LEHDEN UUSIN NUMERO

1/2012
Etusivu      Arkisto      Palaute      Yhteystiedot      Tilaa      Omat tiedot     

Kotipesä: Kuntauudistukseen ihmisnäkökulmaa

 

 

LASSI SARESSALO

 

Syksyn aikana vellonut kuntauudistus- ja kuntalakiuudistuskeskustelu on ollut melkoisen tylyä. Ministeri Henna Virkkusen asettama ja valtiosihteeri Anna-Kaisa Ikosen johtama työryhmä rakentelee mallejaan ja väläyttelee sinänsä päteviä argumentteja kuntarakenteen muuttamiseksi sellaiseksi, että kunnat voivat vastata tehtävistään, että kuntapäättäjien sana kuuluu kuntia koskevissa asioissa, että tulevaisuudessa huoltosuhteet ovat kohtuullisia ja että ihmiset maksavat tulevaisuudessakin prosentuaalisesti suunnilleen samansuuruista kunnallisveroa.

Toisena osapuolena on pääasiallisesti kuntien virkamieshallinto, joka pelkää aivan oikeutetusti elantonsa puolesta. Ja paikkansa menettävät monentasoiset luottamushenkilöt, kuntapäättäjät, näkevät valtansa siirtyvän toisten käsiin. Näin onkin, joskin kuntalakiuudistus pyrkii etsimään ratkaisuja lähidemokratian toteutumiselle. Mutta sekin on vain pahimmillaan sitä, että luottamushenkilöitä palvelemaan ja asioita valmistelemaan joudutaan rekrytoimaan nykyistäkin enemmän kunnallisia työntekijöitä.

Tämän keskustelun tylyys on ollut yllättävää. Juurikaan ei ole otettu kanta siihen, mitä tällaiset hallintorakenneuudistukset vaikuttavat tavallisen ihmisen elämään – siis henkisellä tasolla.

 

Mikä itse asiassa häviää?

Kartalta katoaa perinteinen hevosmaailmanaikaan syntynyt pienkunta, usein sama kuin seurakunta, jossa niin maallinen kuin hengellinenkin hallinto ja toiminta perustuivat tuttuuteen, hallintopalvelut olivat lähellä, pappi saarnasi joka pyhä omassa kirkossa, luottamushenkilöt olivat ainakin naamatuttuja ja sosiaali- ja diakoniatyöntekijä tunsi ihmisten tarpeet. Oltiin virallisestikin meikäläisiä niin Inarista kuin Unaristakin, raja virallisten meikäläisten ja muiden välillä oli selvä.

Nyt tämä tuttuus on katoamassa – vai onko? Mihin Teisko mukamas hävisi, vaikka Tampereeseen liitettiinkin. Ja kyllä Kiikalassa ollaan vaikka Saloon kuulutaankin. Ei meikäläisyyteen liittyvä samastuminen katoa, vaikka keinotekoinen hallintoraja siirtyykin. Kunhan vain annetaan paikallisuudelle tilaa.

 

Kunta meni, mutta kotiseutu säilyy!

Näin on, jos näin halutaan. Kotiseutukäsite toki saattaa laajentua kahden tason identiteetiksi. Tamperelaiset ovat tamperelaisia, vaikka asuvatkin Pispalassa, Messukylässä tai Härmälässä. Ja akaalaiset ovat toijalalaisia ja toijalalaiset akaalaisia, jos näin halutaan. Rakennetaan tietoisesti tasavertaisia mahdollisuuksia kaksoisidentiteetille, jota tukevat seudulliset, maakunnalliset ja kansalliset identiteetit. Näitähän riittää. Meikäläisyyksiä.

Mutta eivät ne ihan itsestään synny tai pysy elossa. Siksipä liitosprosesseissa tulee kiinnittää entistä selkeämmin ja tietoisemmin huomio yksilö- ja yhteisöidentiteettejä tukeviin toimenpiteisiin. Kysymys paikallisesta kulttuuriperinnöstä ei ole vain paikallismuseotyön arvon näkemistä, se on paljon laajempi kysymys. Sukujuurien tunteminen, muuttajien mahdollisuus oppia uuden asuinpaikan kulttuurinen tausta ja paikallisten kulttuuristen symbolien kytkeminen uuden kunnan kokonaisuuteen tarjoavat niin kunnallisille vaikuttajille kuin kolmannen sektorin vapaaehtoisillekin laajan työsaran.

