LEHDEN UUSIN NUMERO

1/2012
Etusivu      Arkisto      Palaute      Yhteystiedot      Tilaa      Omat tiedot     

Osana erilaisuutta oppii ymmärtämään

(Kuva: Leena Kettukangas-Seiriö)

 

LEENA KETTUKANGAS-SEIRIÖ

 

Miten entiset ulkomaalaiset muuttuivat Suomessa ”maahanmuuttajataustaisiksi”? Valmistavan luokan opettaja pohtii periaatteessa mahdotonta tehtäväänsä: opeta ”suomea ulkomaalaisille” eli opeta uusi kieli, koulumaailma ja kulttuurin tavat vuodessa! Ala-astetta aloittaville maahanmuuttajataustaisille oppilaille jo oudon kulttuurin kohtaaminen on koettelemus. Myös opettaja saa huomata olevansa osa erilaisuutta.

 

Olin kohdannut kulttuurisen erilaisuuden useasti ennenkin. Erilaisuutta olin tavannut ja tiedostanut, jopa itsessäni. Siis erilaisuutta valtavirrasta, erilaisuutta kaikkein oletetuimmasta ja itsestään selvästä.

Toimin tuolloin vielä erityisluokan opettajana eräällä helsinkiläisellä ala-asteella. Kävelin koulun käytävällä, ja siinä hän istui, matalalla penkillä, ja odotti jotakin: pieni somalityttö huivi päässään. Hän näytti uteliaalta. Istuin hänen viereensä ja kysyin, mitä hän odotti. Hän ei selvästi ymmärtänyt kysymystäni.

Meillä ei siis ollut yhteistä kieltä. Katselimme toisiamme tovin, minä odottavana, hän selvästi uteliaana.

Hymyilimme, ja yhtäkkiä hän nosti pienen kätensä ja hyvin hiljaa, varovasti, kosketti huuliani. Hän veti sormiaan huuliani pitkin. Tajusin, että hän oli kohdannut erilaisuuden: minä olin hänelle jotakin erilaista ja uteliaisuutta herättävää. Hän ei ollut kohdannut ketään niin paljon itsestään poikkeavaa ihmistä, ei kaltaistani suomalaista omalle näkötasolleen istuutuneena eikä käden ulottuville pysähtyneenä.

Hänen silmiensä ihmettelevä katse kysyi: mikä tuo on, oudon värinen, voiko tuo olla totta? Tuosta tapaamisesta jäi jokin oivallus – varmaan meille molemmille.

 

Vuodessa kieli ja kulttuuri haltuun?

Myöhemmin hakeuduin muista syistä valmistavan luokan opettajaksi. Aloin opettaa maahanmuuttajataustaisia lapsia, joilla on mahdollisuus käydä ensimmäinen kouluvuotensa Suomessa valmistavalla luokalla, jossa keskitytään suomen kielen opiskeluun ja tutustutaan suomalaiseen kulttuuriin ja koulumaailmaan. Aiemmin tehtävään varattiin aikaa tarpeen mukaan, jolloin valmistautuminen saattoi venyä kahdeksikin vuodeksi. Nyt vuoden raja on ehdoton.

Ehdotonta aikarajaa ei voi järkisyin perustella, sillä lasten valmiudet ja kyky omaksua uutta kieltä ovat hyvin erilaisia. Joku tulee suoraan sodan keskeltä tai pakolaisleiriltä hyvin traumaattisista oloista. Toinen voi olla Suomessa syntynyt mutta suomen kieltä heikosti taitava.

Jokaisessa opetusryhmässäni on vuosien varrella ollut lapsia vähintään seitsemästä eri maasta, ja heillä on ollut vähintään yhtä monta äidinkieltä. Poikkeuksetta osa lapsista on täysin suomen kieltä taitamattomia.

Kuka pystyy oppimaan uuden kielen ja koulumaailman ja kulttuurin tavat yhdessä vuodessa?

Tehtävä on mahdoton. Suomen kielen oppikirjojen tarjonta ala-astetta aloittaville maahanmuuttajataustaisille oppilaille on yllättävän suppea.

