LEHDEN UUSIN NUMERO

3/2012
Etusivu      Arkisto      Palaute      Yhteystiedot      Tilaa      Omat tiedot     

Minne kivut kiskotaan?

(Kuva: Mull on kourat kontiolta. Loitsuja ja taikoja. Koonnut Pirkko Sihvo. SKS 1986.)

 

TUULA KOKKONEN

 

Kipupotilaan kipuunsa liittämillä merkityksillä, tulkinnoilla ja uskomuksilla on yhteyttä kivun kokemiseen, kivun kanssa elämiseen ja selviytymiseen. Tuula Kokkonen on tutkimuksessaan ja työssään kipupoliklinikalla kuunnellut ihmisten puhetta kivustaan. Hän ei ole tyytynyt psykologian viitekehykseen vaan avaa kulttuurintutkimuksen näkökulmia sairauksien hallinta- ja parantamisjärjestelmiin.

 

Kivun olemus on monitahoinen. Kipu on yksityinen, kokemus, joka on niin oma ja sisäinen, ettei sitä voi jakaa muiden kanssa. Mutta kipua voidaan tarkastella myös kaikille yhteisenä ilmiönä, josta syntyy jatkuvan sosiaalisen neuvottelun kautta yhteinen käsitys. Ihminen oppii kipuun asennoitumisen omassa kulttuuriympäristössään.

Varhaisessa kristillisyydessä ruumiinkipu oli sielun puhdistaja, Jumalan rangaistus tai keino päästä lähemmäs Jumalaa Kristuksen kärsimyshistorian jäljittelyn kautta.

Kansanuskomusten kipukäsityksen perustana taas nähdään kivuille annettu toisenlainen merkitys. 1700–1800-luvun maatalousyhteisöjen ankarissa oloissa ja selviytymispakon paineessa ne uskottiin kirojen ja erilaisten projektiilien aikaansaannoksiksi – näistä noidannuoli on jäänyt elämään sanastoomme. Koska tämänpuolinen onni uskottiin rajalliseksi, oli kateus yhteiskunnallisestikin ymmärrettävä syy toivoa toiselle pahaa, jopa saattaa toinen ihminen sairaaksi taudinpanentojen, kuten ammusnuolien, projektiilien, avulla.

Onkos kipu kiroista tullut, miehen nuoren noiannoista, miehen valskin vannonnoista, miehen mielevän kiroista, kylän kylmistä sanoista, naisten nuarvoista sanoista – –.

Vastaavasti voidaankin pohtia, minkä kulttuurisen merkityksen kipu saa nykyajassa ja yhteisöissämme. Pakottaako kipu hellittämään tai antaako se luvan ja vapauttaa jatkuvasta suorittamisesta, muistuttaako se rajallisuudestamme, tunne-elämän ristipaineista tai toimintatapojemme haitallisuudesta?

Ruumis ja terveys on noussut entistä keskeisempään rooliin länsimaisten yksilöiden elämässä. Terveyden tarkkailu ja elämäntavan kontrolli kuuluvat riskiyhteiskunnassa yleistyneeseen elämisen malliin, jossa jokainen on itse vastuussa sairauksistaan. Superterveyden ja täydellisen ruumiin tavoittelu muistuttaa uskonnon harjoittamista, nykyajan kilvoittelua pelastusta ja ikuista elämää kohti.

 

Kipu ja teknologia

Tieteellä ja teknologialla on vahva asema kulttuurissamme, josta seuraa usko kaiken hallittavuuteen ja kontrolloitavuuteen. Tämä heijastuu myös kipupotilaiden puheessa: epävarmuus ja parantumattomuus koetaan sietämättömäksi. Kaikenlaisia ihmeitä lääketieteessä osataan tehdä, miksei siis tätä minun kipuani osata poistaa, kiteyttää potilas tuskansa.

Teknisesti tuotetut mittaustulokset antavat oikeutuksen kipupotilaan kärsimyksille. Ne ohittavat usein potilaan oman kokemuksen ja kuvauksen oireistaan. Korkean teknologian kohteena oleminen muovaa sairastuneen kokemusta ruumiistaan ja sairaudestaan.

