LEHDEN UUSIN NUMERO

1/2012
Etusivu      Arkisto      Palaute      Yhteystiedot      Tilaa      Omat tiedot     

Lintulan luostarissa hoivattiin väsyneitä sotilaita (VAIN VERKOSSA)

Lintulan luostari Kivennavalla. Tässä nunnien asuntolassa Niilo Ihamäki sotilastovereineen vietti viikon nunnien baabottavana. (Kuva: Niilo Ihamäki)

 

NIILO IHAMÄKI

 

Kivennavalla 1894–1939 toiminut Lintulan naisluostari otti jatkosodan aikana vastaan rintamapalveluksesta lepäämään lähetettyjä sotilaita. Lähes siviilielämän tapainen lepoviikko luostarissa jäi rintamamiehen mieleen tapahtumana, jota vielä lämpimästi muistellaan.

 

Joukko-osastomme oli kesällä 1941 edennyt Rajajoen yli Pietarin lähelle Valkeasaareen. Asemasotaa kesti kesään 1944 asti. Asuimme ahtaissa korsuissa. Lomalle pääsi harvoin. Yhteydet kotirintamalle olivat kenttäpostin varassa.

Pari kertaa olimme vuorollamme olleet levossa rintaman takamaastoon pystytetyissä parakeissa. Keväällä 1943 lepoviikolle päästessämme ilmoitettiin yllätykseksemme majoituspaikaksi Lintulan luostari.

Luostarin rakennuksista oli säilynyt ainoastaan nunnien asuntola. Kirkosta muistutti vain pääoven kaari. Temppelin lattian alla ollut hautaholvi oli avattu. Muiden rakennusten raunioita ja silvottuja puita näkyi pihapiirissä. Jotakin rauhan ajan luostarin idyllistä oli kuitenkin aistittavissa, vaikka Kronstadtin tykkien kumea jyly kantautui Lintulaankin ja muistutti, että sota ei ole loppunut.

 

Rauhan paikka sodan keskellä

Kun työnnyimme asuntolaan reppuinemme, tuli vastaan yllätys: kolme evakosta palannutta nunnaa oli palannut takaisin ja rohkeasti ryhtynyt asumaan heille rakasta luostaria. Nunnat toivottivat sotilaat lämpimästi tervetulleiksi ja vakuuttivat, ettemme heitä mitenkään häiritse. Tilaa riittää, kun muut nunnat ovat vielä poissa.

Asuntolan pienet huoneet olivat vastakkain rakennuksen keskikäytävän kahdella puolella. Uunien tulipesät avautuivat käytävälle. Ahtaat huoneet tuntuivat rintamaoloihin tottuneista vallan ruhtinaallisilta.

Luostariin saapuessamme olimme jonkin rokotuksen jäljiltä kuumeisia ja väsyneitä. Mutta olomme koheni nunnien meitä paapoessa. Nämä laupeuden sisaret toivat viileän kääreen kuumalle otsalle, keittivät teetä ja pyöräyttivät piirakoita.

Nunnat pyrkivät poikkeusoloissakin noudattamaan luostarielämän vanhaa ohjetta: tee työtä ja rukoile! Päivä aloitettiin aamurukouksella kello viisi. Kahdeksalta nautittiin tee. Työnteon katkaisi keskipäivällä nautittu ateria. Pienen levon jälkeen uurastettiin taas töissä. Iltaruokailun aikana luettiin hartaustekstejä. Kymmeneltä luostari hiljeni.

Me yritimme auttaa hoivaajiamme. Siivosimme pihaa, pilkoimme polttopuita ja kannoimme vettä keittiöön.

 

Viisikymmentä nunnaa

Yhteisillä teehetkillä nunnat kertoivat luostarin menneistä vaiheista. Luostarin oli perustanut venäläinen salaneuvos Nironoff 1800-luvun lopulla. Hän oli tuonut Lintulassa omistamalleen maatilalle perheensä ja venäläisiä nunnia parista luostarista. Myöhemmin nunnia tuli Suomestakin. Talvisodan alkaessa nunnia oli lähes viisikymmentä.

Luostari oli ollut omavarainen. Peltoa oli 50 hehtaaria ja metsää 300. Luostarilla oli oma saha, mylly ja pärehöylä, navetassa 30 lehmää, tallissa seitsemän hevosta ja kanalassa pari sataa kanaa. Kirkollisia menoja johti pappismunkki. Mylläri ja työmestari avustivat käytännön töissä. Elämä oli vaatimatonta ja työntäyteistä.

Luostarin ortodoksisuus ja nunnien kansalaisuus aiheuttivat ongelman, sillä Ruotsin vallan aikaisen perinteen mukaan vain luterilaisuutta pidettiin Suomessa valtionuskontona. Suomen itsenäistyttyä ortodoksisuus ja nunnien kansalaisuus hyväksyttiin.

Lokakuussa 1939 nunnille tuli kiireinen lähtö. Suurin osa nunnista käveli lähes kymmenen kilometrin matkan Terijoen asemalle. Tavaraa voi ottaa mukaan vain sen vähän, minkä kantaa jaksoi. Koko luostarin aarteisto piti jättää. Muuan nunna oli kuitenkin ehtinyt ottaa mukaansa luostarin yhden aarteen, Jerusalemin jumalanäidin ikonin.