 

Leikkiessä oppii kieltäkin

Yhtä tärkeä kuin oppikirja on motivaatio ja halu oppia suomen kieltä. Yksi tärkeimmistä motivaatioista on halu kommunikoida toisten kanssa. Kielen sanaston oppiminen muuta opiskelua varten ei riitä, sillä yhtä välttämätöntä on oppia ilmaisemaan tunteitaan ja halujaan suomen kielellä. Sosiaalisia suhteita ei solmita ympäristöopin tai matematiikan tai edes eri ruokalajien sanastoa tuntemalla.

Verbit ovat kielen aktivoijia, koska niiden kautta kieleen saadaan toimintaa. Niidenkään opettelu ei riitä, jos ei edetä kielen luontevaan käyttöön. Lapset tuottavat kieltä melkein huomaamattaan, jos he saavat esittää ja improvisoida käsi- ja sorminukeilla, leikkiä rooleja nukkekodin nukeilla tai itse valmistamillaan hahmoilla.

Eräällä pakolaisleiritaustaisella somalipojalla oli vaikeuksia oppia lukemaan. Ratkaisu löytyi nukketeatterista. Hän esitti pitkiä vuoropuheluja eri nukkejen välillä – suomen kielellä!

Aihevalinnoissaan hän selvästi käsitteli pakolaisleirikokemuksiaan. Somalipojan näytelmät ja vuoropuhelut olivat niin mykistävän hienoja, että muut lapset kuuntelivat ja katselivat niitä hiiren hiljaa.

 

Ristiriitaisia odotuksia

Vuosien varrella on syntynyt usein tilanteita, joissa olen huomannut olevani itse osana opettamieni maahanmuuttajalasten erilaisuutta. Yhtäältä meiltä edellytetään kouluyhteisössä sulautumista yleiseen samankaltaisuuteen niin pitkälle kuin mahdollista. Toisaalta meiltä odotetaan valmiutta aina tarpeen tullen ilmentää erilaisuuttamme. Hieman eksoottisina tuomme monikulttuurisuutta kouluyhteisöön.

Tajusin kyllä, että yhteisön odotukset olivat hieman epärealistisia, kun pakolaisleirien kautta tulleiden perheiden lapsien odotettiin tuovan ”kulttuuriinsa liittyvää esineistöä” tai isoäidinaikaista perinne-esineistöä monikulttuurisuustapahtumaan. Kuinka noudatan suositusta pyytää Suomeen muuttaneita lapsia tuomaan ”kirjoja omalla äidinkielellään”, jotta he rikastuttaisivat uuden kotimaansa juhlatilaisuutta, jos he tulevat suoraan pakolaisleireiltä? Entä jos äidinkielen kirjoitettu historia on sangen lyhyt? Tuskin silloin kotimaassakaan kirjarivistöt ovat koristaneet olohuonetta.

Jotenkin olen oppinut luovimaan monien todellisuuksien välillä ja onnistunut välittämään eri todellisuuksien välisiä asioita siten, että ei tulisi väärinymmärryksiä. Lapsi ja hänen perheensä arvostavat omaa kulttuuriaan. Se ei estä heitä arvostamasta myös uuden kotimaansa kulttuuria. Tämän tuominen odotuksia tyydyttävällä tavalla esiin ”kulttuurien esittelytilaisuuksissa” on jo hankalampi tehtävä.

 

Todellista kulttuurityötä

Maahanmuuttajiin eri aikoina eri suunnista puhaltavat yhteiskunnan asennetuulet vaikuttavat myös siihen, miten maahanmuuttajataustaisiin oppilaisiin ja jopa heitä opettaviin opettajiin suhtaudutaan. Viime vuosina ainakin Helsingin kaupungissa tuulet ovat selvästi viilentyneet: valmistavan opetuksen opettajien kelpoisuusehtoja on lievennetty. Enää ei tarvita erityisopettajatutkintoa luokanopettajuuden sijasta, joten näköjään koko ammattikunnan erityisyyttä ei tarvitse ottaa huomioon.

Tosiasiassa Suomessa on huutava tarve havahtua koko valtakunnassa tähän yhteiskunnallisen kehityksen ja yhteiskuntarauhan kannalta tärkeään kehitystyöhön. Näivettävien säästöjen sijaan valmistava opetus kuten muukin maahanmuuttajataustaisten oppilaiden opetus vaatisi kunnon kehittämishankkeen.

