LEHDEN UUSIN NUMERO

1/2012
Etusivu      Arkisto      Palaute      Yhteystiedot      Tilaa      Omat tiedot     

Oonko joku kulttuuripommi?

Finlandia. Ohjaus Sirpa Riuttala. Helsingin Kellariteatteri 2011. (Kuva: Vilja Pursiainen)

 

VERONIKA HONKASALO

 

Tutkija Veronika Honkasalo seuraa, miten monikulttuurisia kysymyksiä käsitellään nuorisotyössä ja erityisesti tyttötyössä. Hän pohtii, mitä seurauksia on siitä, että maahanmuuttajataustaiset tytöt joutuvat taustansa vuoksi tilille toisin kuin suomalaiset ikätoverinsa.

 

Nuorisotalo syksyisenä iltana vuosituhannen alussa. Ilta on varattu pelkästään tytöille, ja tarkoituksena on käsitellä ihmisoikeuksiin ja monikulttuurisuuteen liittyviä kysymyksiä. Paikalla on noin neljäkymmentä 13−20-vuotiasta tyttöä, joista muutama maahanmuuttajataustaisia. Tyttöjen lisäksi talolla on neljä nuorisotyöntekijää.

Tytöt pohtivat aluksi pienryhmissä kulttuuriin, suvaitsevaisuuteen ja identiteettiin liittyviä kysymyksiä. Illan lopuksi osallistujat kerääntyvät yhteen. Jokainen esittelee askartelemansa lipun, jonka tarkoituksena on kuvata omaa identiteettiä. Samalla on tarkoitus purkaa yhdessä illan antia.

Vallitsee hiljaisuus, kunnes yksi tytöistä uskaltautuu kysymään paikalla olevilta sudanilaistytöiltä, miltä heistä tuntuu olla Suomessa muslimityttöinä. Sudanilaistytöt hämmentyvät, ja toinen heistä huudahtaa kysyjälle, kokeeko tämä itse olevansa suomalainen. Alkuperäisen kysymyksen esittänyt tyttö on pitkään hiljaa, kunnes toteaa, että tuntee olevansa puoliksi suomalainen. Isä on kotoisin Marokosta. Sudanilaistaustaiset tytöt kertovat hunnuttautumisesta ja siitä, kuinka heitä ärsyttää se, että ihmiset ajattelevat heidän olevan hiljaisia hissukoita, ”kun mulla on tämä huntu, mutta ei se ole niin”.

Kun tytöt pääsevät keskustelemaan eroista ja ihonväristä, yksi nuorisotyöntekijöistä haluaa tietää, millä tavalla suomalaiset naiset suhtautuvat muslimeihin ja eritoten, miten muslimit suhtautuvat suomalaisiin naisiin.

Monikulttuurisuusilta on kääntynyt tilanteeksi, jossa kaksi sudanilaistaustaista tyttöä vastaa ihonväriä, uskontoa ja kulttuuria koskeviin kysymyksiin. Nuorisotyöntekijän asettama kysymys korostaa asetelmaa entisestään. Aikuinen suomalaisnainen nostaa naiseuden keskeisimmäksi asiaksi. Saataisiin kuulla, mitä muslimit todella ajattelevat suomalaisnaisista. Taustalla kuultaa oletus siitä, että muslimeilla on yksi ja yhteinen asenne suomalaisnaisiin. Viimeistään nyt suomalaistytötkin oppisivat, kuinka keskeinen asia naiseus on islamissa.

Kestovastaajana ilman yksilöllisyyttä

Tyttöjen iltaan osallistunut Aisha purkaa tuntojaan minulle myöhemmin samana syksynä kahden kesken tutkimushaastattelussa. Kyselytilanne oli ollut hämmentävä. Aisha olisi toivonut, että häntä olisi etukäteen edes jotenkin valmennettu siihen.

Aisha tähdentää, että ”maahanmuuttajatyttöyttä” koskevat kysymykset ovat hankalia. Useimmiten vastatessa tulee puhuneeksi jotain yleistävää ja ympäripyöreätä. Olennaista näissä tilanteissa on myös se, miten Aisha saa toistuvasti kokea joutuvansa taustansa vuoksi tilille toisin kuin suomalaiset ikätoverinsa.