Kipuunsa väsyneen potilaan puheesta kuuluu, kuinka hän on omaksunut varaosa-ajattelun. Hän toivoo muuttuvansa jonkinlaiseksi tieteiselokuvan kyborgiksi, ihmisen ja koneen yhdistelmäksi, jossa toimimaton ja kipua tuottava raaja voitaisiin korvata keinotekoisella.

Krooninen kipu voidaan tulkita myös liminaali- eli välitilaksi. Kipupotilas jää hämmentävään ei-kenenkään-maastoon. Normaalin elämän jatkaminen sellaisenaan omassa elämänpiirissä ja lähiyhteisöissä ei enää onnistu.

Sairauden järkyttämän yksilön ja hänen yhteisönsä tasapaino olisi saatava palautumaan, tarvittaisiin siirtymäriittejä kuten entisaikoina. Yhteisten riittien avulla kipupotilas onnistuttaisiin saattamaan takaisin työ- tai muun yhteisönsä jäseneksi.

 

Kuinka kipu hallitaan ja voitetaan

Eriaikaiset kerrostumat ovat yhtä aikaa läsnä ihmisten käyttäytymis- ja ajattelutavoissa. Nykykäsitysten takaa voidaan edelleen jäljittää käsityksiä kivusta rangaistuksena ja jäänteitä jopa maagisesta ajattelusta.

Yhä on tunnistettavissa myös perinteestä tuttuja ulkoisia tai sisäisiä voimia, joita katsotaan tarvittavan kivun ehkäisyyn tai häätämiseen. Esimerkiksi parannusvälineen, jolla kipu nujerretaan tai karkotetaan, tulee olla sairautta voimakkaampi, sisältää väkeä.

Ennen väekkäinä aineksina kipua vastaan pidettiin teräaseita ja metalleja, tulta taulaamisessa, petoeläimen hampaita ja kynsiä, kuolleiden osia, väkijuomaa, ukkosen iskemiä puunkappaleita tai parantajan suggestioita, kuten loitsuja ja saunaa. Vallitsi similia similibus- eli samaa samalle -periaate. Pistoksen eli terävänä tuntuvan kivun hoidossa myös parannusvälineen tuli olla pistävä ja terävä.

Niinpä pistoksista kärsiville saatettiin juottaa vettä, jossa oli liotettu neuloja tai johon oli sekoitettu hauen terävistä hampaista jauhettua jauhetta tai poltettuja sianharjaksia. Kipu saatettiin raapia sairaasta pois karhun tai ilveksen kynnellä. Rauta- ja teräesineiden mukana kantaminen suojasi noidannuolilta ja muilta kivuilta.

Varhaisissa parantamistapahtumissa loitsuilla oli keskeinen merkitys. Sanojen lukemisella selvitettiin sairauden alkusyy, lisättiin muiden lääkkeiden tehoa ja luotiin paranemiselle otollinen, suggestiivinen ilmapiiri. Entisaikojen uskomukset kivusta oliona, joka jäytää, raatelee, polttaa ja pistää, elävät yhä metaforina kielessä.

 

Keho ja mieli yhdessä

Sekä perinnetietoisessa ajattelussa että nykykäsityksissä nousee esiin ajatus kehon ja mielen yhteydestä, henkisten voimavarojen merkityksestä sairauden ja kivun voittamisessa tai sen kanssa selviytymisessä.

Vahva luonto suojasi ruumista ja vahvisti toimintakykyä. Toisaalta pelkän tartuntamahdollisuuden ajattelemisenkin uskottiin johtavan sairastumiseen. Myös nykypsykologiassa ymmärretään ajatuksen voiman merkitys. Tietyillä ajattelun ilmiöillä, kuten itseä rajoittavilla uskomuksilla, opitulla avuttomuudella ja katastrofoinnilla, on selvä yhteys heikkoon kivunhallintaan.

Nykyajan kipupotilas ja terveydenhuolto asettavat toivonsa edelleen väekkäisiin voimiin. Nyt näitä ovat kipulääkkeet ja lääketieteen teknologia mutta myös pehmeät kivunhallinnan menetelmät: oman luonnon nostatus eli oman pystyvyyden ja hallinnantunteen vahvistaminen, sisu ja voimaantuminen, sosiaalinen pääoma ja luottamus, hoiva, suggestio ja rentoutus.

