LEHDEN UUSIN NUMERO

3/2012
Etusivu      Arkisto      Palaute      Yhteystiedot      Tilaa      Omat tiedot     

Suomalaiset menestyivät olympialaisten taidelajeissa

Urho Karhumäki. Kuva vuodelta 1941. Huomaa tyyny, jossa Olympia-tunnus ja vuosi 1936. (Kuva: SKS/KIA)

 

KARI SAVINIEMI

 

Taidekilpailut ovat liittyneet sekä antiikin että 1900-luvun olympiakisoihin. Jälkimmäisiin ovat saaneet osallistua vain urheiluaiheiset teokset. Kilpailuhenkiset suomalaiset ovat menestyneet urheilukansana erittäin hyvin myös taidekisoissa – mielenkiintoisella tavalla Berliinin olympialaisissa 1936, mutta erityisesti sotien jälkeen Lontoossa 1948. Valitettavasti taide ei kuitenkaan enää pitkiin aikoihin ole kuulunut olympialajeihin.

 

Nykyaikaisten olympialaisten (1912–1948) perustajana tunnettu ranskalainen paroni Pierre de Coubertin sai vuonna 1912 Tukholman olympialaisissa järjestetyssä ylimääräisessä taidekilpailusarjassa kirjallisuuden kultamitalin teoksellaan Oodi urheilulle. Muita ”ylimääräisiä kilpailulajeja” olivat baseball, kuvanveisto, maalaustaide, arkkitehtuuri ja säveltäminen.

Taidekilpailut ovat liittyneet sekä antiikin että 1900-luvun olympiakisoihin. Taidelajeina ovat kautta aikojen olleet kirjallisuus (lyriikan, draaman ja epiikan sarjat), musiikki (yksin- ja kuorolaulut, soitinteokset ja orkesteriteokset), arkkitehtuuri (asemakaavat, rakennukset), maalaustaide (maalaukset, graafiset työt ja piirrokset) sekä käyttötaide (kuten julisteet ja diplomit) ja kuvanveisto (vapaat veistokset, kohokuvat sekä mitalit ja plaketit).

Tavallaan suomalaisten taideolympialaisura alkoi jo Pariisissa 1924, kun kuvanveiston kultamitalisti, kreikkalainen Konstantinos Dimitriadis voitti sarjansa teoksellaan Suomalainen kiekonheittäjä. Nimen innoituksena olivat ilmeisesti edellisten olympialaisten kiekonheittäjiemme Elmer Niklanderin kulta ja Armas Taipaleen hopea.

 

Berliini 1936

Hitlerin Kolmannen valtakunnan propagandakoneisto antoi taiteelle erityisen tärkeän sijan. Suomesta oli 1936 mukana heikon tiedonkulun tähden ainoastaan yksi taiteen edustaja – kirjallisuussarjassa. Ja niin kävi, että kirjailija Urho Karhumäki voitti kertomarunouden sarjassa yllättäen kultamitalin teoksellaan Avoveteen.

Kultamitaliromaaninsa Karhumäki aloitti kirjan loppukolmanneksesta. Tämä valmis osa ja teoksen kymmensivuinen sisällysluettelo, jonkinlainen synopsis, käännettiin ensin saksaksi ja lähetettiin sitten Berliiniin. Karhumäki sai tiedon kultamitalistaan yllättäen laivan radiosta ollessaan matkalla tavallisena turistina Saksaan. Siellä hän joutui kirjoittamaan teoksensa valmiiksi Dahlemissa ja kävi samaan aikaan ahkerasti stadionilla katsomassa urheilukilpailuja. Valmistunut teksti käännettiin heti saksaksi.

Avoveteen ilmestyi Saksassa ensin suuren Die Woche -lehden jatkoromaanina ja myöhemmin kirjana. Suomessa kirjasta otettiin lukuisia painoksia, ja siitä tehtiin myös kömpelö elokuva. Olympiavoitto merkitsi Karhumäelle paitsi kunniaa myös merkittävää taloudellista hyötyä. Taiteellista arvoa romaanilla ei kuitenkaan ole katsottu olevan.

 

Suomi–Ruotsi–Saksa 1940

Helsingin vuoden 1940 olympialaisten peruunnuttua sodan takia pienoisolympialaisiksi kutsuttu Suomi–Ruotsi–Saksa-kolmimaaottelu toi kansainvälisen urheilutuulahduksen Suomeen. Arvovaltaisessa kilpailukatsomossa nähtiin C. G. Mannerheim, perintöprinssi Kustaa Adolf – nykyisen Ruotsin kuninkaan isä – ja Risto Ryti. Kolmannen valtakunnan urheilujohtaja ja ”poliittinen sotilas” Hans von Tschammer und Osten hääri pönäkkänä natsitervehdyksineen heidän seurassaan.

Juhlaliputetun Turuntien eli nykyisen Mannerheimintien varrella liehuivat hakaristiliput yhdessä Suomen ja Ruotsin lippujen kanssa.

 

Suomen Suurkisat 1947

Jatkosodasta toipuva Suomi järjesti kesä–heinäkuun vaihteessa 1947 Helsingissä mittavan voimistelu- ja urheilujuhlan vuoden 1940 toteutumattomien Helsingin olympiakisojen sijaan. Kuudentoista osallistujamaan tapahtuma oli pienelle itsenäiselle kansakunnalle tärkeä kansainvälinen näyttö ja mieliinpainuva näytös.