Tuli sellainen olo, et ollaanko me täällä jossain haastattelutilanteessa, et mitä ne olis sitten tehnyt jos me ei oltais oltu siellä. Ja sit se unohtuu helposti, et onhan suomalaisillakin kulttuurinsa, et me ollaan jotenkin koko ajan silmätikkuina.

Et just tää, et vitsi kun sä oot eksoottinen, vaan sen takia, et olen tummaihoinen. Mitä ”Hei, vitsi sul on vahva kulttuuri!”, vaan pelkästään sen takia, et olet erinäköinen tai et joku puhuu paljon, niin sitten kulttuuri on jotenkin automaattisesti todella tärkeä, et vaan sen takia, et mä puhun niin paljon, ni mä oon joku kulttuuripommi.

Nuorisotalon kulttuuri-ilta oli suunniteltu sellaisessa hengessä, että se saisi tytöt pohtimaan monikulttuurisuuteen liittyviä kysymyksiä. Aishan jälkituntemukset kertovat kuitenkin siitä, miten hyvää tarkoittavat nuorisotyön muodot voivat sisältää myös ulkopuolelle sulkevia elementtejä ihonvärin, kulttuuritaustan ja uskonnon mukaan. Aishaa harmittaa se, että hän joutuu vastaamaan kaikkien maahanmuuttajatyttöjen puolesta, eivätkä kysyjät tunnusta hänen yksilöllisyyttään. Kuulluksi tuleminen on tässä tilanteessa ahdistava ja pakottava kokemus.

Hyvää tarkoittavaa väärinkäsitystä

Aishan kuvaama ahdistavuus on monikulttuurisella kentällä tavallista. Toisessa tilanteessa, monikulttuurisen naisjärjestön tapaamisessa, kuulin, miten maahanmuuttajataustaiset naiset ilmaisivat kyllästymisensä siihen, että heitä pyydetään kokkailemaan monikulttuurisiin tapahtumiin. Maahanmuuttajataustaiset naiset kokkaavat ja suomalaiset nauttivat kulttuurisista antimista – näin meillä Suomessa edistetään suvaitsevaisuutta.

Monikulttuuristen kysymysten ja taitotiedon käsitteleminen tuntuu olevan helpointa kulttuuristen tapojen, tottumusten ja makujen kautta. Mutta kuka päättää, mikä kulttuurissa on niin olennaista, että se tulee jakaa ja sitä opettaa? Miksi kulttuuri on jotain, jota nimenomaan maahanmuuttajiksi nimetyt kantavat mukanaan? Mitä tapahtuu sen jälkeen, kun monikulttuuriset ruuat on syöty?

Tarvitaan herkkyyttä ja tietoa

Monikulttuurinen taitotieto tarkoittaa myös herkistymistä sille, millä tavalla rasismi ja syrjintä ovat osa nuorten jokapäiväistä arkea. Rasisminvastaisten työkalujen ottaminen osaksi nuorisotyötä on miltei mahdotonta, ellei koko työyhteisöllä ole samaa ymmärrystä siitä, mitä käsitteellä tarkoitetaan. Tarvitaan tietoa, miten rasismi ilmenee nuorten arjessa, ja taitoa sen vastustamiseen.

Tällaisen kulttuurisen herkkyyden välittäminen on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on tunnistaa vinoumat kulttuurisiin tekijöihin vetoamisessa. Kenelläkään ei ole oikeutta pönkittää omaa valta-asemaansa vetoamalla kulttuurisiin seikkoihin.

Kuinka kulttuuriseen yhteisymmärrykseen tähdännyt monikulttuurinen kyselytunti olisi voitu toteuttaa ajautumatta vahvistamaan valta-asetelmia? Eikö maahanmuuttajataustaisia tyttöjä olisi voitu pyytää osallistumaan illan suunnitteluun? Silloin olisi ehkä selvinnyt, millä ehdoilla he olisivat monikulttuurisuutta käsitelleet. Miksi juuri suomalaisten naisten lähestymistapa ja näkökulma tyttötyöhön olisi ainoa oikea?