 

Elämäntaidon opetusta

Eräänä iltana teetä nauttiessamme nunnat opettivat nuorille miehille elämäntaitoa. Luostarissakin oli tuttua ahtaasta asumisesta ja jatkuvasti samojen kasvojen näkemisestä johtuva kärsimättömyys. Mutta nunna näytti, miten särmiä hiotaan. Hän otti pöydältä sokeriastian, ravisteli sitä ja näytti sokerinpaloista astian pohjaan kertyneitä muruja. Nunnan opetuksen mukaan näin ihmistenkin särmiä hiotaan, ja yhdessä eläminen tulee helpommaksi.

Kun Valkeasaaresta kuului tykkien jylinää ja ikkunat helisivät, nunnat kääntyivät rintamalle päin, tekivät ristinmerkin ja rukoilivat miehillemme varjelusta.

Viikkomme kului nopeasti, ja me jätimme haikein mielin luostarin. Tunsimme, että sinne jäi pala sydämestämme.

Kesällä 1944 nunnienkin oli taas jätettävä luostarinsa.

Kiireinen lähtö tuli meillekin Valkeasaaren tulimyrskyn puhjettua 9. kesäkuuta 1944.

Kuulin myöhemmin, että Jerusalemin jumalanäidin ikoni lahjoitettiin Helsingin ortodoksiselle seurakunnalle. Siitä tuli seurakunnan nimikkoikoni, jonka mukainen pienoisikoni annetaan kaikille ortodoksisessa kirkossa vihittäville pareille.

 

Niilo Ihamäki on Yleisradion eläkkeellä oleva toimittaja.



Artikkelit
Hiidenkiveltä näkyy: Politiikkaa kansalla

Päivystävä tekstintutkija: G-pisteen hinta

Sovinnottomuus

Nilkan pakina: Mustanaamio Helsingissä (alustava selvitys)

Kotimaani ompi Spanja

Aineksista aiheiksi: Puolesta hengen ja heimon vai maan?

Rietrik Polén, monihyväinen fennomaani

Osana erilaisuutta oppii ymmärtämään

Oonko joku kulttuuripommi?

Suomi toiseksi äidinkieleksi

Kotipesä: Kuntauudistukseen ihmisnäkökulmaa

Kaupunginosien aktivismi saa vauhtia vastamäestä

Raumasta stressiin – Ikiaikaisten tavurakenteiden murros

Suomalaisia sankaritarinoita Kaukasiasta

Lintulan luostarissa hoivattiin väsyneitä sotilaita (VAIN VERKOSSA)

Nimenpyörittäjä: Lummenteen rannalla

Ajan sana: Ekoluokassa

Arvioita: Uusi ja vanha kansallispuku

Arvioita: Koskettava kuvaus huutolaislapsista

Arvioita: Pirullisia kertomuksia entisistä ajoista

Arvioita: Kasvatuslaitos talleilla

Arvioita: Brittien vanhoja matkakertomuksia Suomesta

Arvioita: Enemmän käyttäjäystävällisyyttä

Arvioita: Referaatti tuotteliaasta matkakirjailijasta

Arvioita: 90 vuotta arkkitehtuuria kolmissa kansissa

Arvioita: Tampere, Suomi ja maailma

Arvioita: 140 vuotta Kainuun höyrylaivahistoriaa

Arvioita: Julkiset elämät

Arvioita: Luonnonvarojen rajallisuus ja ihminen

Arvioita: Csángójen ystävä Yrjö Wichmannin jalanjäljillä

Arvioita: Hyvesatuja ääneen luettuina

Arvioita: Radio sodassa

Arvioita: Pakarisen poluilla

Arvioita: Vaiettuja surmatöitä (VAIN VERKOSSA)

Arvioita: Jäätynyt rakkaus (VAIN VERKOSSA)

Kulttuurijyrähdys: Mikä ihmeen ”keskus”?

Koti, raatajaeetos ja ryysyranta

Pääkirjoitus: Umpisuomalaisuuden onttous

Hiidenkivi
Suomalainen kulttuurilehti

Julkaisijat
Kotimaisten kielten keskus
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Suomen Kotiseutuliitto
Päätoimittaja
Outi Lauhakangas
P. 0456 347 353
outi.lauhakangas@stellatum.fi

Toimitussihteeri
Tuija Metsäaho
P. 0440 358 690
tuija.metsaaho@stellatum.fi
Toimitus
Hiidenkivi
Stellatum Oy, Purotie 1 B
00380 Helsinki

Kustantaja
Stellatum Oy
Purotie 1 B, 00380 Helsinki
Ilmoitusvaraukset
Anne Paavilainen
P. 09 2245 210, 0400 435 636
anne.paavilainen@stellatum.fi

Tilaukset ja osoitteenmuutokset
tilaajapalvelu@stellatum.fi
www.stellatum.fi
P. 03 4246 5301
Tilaushinnat Suomessa:
Kestotilaus 52,32 €
(laskutusväli 12 kuukautta),
määräaikaistilaus 55,59 €
(12 kuukautta)
irtonumero 10 €.