ja Snellmaninkadun välimaastossa – ja Pieksämäellä kulttuurikeskus Poleeni. Hänen lähes unohdettu hautansa kunnostettiin 2004 merkkimiehen arvon mukaiseksi, mutta vieläkään hänestä ei, kohta 130 vuotta kuolemansa jälkeen, ole laadittu perusteellista elämäkertaa, joka luotaisi hänen asemaansa Suomen kulttuurihistoriassa. Ehkä senkin aika vielä tulee.

Vaikka Polén julkaisi nuoruudessaan runoja Suomettaressa ja myöhemmin Kirjallisessa Aarreaitassa, häntä tuskin on syytä pitää varsinaisena runoilijana. Hänen säkeidensä vilpitöntä isänmaallisuutta ei kuitenkaan voida epäillä.

Suloinen Suomi –
Mustikka muille
Tuoksuva tuomi,
Mansikka meille:
Surustas soinnu,
Huolesi heitä;
Toivossa toinnu,
Murheesi peitä!

Kuinkakin täällä
Ehtiipi elois
Maanpiirin päällä
Kääntyypi rientois:
Suloinen Suomi!
Sielumme sun on;
Lempemme luomi!
Henkemme sun on.

 

Anto Leikola on emeritusprofessori ja tietokirjailija.

 

AIHEESTA ENEMMÄN

Aarne Anttila, ”Polén, Fredrik (Rietrikki).” – Kansallinen elämäkerrasto IV. Toim. Kaarlo Blomstedt et al. WSOY 1932.

Viljo Hytönen, ”Paavo Tikkanen. Fredrik Polén.” – Suomalaisuuden merkkimiehiä. Kansanvalistusseura 1917.

Veikko Karumo, ”Suomalaisen kuvalehden alku 100 vuotta sitten.” – Suomen Kuvalehti 43:23, 1959.

Kirjallinen Aarreaitta. Wiipurin Kirjallisuusseuran toimittama. Ensimmäinen jakso. 1869.

Helsingin yliopisto 1640–1990. Osa 2. Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto 1808–1917. Toim. Matti Klinge et al. Otava 1989.

Julius Krohn: Nuoren ylioppilaan kirjeitä 1850-luvulta. Toim. Sari Forsström. SKS 2004.

Julius Krohn: Suomalaisen kirjallisuuden vaiheet. Toim. Kaarle Krohn. SKS 1897.

Sakari Kuusi, ”Juslenius, Daniel.” – Kansallinen elämäkerrasto III. Toim. Kaarlo Blomstedt et al. WSOY 1930.

Kai Laitinen, ”Ensimmäinen suomenkielinen väitöskirja ja sen tekijä.” Jälkikirjoitus näköispainokseen Rietrik Polén: Johdanto Suomen kirjallishistoriaan. Suomen vanhan kirjallisuuden päivien julkaisuja. Vammala-sarja 1. 1988.

Heikki Soininvaara, ”Polén.” – Uusi Sukukirja III. Suomen Sukututkimusseura 1952–1970.

Suometar 20.4., 7.5., 14.5. ja 21.5.1858.

 

Suomen kielen aseman kehitys tieteellisessä elämässä

1600-luvulta 1700-luvulle maisterinväitöskirjat eli dissertaatiot latinaksi (joskus kreikaksi ja hepreaksi)

1700-luvun puolivälissä myös ruotsiksi, kun aihe taloudellinen tai käytännöllinen

1828 maisterinkirjoitukset ja tohtorinväitöskirjat erikseen yliopiston siirryttyä Helsinkiin, vain teologiset ja filosofiset tohtorinväitöskirjat latinaksi

1850 sensuuriasetus: suomeksi sai julkaista vain uskonnollista ja taloudellista kirjallisuutta.

1851 Mathias Alexander Castrén ensimmäiseksi suomen kielen ja kirjallisuuden professoriksi

1852 ruotsi latinan lisäksi luvallinen kaikkien tiedekuntien väitöskirjoissa

1854 Elias Lönnrot suomen kielen ja kirjallisuuden professoriksi

1856 Rietrik Polén aloitti Uudenmaan läänin kuvernöörinviraston ensimmäisenä virallisena kielenkääntäjänä

1858 (1.5.) Polénin suomenkielinen väitös Johdanto Suomen kirjallishistoriaan

1858 (3.11.) Yrjö Sakari Forsmanin suomenkielinen väitös Nuijasodan syyt ja alku Pohjanmaalla

1871 sallittiin eräin rajoituksin tohtorinväitöskirjan julkaiseminen myös saksaksi tai ranskaksi, sittemmin myös englanniksi tai muillakin kielillä.