Suomi ei ole umpisuomalainen saareke. Eihän se sellainen ole koskaan aiemminkaan ollut, kulttuurivaihto on vain ollut hitaudessaan huomaamattomampaa. Suomen kieli ei saa eläköityä, umpioitua tai impiöityä vaan pikemminkin elävöityä uudistuakseen, avautua ja hedelmöittyä uusien raikkaiden tuulien myötä.

 

Leena Kettukangas-Seiriö on helsinkiläinen erityisopettaja.



Artikkelit
Hiidenkiveltä näkyy: Politiikkaa kansalla

Päivystävä tekstintutkija: G-pisteen hinta

Sovinnottomuus

Nilkan pakina: Mustanaamio Helsingissä (alustava selvitys)

Kotimaani ompi Spanja

Aineksista aiheiksi: Puolesta hengen ja heimon vai maan?

Rietrik Polén, monihyväinen fennomaani

Osana erilaisuutta oppii ymmärtämään

Oonko joku kulttuuripommi?

Suomi toiseksi äidinkieleksi

Kotipesä: Kuntauudistukseen ihmisnäkökulmaa

Kaupunginosien aktivismi saa vauhtia vastamäestä

Raumasta stressiin – Ikiaikaisten tavurakenteiden murros

Suomalaisia sankaritarinoita Kaukasiasta

Lintulan luostarissa hoivattiin väsyneitä sotilaita (VAIN VERKOSSA)

Nimenpyörittäjä: Lummenteen rannalla

Ajan sana: Ekoluokassa

Arvioita: Uusi ja vanha kansallispuku

Arvioita: Koskettava kuvaus huutolaislapsista

Arvioita: Pirullisia kertomuksia entisistä ajoista

Arvioita: Kasvatuslaitos talleilla

Arvioita: Brittien vanhoja matkakertomuksia Suomesta

Arvioita: Enemmän käyttäjäystävällisyyttä

Arvioita: Referaatti tuotteliaasta matkakirjailijasta

Arvioita: 90 vuotta arkkitehtuuria kolmissa kansissa

Arvioita: Tampere, Suomi ja maailma

Arvioita: 140 vuotta Kainuun höyrylaivahistoriaa

Arvioita: Julkiset elämät

Arvioita: Luonnonvarojen rajallisuus ja ihminen

Arvioita: Csángójen ystävä Yrjö Wichmannin jalanjäljillä

Arvioita: Hyvesatuja ääneen luettuina

Arvioita: Radio sodassa

Arvioita: Pakarisen poluilla

Arvioita: Vaiettuja surmatöitä (VAIN VERKOSSA)

Arvioita: Jäätynyt rakkaus (VAIN VERKOSSA)

Kulttuurijyrähdys: Mikä ihmeen ”keskus”?

Koti, raatajaeetos ja ryysyranta

Pääkirjoitus: Umpisuomalaisuuden onttous

Hiidenkivi
Suomalainen kulttuurilehti

Julkaisijat
Kotimaisten kielten keskus
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Suomen Kotiseutuliitto
Päätoimittaja
Outi Lauhakangas
P. 0456 347 353
outi.lauhakangas@stellatum.fi

Toimitussihteeri
Tuija Metsäaho
P. 0440 358 690
tuija.metsaaho@stellatum.fi
Toimitus
Hiidenkivi
Stellatum Oy, Purotie 1 B
00380 Helsinki

Kustantaja
Stellatum Oy
Purotie 1 B, 00380 Helsinki
Ilmoitusvaraukset
Anne Paavilainen
P. 09 2245 210, 0400 435 636
anne.paavilainen@stellatum.fi

Tilaukset ja osoitteenmuutokset
tilaajapalvelu@stellatum.fi
www.stellatum.fi
P. 03 4246 5301
Tilaushinnat Suomessa:
Kestotilaus 52,32 €
(laskutusväli 12 kuukautta),
määräaikaistilaus 55,59 €
(12 kuukautta)
irtonumero 10 €.