LEHDEN UUSIN NUMERO

2/2012
Etusivu      Arkisto      Palaute      Yhteystiedot      Tilaa      Omat tiedot     

Romani- ja mustalaismusiikki – eksoottisuus vai omanarvontunteen noste?

Perinteentaitaja Aino Nikkinen kotonaan Rantakylässä sukulaistyttären kanssa. (Kuva: Kai Åberg)

 

KAI ÅBERG

 

Viime vuosikymmeninä etenkin romaniaktivistit ovat vaatineet romani-nimityksen virallistamista. Niinpä suomen kielen lautakunta kaksikymmentä vuotta sitten päätyi suosittelemaan tätä lyhytvokaalista kirjoitusasua. Kulttuurista puhuttaessa käsite mustalaisuus on alkanut merkitä uudenlaista omanarvontunnetta. Tarkemmin katsoen vaarana on lauluperinteen arkaaistaminen, jossa perinne sidotaan toistuvasti enemmän menneeseen kuin nykyiseen.

 

Romani- ja mustalaismusiikin käsitteillä näyttäisi olevan yhtä pitkät perinteet kuin romanikielten ja -murteiden luokituksilla. Suomessa ulkopuolisten käyttämät nimitykset ovat aina eronneet jonkin verran romaniryhmän itsestään käyttämistä nimityksistä.

Valtaväestön Suomen romaneista perinteisesti käyttämät nimitykset ovat olleet mustalainen Savonlinnan ja Kokkolan välisen linjan eteläpuolella ja mustilainen sen pohjoispuolella. Myös ahdasrajaisempia musta-sanan johdoksia sekä useita leikillissävyisiä tai edellä mainittuja perinteisiä sanoja jäljitteleviä sanoja on esiintynyt kansanmurteissa.

Vaikka kirjoitusasut vaihtelivat, sana mustalainen piirsi selvän, fyysisellä erolla ja vahvimmalla mahdollisella päävärillä merkityn rajan valtaväestön ja tavallisesta poikkeavaksi hahmotetun vähemmistöryhmän välille. Vanhassa kirjakielessä esiintyvät muiden muassa musta kansa, musklainen, lätti(läinen), tattari(lainen), tattara ja ta(r)tari.

Viime vuosikymmeninä romanit ovat vaatineet kutsuttavan itseään romaneiksi, joka on omapohjainen indoarjalaisperäinen sana vailla sellaista negatiivista ja affektiivista sanomusperinnettä, joka sisältyy perinteisiin kansankielisiin nimityksiin. Niinpä suomen kielen lautakunta päätyi viimein 9.11.1992 suosittelemaan lyhytvokaalista kirjoitusasua romani, koska nimityksen katsottiin olevan suora laina romanikielestä. Mustalaista pidettiin kuitenkin edelleen käypänä nimityksenä, koska sitä käyttää osa romaniväestöstä. Mustalais-sanan korvaamista romanilla ovat vaatineet etenkin romaniaktivistit.

 

Romanimusiikin ideologinen yhtenäisyys

Miksi meillä Suomessa silti puhutaan ja kirjoitetaan mustalaismusiikista, kun muutoin niin etnisesti kuin poliittisestikin korrektia on käyttää sanaa romani?

Ensinnäkin romanimusiikkiin liittyvää retoriikkaa läpäisee sekä yhtenäisyyden ideologinen korostus että maantieteellisten erojen rikkauden ylistys. Niinpä terminä romanimusiikki koostuu erilaisista kulttuurisidonnaisista muuttujista, joita arvioidaan aina uudelleen suhteessa aikaan ja paikkaan.

Espanjassa paikalliset romanit – gitanot – laulavat, soittavat ja tanssivat edelleen kalifihovien liturgisesta ja maallisesta perinteestä kumpuavaa flamencoa. Nykyflamencolle leimaavaa on latinalaisesta Amerikasta peräisin oleva rytminkäsittely, harmoninen värikkyys ja jazzille tunnusomainen improvisointi.