1882 ensimmäinen suomenkielinen luonnontieteen väitös, Polénin sisarenpojan Edvard Wainion (alkuaan Lang), sittemmin maailmankuulun jäkälätutkijan, teos Kasviston suhteista Pohjais-Suomen ja Venäjän-Karjalan rajaseuduilla.

 



Artikkelit
Hiidenkiveltä näkyy: Politiikkaa kansalla

Päivystävä tekstintutkija: G-pisteen hinta

Sovinnottomuus

Nilkan pakina: Mustanaamio Helsingissä (alustava selvitys)

Kotimaani ompi Spanja

Aineksista aiheiksi: Puolesta hengen ja heimon vai maan?

Rietrik Polén, monihyväinen fennomaani

Osana erilaisuutta oppii ymmärtämään

Oonko joku kulttuuripommi?

Suomi toiseksi äidinkieleksi

Kotipesä: Kuntauudistukseen ihmisnäkökulmaa

Kaupunginosien aktivismi saa vauhtia vastamäestä

Raumasta stressiin – Ikiaikaisten tavurakenteiden murros

Suomalaisia sankaritarinoita Kaukasiasta

Lintulan luostarissa hoivattiin väsyneitä sotilaita (VAIN VERKOSSA)

Nimenpyörittäjä: Lummenteen rannalla

Ajan sana: Ekoluokassa

Arvioita: Uusi ja vanha kansallispuku

Arvioita: Koskettava kuvaus huutolaislapsista

Arvioita: Pirullisia kertomuksia entisistä ajoista

Arvioita: Kasvatuslaitos talleilla

Arvioita: Brittien vanhoja matkakertomuksia Suomesta

Arvioita: Enemmän käyttäjäystävällisyyttä

Arvioita: Referaatti tuotteliaasta matkakirjailijasta

Arvioita: 90 vuotta arkkitehtuuria kolmissa kansissa

Arvioita: Tampere, Suomi ja maailma

Arvioita: 140 vuotta Kainuun höyrylaivahistoriaa

Arvioita: Julkiset elämät

Arvioita: Luonnonvarojen rajallisuus ja ihminen

Arvioita: Csángójen ystävä Yrjö Wichmannin jalanjäljillä

Arvioita: Hyvesatuja ääneen luettuina

Arvioita: Radio sodassa

Arvioita: Pakarisen poluilla

Arvioita: Vaiettuja surmatöitä (VAIN VERKOSSA)

Arvioita: Jäätynyt rakkaus (VAIN VERKOSSA)

Kulttuurijyrähdys: Mikä ihmeen ”keskus”?

Koti, raatajaeetos ja ryysyranta

Pääkirjoitus: Umpisuomalaisuuden onttous

Hiidenkivi
Suomalainen kulttuurilehti

Julkaisijat
Kotimaisten kielten keskus
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Suomen Kotiseutuliitto
Päätoimittaja
Outi Lauhakangas
P. 0456 347 353
outi.lauhakangas@stellatum.fi

Toimitussihteeri
Tuija Metsäaho
P. 0440 358 690
tuija.metsaaho@stellatum.fi
Toimitus
Hiidenkivi
Stellatum Oy, Purotie 1 B
00380 Helsinki

Kustantaja
Stellatum Oy
Purotie 1 B, 00380 Helsinki
Ilmoitusvaraukset
Anne Paavilainen
P. 09 2245 210, 0400 435 636
anne.paavilainen@stellatum.fi

Tilaukset ja osoitteenmuutokset
tilaajapalvelu@stellatum.fi
www.stellatum.fi
P. 03 4246 5301
Tilaushinnat Suomessa:
Kestotilaus 52,32 €
(laskutusväli 12 kuukautta),
määräaikaistilaus 55,59 €
(12 kuukautta)
irtonumero 10 €.