Itse asiassa kaikki hoitoon liittyvät toimenpiteet, teknologiat, lääkkeet, sairaalat ja hoitohenkilökunta, edustavat lääketieteen väkeä ja voimaa hallita ruumista. Niillä on kulttuurissamme vahva symbolinen lataus.

Potilaat ja hoitohenkilökunta ovat lisäksi yhdessä sisäistäneet osin saman lääketieteellisen maailmankuvan. Heillä on yhteisiä odotuksia siitä, mitä hoidossa tapahtuu. Tämä symbolinen ulottuvuus on olennainen osa paranemista.

Lääketieteellistä ajattelua edustava lääkäri kohtaa vastaanotollaan kipupotilaan, jonka omaan kokemustietoon on sekoittunut vaikutteita, uskomuksia ja tulkintoja tieteestä, mediasta, internetistä ja toisilta ihmisiltä.

 

Kulttuuriset mallitarinat

Kulttuurinen varanto tarjoaa ihmiselle tulkintakehyksiä ja toimintamalleja kivun kanssa elämiseen. Pitkäaikaissairaiden kertomuksista voi tunnistaa erilaisia selviytymis-, taistelu-, sankari-, kohtalo-, uhri- ja todistelutarinoita. Kipupotilas voi liittää inhimillisen kokemuksensa valmiisiin kulttuurisiin mallitarinoihin. Toisaalta mallitarinat vaikuttavat ihmisen selontekoihin omasta elämästään ja kokemuksistaan.

Oma kohtalotarina voi vertautua aikaisemman sukupolven taistelu-, selviytymis- tai sankaritarinamalliin: Isäni rakensi kolme omakotitaloa selkäkivuista huolimatta, mutta minä en pysty samaan.

Vanhemmasta kerrottavaan sankaritarinaan saattaa kytkeytyä myös omaa selviytymistä selittävä todistelutarina: Äitini kasvatti yksinhuoltajana viisi lasta kivuistaan huolimatta, minun sisuni, periksiantamattomuuteni on peräisin sieltä.

Joidenkin kertomuksissa kivun nähdään johtuvan kovasta työnteosta ja työelämän vaatimuksista. Terveyden menetys on työn ja selviytymisen eteen annettu uhri, jonka kautta yksilön moraalinen arvo mitataan ja jota esimerkiksi eläkehylkypäätös loukkaa. Näin syntyy uhritarinoita: Kaikkeni annoin, tässä on palkka, nyt on nuorempien vuoro.

 

Tarina sairaudesta

Joskus lääketiede voi lisätä potilaan kärsimystä vaikeuttamalla sairastavan yrityksiä löytää kokemukselleen tunnistettava ääni ja merkitys. Pahimmillaan ihmisen oman kipupuheen ja ulkopuolisen kirjaaman potilaskertomuksen välinen ristiriita on tilanteissa, joissa potilas kokee tulleensa leimatuksi luulosairaaksi tai työpinnariksi.

Palveluketjun hoitotapahtumat jäävät helposti joukoksi eriäänisten erikoislääkärien irrallisia kuvauksia, ellei niistä koota hoidollista ”juonta”. Lääkärin tehtäväksi voidaan nähdä myös se, että hän auttaa kipupotilasta rakentamaan tarinan sairaudestaan. Kertomuksen tehtävä on jäsentää ja liittää yllättävät elämäntapahtumat osaksi kokemusmaailmaa, johon sairaus on tuonut epävarmuutta ja katkoksia.

Persoonallinen tarina on samalla versio jostain yleisemmästä tarinasta, siitä, miten eri tavoin elämä voi edetä kertojan omassa kulttuurissa. Nykyään myös media levittää ja tarjoaa tehokkaasti erilaisia mallitarinoita kipujen syistä, suhtautumistavoista ja selviytymiskeinoista.

Tarinat voivat toimia elämänmuutoksen hallinnan välineenä, keinoina hahmottaa muutos osaksi menneen ja tulevaisuuden yhdistävää juonta. Tästä onkin kehitetty tarinallisen kuntoutuksen menetelmä, jonka avulla kivusta luonnostellaan osa elämäntarinaa ja palautetaan elämään mielekkyyttä ja toivoa.

 

Tuula Kokkonen on yhteiskuntatieteiden maisteri, joka on työskennellyt psykologina muun muassa TYKS:n kipupoliklinikalla. Hän opiskelee kulttuurintutkimusta Turun yliopistossa.