Venäjällä syntyivät 1700-luvulla ukrainalaisittain moniäänisesti laulavat laulu- ja tanssiryhmät. Kyseessä on traditio, jota piti aluksi yllä feodaaliaateli, sittemmin suurkaupunkien ravintolat ja varieteeteatterit. Venäläinen mustalaiskuorotraditio on elänyt viime vuosina Moskovan Romen-teatterissa ja on suomalaisten laulu- ja soitinyhtyeiden, kuten Hortto Kaalon ja Taljankan, tärkein esikuva. 1800-luvun Romaniassa vaikuttaneista soittajista eli lautaareista suuri osa oli romaneja, ja heidän perinteensä elää yhä maan romaniorkestereiden musiikissa.

Edellä esitetyn perusteella on mielestäni johdonmukaista, että myös mustalais- ja romanimusiikin käsitekentässä yhdistyvät erilaiset ajallis-paikallisesti muuttuvat tekijät. Rohkenenkin väittää, että mustalais- ja romanimusiikin käsitteet, kuten romani- ja mustalaisnimitykset, viittaavat samaan olematta kuitenkaan yhtä.

 

Mustalaismusiikki kantaa kliseitä

Usein mustalaismusiikin määritelmä viljelee eri romaniryhmien elämänmuotoja korostavia kliseitä, kuten alkuperäisyys, luonnollisuus, tunteikkuus ja tulisuus. Nämä kuvaukset vastaavat hyvin väitteeseen, jonka mukaan mustalaisuus on sellaisten elämäntapojen ja traditioiden muodostuma, jolle tietyt ihmiset kuuluvat jo ennen kuin se kuuluu heille.

Ajatuksen voisi tavoittaa vaikkapa sellaisista musiikin esittämiseen liittyvistä konventioista kuin virtuoosimainen, eroottinen tai tunteikas. Kiinnostavaa kuitenkin on, etteivät romanit ole suinkaan alkuperältään saati kulttuuriltaan yksi yhtenäinen ryhmä.

Esimerkiksi pääasiassa Suomen romaniväestölle suunnattu Latso Diives -lehti kirjoittaa toistuvasti mustalaismusiikista etenkin silloin, kun tarjolla on kansainvälinen ”mustalaismusiikki” ja esillä monikulttuurisen Euroopan ja Suomen lähtökohdat.

Lisäksi mustalaiskulttuurin tai mustalaismusiikin tapaisissa yhdyssanoissa sanan positiiviseksi mielletty jälkiosa (kulttuuri tai musiikki) ikään kuin neutralisoi mahdollista sanaan liittyvää kielteistä latausta. Mustalaisuus merkitsee tässä kielenkäytössä uudenlaista omanarvontunnetta ja myönteistä erottautumista valtaväestöstä korostamalla kulttuurin erityispiirteitä.

Vaikka romani-sana on monissa yhteyksissä tehokas tapa irrottautua ja ottaa etäisyyttä varhaisempaan ja kenties alentavaan kielenkäyttöön, eksotismin ajan sävyttämään mustalaismusiikin sisältöön sana istuu ilmeisen huonosti.

 

Lauluperinne sidotaan menneeseen

Samaan tapaan myös vanhan folkloristisen tutkimusperinteen ajattelutapoihin kiinnittyneessä akateemisessa tutkimuksessa käsite mustalaismusiikki on säilynyt 2000-luvulle saakka. Siten virallisen ”mustalaisen” kadotessa 1970-luvun etnisen itsetietoisuuden ja heräämisen ilmapiirissä mustalainen jäi elämään paitsi epävirallisemmalla tasolla niin valtaväestön kuin romanienkin keskuudessa myös romanien väestön musiikillista lahjakkuutta ja musiikin aitoutta ja alkuperäisyyttä määrittävänä tekijänä.

Väitän, että kyseessä on eräänlainen lauluperinteen arkaaistaminen, jossa perinne sidotaan toistuvasti enemmän menneeseen kuin nykyiseen. Romanimusiikki käsitteenä kantaa kyllä sisällöllisesti mukanaan vastaavia stereotypioita, mutta sisältää muutoksen mahdollisuuden, jossa ennalta arvattavuuden perustat voivat sortua.