 

Veronika Honkasalo on valtiotieteiden tohtori ja Nuorisotutkimusverkoston tutkija.

 

AIHEESTA ENEMMÄN

Veronika Honkasalo, Tyttöjen kesken. Monikulttuurisuus ja sukupuolten tasa-arvo nuorisotyössä. Nuorisotutkimusverkostso 2011.



Artikkelit
Hiidenkiveltä näkyy: Politiikkaa kansalla

Päivystävä tekstintutkija: G-pisteen hinta

Sovinnottomuus

Nilkan pakina: Mustanaamio Helsingissä (alustava selvitys)

Kotimaani ompi Spanja

Aineksista aiheiksi: Puolesta hengen ja heimon vai maan?

Rietrik Polén, monihyväinen fennomaani

Osana erilaisuutta oppii ymmärtämään

Oonko joku kulttuuripommi?

Suomi toiseksi äidinkieleksi

Kotipesä: Kuntauudistukseen ihmisnäkökulmaa

Kaupunginosien aktivismi saa vauhtia vastamäestä

Raumasta stressiin – Ikiaikaisten tavurakenteiden murros

Suomalaisia sankaritarinoita Kaukasiasta

Lintulan luostarissa hoivattiin väsyneitä sotilaita (VAIN VERKOSSA)

Nimenpyörittäjä: Lummenteen rannalla

Ajan sana: Ekoluokassa

Arvioita: Uusi ja vanha kansallispuku

Arvioita: Koskettava kuvaus huutolaislapsista

Arvioita: Pirullisia kertomuksia entisistä ajoista

Arvioita: Kasvatuslaitos talleilla

Arvioita: Brittien vanhoja matkakertomuksia Suomesta

Arvioita: Enemmän käyttäjäystävällisyyttä

Arvioita: Referaatti tuotteliaasta matkakirjailijasta

Arvioita: 90 vuotta arkkitehtuuria kolmissa kansissa

Arvioita: Tampere, Suomi ja maailma

Arvioita: 140 vuotta Kainuun höyrylaivahistoriaa

Arvioita: Julkiset elämät

Arvioita: Luonnonvarojen rajallisuus ja ihminen

Arvioita: Csángójen ystävä Yrjö Wichmannin jalanjäljillä

Arvioita: Hyvesatuja ääneen luettuina

Arvioita: Radio sodassa

Arvioita: Pakarisen poluilla

Arvioita: Vaiettuja surmatöitä (VAIN VERKOSSA)

Arvioita: Jäätynyt rakkaus (VAIN VERKOSSA)

Kulttuurijyrähdys: Mikä ihmeen ”keskus”?

Koti, raatajaeetos ja ryysyranta

Pääkirjoitus: Umpisuomalaisuuden onttous

Hiidenkivi
Suomalainen kulttuurilehti

Julkaisijat
Kotimaisten kielten keskus
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Suomen Kotiseutuliitto
Päätoimittaja
Outi Lauhakangas
P. 0456 347 353
outi.lauhakangas@stellatum.fi

Toimitussihteeri
Tuija Metsäaho
P. 0440 358 690
tuija.metsaaho@stellatum.fi
Toimitus
Hiidenkivi
Stellatum Oy, Purotie 1 B
00380 Helsinki

Kustantaja
Stellatum Oy
Purotie 1 B, 00380 Helsinki
Ilmoitusvaraukset
Anne Paavilainen
P. 09 2245 210, 0400 435 636
anne.paavilainen@stellatum.fi

Tilaukset ja osoitteenmuutokset
tilaajapalvelu@stellatum.fi
www.stellatum.fi
P. 03 4246 5301
Tilaushinnat Suomessa:
Kestotilaus 52,32 €
(laskutusväli 12 kuukautta),
määräaikaistilaus 55,59 €
(12 kuukautta)
irtonumero 10 €.