On muistettava saattaa loppuun lakkautetun kunnan arkisto ja liittää sen kasvunvaraan kotiseutuarkiston kokoelmat – ja annettava niiden hoitoon koulutusta vapaaehtoistyövoimalle. Paikallismuseot kertovat historiansa ja tarjoavat yksilölle mahdollisuuden asettua historian aikajanalle menneisyyden ja tulevaisuuden väliin. Paikannimiperinteen säilyttäminen muun muassa postipaikkatiedostoissa tarjoaa mahdollisuuden säilyttää satoja vuosia vanhat tyrväät, mouhijärvet ja keikyät. Sastamalassa tehtiin kyseinen nimien muutos, mikä herätti voimakasta vastarintaa.

Tärkeää on myös saattaa lakkautettavan kunnan historiankirjoitus siihen viimeiseen hetkeen, jolloin kunta hallintoalueena lakkaa toimimasta. Mutta samalla on aloitettava alusta uuden juuri syntyneen kunnan historian kirjoittaminen, nyt laajempana, koko uutta aluetta koskevana ja ehkä hieman laajempanakin, jotta tulevaisuuden operaatioille jäisi tilaa.

Kuntasymboliikan, vaakunoiden, viirien, eläinten, kasvien ja paikallisuuteen perustuvien tapahtumien ylläpito ja säilyttäminen sekä käytön hallinta voidaan hyvin siirtää paikallisille kotiseutuyhdistyksille, niin kuin laajalti on tapahtunutkin. Samoin edullista ja merkittävää on paikallisen yhdistystoiminnan ja verkostoitumisen tukeminen.

Tämä kaikki edellyttää paikallistason tiedotuksesta huolehtimista. Kun kurulaiset eivät olleet tyytyväisiä saamaansa informaatioon, he perustivat oman Kurun lehtensä, jota ylläpitää Kuru-Seura. Ja kun lehdelle periaatteen vuoksi hankittiin toista tuhatta tilaajaa, se pyörii ja kertoo sen, minkä pitääkin – paikalliset asiat paikallisille ihmisille. Näitä yrityksiä pitäisi tukea ja jättää ne turhien ja kalliiden verojen ulkopuolelle. Tällaiset paikallislehdet tukevat myös maassamuuttajan ja kausiasukkaan mahdollisuutta omaksua uusi lähikotiseutu omakseen.

Koululaitoksen tulee pystyä kertomaan kotiseudun, niin pienen kuin suurenkin, taustat ja kulttuuriset erityispiirteet ja tarjota lapsille mahdollisuus oikean kotipaikkatietoisuuden omaksumiseen ja sitä kautta oman kehittyvän identiteetin löytämiseen. Se ei tee kenestäkään nurkkapatrioottia vaan antaa mahdollisuuden henkisesti itsevarmana kohdata yhä kulttuurisesti monimuotoistuva suomalaisuus ja kansainvälisyys.

 

Kotikunta meni mutta uusi tuli!

Kotikunta menköön, säilyyhän se mielissä ja kielissä niin kuin ovat säilyneet menetetyn Karjalan pitäjät jo neljännessä sukupolvessa. Joskus kuitenkin luopuminen tulee ja tulkoon – sittenhän ei vanhalla enää ole merkitystä, kun se unohdetaan. Mutta siihen asti on rakennettava maailmaa niin uuden kunnan yhteisen kehittämisen kuin sen eri osien kulttuuriperinnön ja asukkaiden kotiseututietoisuuden varaan.

Uuden kunnan kuntaidentiteetin luominen ei voi tapahtua väkivalloin. Uuden symboliikan ja yhteisyyden luominen on pitkällinen prosessi eikä sitä välttämättä voi kiihdyttää. Jolleivat sitten asukkaat itse lähde uutta minuuttaan hakemaan. Tämäkin edellyttää harkittua viestintää ja kansalaiskasvatusta, avainryhmien löytämistä, uuden meikäläisyyden sanansaattajien viisautta, yhteistä symboliikkaa, harkittua kasvatustyötä ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien turvaamista.