Näyttää siis siltä, että moniarvoisemmalla romanimusiikilla voi tuloksellisesti edistää kulloiseenkin tilanteeseen, aikaan ja paikkaan sopivia teemoja, kuten kulttuurisia arvoja ja normeja: jossain määrin olla romani on hyväksyttävämpää kuin olla mustalainen, mutta toisaalla musiikillisesti olla mustalainen on hyväksyttävämpää kuin olla romani.

Niin tai näin, ongelmallista näyttää kuitenkin olevan se, että sisällöllisesti määritelmät tahtovat etsiytyä vanhojen mielikuvien uomiin ja toistaa edellä mainittuja stereotyyppejä.

 

Kai Åberg on filosofian tohtori ja perinnemusiikin tutkimuksen dosentti Itä-Suomen yliopistossa.



Artikkelit
Kulttuurijyrähdys: Museolaitos järjestyksen kourissa

Vuorineuvoksen verkostosuhteet

Päivystävä tekstintutkija: Häpeän huntu

1920-luvun kulttuuripiirien kaksi itsevaltiasta

Elinikäinen ammattiveljeys

Nimenpyörittäjä: Romu ja Remu

Aineksista aiheiksi: Lahden kautta kansainvälistynyt kirjailijakunta

Maailma on yhä pienempi?

Exlibrikset sähköistyvät?

Exlibrikset säilyttävät maaseudun historiaa

Latvian kieli ja minä

Esko Koivusalo ja Suomen Viro-suhteet

Kotipesä: Kulttuuriperinnön näkymätön nousu

Rakkaudesta kulttuuriperintöön

Luova tuho ja kulttuuri-imago

Nilkan pakina: Armoitetut amppikset

Romani- ja mustalaismusiikki – eksoottisuus vai omanarvontunteen noste?

Ajan sana: Sote-alueella

Arvioita: Äidinkielen koe mittaa monia taitoja

Arvioita: Opiskelijakirjaston 150 vuotta

Arvioita: Kun elämä karkaa kirjallisuudeksi

Arvioita: Ironikon elämän sisältöjä

Arvioita: Konstailematon ja sumeilematon kirjailijakuva

Arvioita: Metsäteollisuutta läheltä ja kaukaa

Arvioita: Villit vuodet, villit muodot

Arvioita: Naiset housuissa

Arvioita: Uudenlainen urheiluhistoria

Arvioita: Norjalaisesta hyppelystä V-tyyliin

Arvioita: Amerikan Hiski

Arvioita: Taikureiden matkassa

Arvioita: Aikaansa edellä

Arvioita: Taide kuuluu kaikille

Arvioita: Kahvitunti entisaikaan

Arvioita: Ihmiset menevät, eläimet tulevat (VAIN VERKOSSA)

Arvioita: Kesäyön uni (VAIN VERKOSSA)

Pääkirjoitus: Virtuaalista turvaverkkoa

Hiidenkivelta näkyy: Yksinäiset sudet ja Hyvät veljet

Miksi Päntän äijä vajosi?

Hiidenkivi
Suomalainen kulttuurilehti

Julkaisijat
Kotimaisten kielten keskus
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Suomen Kotiseutuliitto
Päätoimittaja
Outi Lauhakangas
P. 0456 347 353
outi.lauhakangas@stellatum.fi

Toimitussihteeri
Tuija Metsäaho
P. 0440 358 690
tuija.metsaaho@stellatum.fi
Toimitus
Hiidenkivi
Stellatum Oy, Purotie 1 B
00380 Helsinki

Kustantaja
Stellatum Oy
Purotie 1 B, 00380 Helsinki
Ilmoitusvaraukset
Anne Paavilainen
P. 09 2245 210, 0400 435 636
anne.paavilainen@stellatum.fi

Tilaukset ja osoitteenmuutokset
tilaajapalvelu@stellatum.fi
www.stellatum.fi
P. 03 4246 5301
Tilaushinnat Suomessa:
Kestotilaus 52,32 €
(laskutusväli 12 kuukautta),
määräaikaistilaus 55,59 €
(12 kuukautta)
irtonumero 10 €.