 

AIHEESTA ENEMMÄN

Sairaus ja ihminen. Kirjoituksia parantamisen perusteista. Toim. Katja Hyry. SKS 1994.

Sairas, potilas, omainen. Näkökulmia sairauden kokemiseen. Toim. Marja-Liisa Honkasalo, Ilka Kangas ja Ullamaija Seppälä. SKS 2003.

Suomen Kansan Vanhat Runot. 1908–1997. SKS. VII4. Loitsukatkelmat. 2119. Impilahti. Z. Sirelius 213–247 ja 1760. Kitee. J. Lonkainen 9–96.



Artikkelit
Kulttuurijyrähdys: Päivähoitoon väriä, laatua ja liikettä!

Hiidenkiveltä näkyy: Kulttuuriosaajien kansanliike nousee

Minne kivut kiskotaan?

Siivosyntinen pakana – parantaja Aleksi Kultalahti

Kulttuuri kirjoittaa reseptinsä

”Mutta sitten sain nuolen polveeni”

Nilkan pakina: Väsynyt, hermostunut, haluton tai voimaton?

Aineksista aiheiksi: Arkistot tutkivat valintojaan

Suomalaisen Teatterin synty

Nimenpyörittäjä: Suomalaisia ja kaupunkilaisia teattereita

Näkijä, tekijä, kokija: Solta – matka manalaan ja takaisin

Näkijä, tekijä, kokija: Myydään: hellyysterapiaa yksinäisille

Päivystävä tekstintutkija: This is humour

Suomalaiset menestyivät olympialaisten taidelajeissa

Matkaoppaana luontoon

Kotipesä: Muukalaisista meikäläisiksi

Parempi roska päivässä kuin...

Muistojen ja tarinoiden keinutuoli (VAIN VERKOSSA)

Ajan sana: Talkoistettu työ

Arvioita: Matemaatikon päiväperhoset

Arvioita: Kansansivistystyö ahdingossa

Arvioita: Loistelias historia nuorisoseuroista ja nuorisoseuralaisista

Arvioita: Nuorisoseurat ovat saaneet monumentin (VAIN VERKOSSA)

Arvioita: Tavoitteena elegantisti muotoiltu tuore ajatus

Arvioita: Intohimoisten kolmiodraamojen mies

Arvioita: Kohtalon tuulet veivät kohti taiteellista teatteria

Arvioita: Suomihiphopin moniääninen tarina

Arvioita: Kun kirjoittaminen riisutaan alastomaksi

Arvioita: Otteita Onnimannista

Arvioita: J. G. Granön monivaiheinen tutkijantie

Arvioita: Lamaannuttava ja voimaannuttava häpeä

Arvioita: Monenlaiset tiet kaupunkiin

Arvioita: Vanhan talon herkkä tekniikka

Puheenvuoro: Kulttuuriperintökohteet ahdingossa

Puheenvuoro: Mitä tehdään paikallismuseoille?

Eiffelin vai Baabelin torni?

Verenseisauttajat

Kadonnut arkisto

Pääkirjoitus: Perustarpeena parantaa

Hiidenkivi
Suomalainen kulttuurilehti

Julkaisijat
Kotimaisten kielten keskus
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Suomen Kotiseutuliitto
Päätoimittaja
Outi Lauhakangas
P. 0456 347 353
outi.lauhakangas@stellatum.fi

Toimitussihteeri
Tuija Metsäaho
P. 0440 358 690
tuija.metsaaho@stellatum.fi
Toimitus
Hiidenkivi
Stellatum Oy, Purotie 1 B
00380 Helsinki

Kustantaja
Stellatum Oy
Purotie 1 B, 00380 Helsinki
Ilmoitusvaraukset
Anne Paavilainen
P. 09 2245 210, 0400 435 636
anne.paavilainen@stellatum.fi

Tilaukset ja osoitteenmuutokset
tilaajapalvelu@stellatum.fi
www.stellatum.fi
P. 03 4246 5301
Tilaushinnat Suomessa:
Kestotilaus 52,32 €
(laskutusväli 12 kuukautta),
määräaikaistilaus 55,59 €
(12 kuukautta)
irtonumero 10 €.