Uusilla asukkailla uuden identiteetin etsiminen on helpompaa – niin maassa- kuin maahanmuuttajillakin. Uusille sukupolville historian kulun kertominen on toki helpompaa kuin meille, jotka luulemme kuntauudistusta vain piittaamattomien poliitikkojen kiusanteoksi ja haluksi tappaa paikallisuus. Kun kuntauudistuksen henkinen puoli hoidetaan, olemme kaikki tulevaisuudessa uuden kunnan paikallisia asukkaita.

 

Lassi Saressalo on dosentti ja Suomen Kotiseutuliiton pääsihteeri.



Artikkelit
Hiidenkiveltä näkyy: Politiikkaa kansalla

Päivystävä tekstintutkija: G-pisteen hinta

Sovinnottomuus

Nilkan pakina: Mustanaamio Helsingissä (alustava selvitys)

Kotimaani ompi Spanja

Aineksista aiheiksi: Puolesta hengen ja heimon vai maan?

Rietrik Polén, monihyväinen fennomaani

Osana erilaisuutta oppii ymmärtämään

Oonko joku kulttuuripommi?

Suomi toiseksi äidinkieleksi

Kotipesä: Kuntauudistukseen ihmisnäkökulmaa

Kaupunginosien aktivismi saa vauhtia vastamäestä

Raumasta stressiin – Ikiaikaisten tavurakenteiden murros

Suomalaisia sankaritarinoita Kaukasiasta

Lintulan luostarissa hoivattiin väsyneitä sotilaita (VAIN VERKOSSA)

Nimenpyörittäjä: Lummenteen rannalla

Ajan sana: Ekoluokassa

Arvioita: Uusi ja vanha kansallispuku

Arvioita: Koskettava kuvaus huutolaislapsista

Arvioita: Pirullisia kertomuksia entisistä ajoista

Arvioita: Kasvatuslaitos talleilla

Arvioita: Brittien vanhoja matkakertomuksia Suomesta

Arvioita: Enemmän käyttäjäystävällisyyttä

Arvioita: Referaatti tuotteliaasta matkakirjailijasta

Arvioita: 90 vuotta arkkitehtuuria kolmissa kansissa

Arvioita: Tampere, Suomi ja maailma

Arvioita: 140 vuotta Kainuun höyrylaivahistoriaa

Arvioita: Julkiset elämät

Arvioita: Luonnonvarojen rajallisuus ja ihminen

Arvioita: Csángójen ystävä Yrjö Wichmannin jalanjäljillä

Arvioita: Hyvesatuja ääneen luettuina

Arvioita: Radio sodassa

Arvioita: Pakarisen poluilla

Arvioita: Vaiettuja surmatöitä (VAIN VERKOSSA)

Arvioita: Jäätynyt rakkaus (VAIN VERKOSSA)

Kulttuurijyrähdys: Mikä ihmeen ”keskus”?

Koti, raatajaeetos ja ryysyranta

Pääkirjoitus: Umpisuomalaisuuden onttous

Hiidenkivi
Suomalainen kulttuurilehti

Julkaisijat
Kotimaisten kielten keskus
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Suomen Kotiseutuliitto
Päätoimittaja
Outi Lauhakangas
P. 0456 347 353
outi.lauhakangas@stellatum.fi

Toimitussihteeri
Tuija Metsäaho
P. 0440 358 690
tuija.metsaaho@stellatum.fi
Toimitus
Hiidenkivi
Stellatum Oy, Purotie 1 B
00380 Helsinki

Kustantaja
Stellatum Oy
Purotie 1 B, 00380 Helsinki
Ilmoitusvaraukset
Anne Paavilainen
P. 09 2245 210, 0400 435 636
anne.paavilainen@stellatum.fi

Tilaukset ja osoitteenmuutokset
tilaajapalvelu@stellatum.fi
www.stellatum.fi
P. 03 4246 5301
Tilaushinnat Suomessa:
Kestotilaus 52,32 €
(laskutusväli 12 kuukautta),
määräaikaistilaus 55,59 €
(12 kuukautta)
irtonumero 10 €.