Suurkisoihin valmistauduttiin muun muassa pystyttämällä Wäinö Aaltoselta tilattu Paavo Nurmen pronssipatsas Messuhallin edustalle. Ohjelmaan kuuluivat myös taidekilpailut, joita on pidetty esivalmennuksena Lontoon tuleviin Olympian kisoihin ja jopa Suomen omiin vuoden 1952 kisoihin.

Hymnirunojen sarjassa Aale Tynni (1913–1997) voitti ensimmäisen palkinnon runollaan ”Hellaan laakeri”. Marssirunojen sarjan voitti Tynnin tuleva aviomies P. Mustapää eli Martti Haavio. P. Mustapään nuorten urheilijain voittomarssi oli nimeltään ”Viestinviejät”. Toisen palkinnon sai Heikki Asunnan (1904–1959) Suomen urheiluväen marssi ”Kestä ja voita”. Runokilpailun ykköspalkinnon voitti Unto Kupiainen ”Kevätpolku”-runollaan, ja toisen sijan saavutti Lauri Pohjanpää runollaan ”Paavo Nurmi”.

Suurkisojen novellikilvan voitti Juuse Tamminen tekstillään Kaksi kilpailua. Kakkossijan novellillaan Vertaistansa verrempi nappasi kirjailija ja taidemaalari Viljo Kojo (1891–1966). Kojo oli ensimmäisiä vapaarytmisen runoutemme taitajia. Novellikilvan kolmossija meni Eero Kivirannalle, joka sotavuosina julkaisi monia aikaan liittyviä teoksia. Hymnisävellyskisan voitti Aarre Merikanto ja sinfoniasarjan Einar Englund teoksellaan Epikinia.

 

Lontoo 1948

Lontoon olympiakisat taidekilpailuineen herättivät sodan takia väliin jääneiden kisojen jälkeen Suomessa suurta huomiota. Taidekilpailuihin osallistui kaikkiaan kymmenen suomalaista. Tuloksena oli muhkea saalis: kaksi kultamitalia, yksi hopea, yksi pronssi ja kaksi kunniamainintaa.

Tiukaksi kilpailu muodostui kirjallisuudessa, musiikissa ja kuvanveistossa. Suomi osallistui kaikkiin muihin lajeihin paitsi maalaustaiteeseen ja grafiikkaan. Suomea palkintolautakunnassa edusti filosofian tohtori Sakari Saarikivi (1911–1985).

Aale Tynni oli kirjallisella kiertueella Lapissa kesällä 1948, kun eräänä päivänä tuli puhelu Helsingistä. Ilmoitus koski kirjallisuuden lyriikkasarjan olympiakullan voittoa, ja se tiesi pikamatkaa Lontooseen mitalia hakemaan. Kiertue Lapissa jäi kesken, ja Tynni lähti muun kisajoukkueen mukana laivalla Lontooseen.

Inkerin Kolppanassa syntynyt taitava lyyrikko voitti kultaa samalla, Helsingin Suurkisoissa menestyneellä runollaan ”Hellaan laakeri”. Samassa lyriikkasarjassa sai kunniamaininnan Heikki Asunta.

Orkesterimusiikin sarjassa Kalervo Tuukkanen (1909–1979) nappasi hopeamitalin teoksellaan Karhunpyynti ja Einar Englund (1916–1999) sai kunniamaininnan Epikinia-teoksella, jolla hän voitti Helsingin Suurkisojen sinfoniasarjan.

Helsingin olympiavuonna 52-vuotiaana kuollut Yrjö Lindegren ehti voittaa Lontoossa arkkitehtuurin asemakaavasarjassa kultamitalin Varkauden urheilukeskuksen suunnitelmalla. Hän oli vaikuttanut funktionalismin läpimurtoon Suomessa. Useissa arkkitehtuuri- ja taidekilpailuissa palkittu Lindegren sai merkittävän kansainvälisen tunnustuksen jo 1937, jolloin hänelle myönnettiin Pariisin näyttelyn Grand Prix. Lindegrenin päätyö on Toivo Jäntin kanssa suunniteltu maailman kauneimmaksi mainittu Helsingin Olympiastadion.

Arkkitehtuurikilpailun asemakaavasarjassa sai pronssimitalin Ilmari Niemeläinen (1910–1951) Kemin urheilukeskuksen suunnittelusta. Niemeläisen menestyksen tekee erityiseksi se, että hän oli myös olympiatason urheilija. ”Immu” osallistui uimahyppääjänä jo Berliinin olympiakisoihin, jossa sijoittui ponnahduslautahypyissä 13:ksi ja kerroshypyissä 14:ksi. Lontoon kisoissa hän sijoittui kerroshypyissa 19:ksi. Uimahyppyjen pohjoismaiden mestaruuden Niemeläinen voitti kahdeksan kertaa ja Suomen mestaruuden jopa 30 kertaa. Arkkitehtinäkin Niemeläinen suunnitteli mielellään uimaloita, esimerkiksi Hämeenlinnan urheilukeskuksen. Hän kuoli vain 41-vuotiaana.

 

Helsinki 1952

Helsingin kesäkisoissa 1952 pidettiin taidekilpailujen sijasta taidenäyttely. Lisäksi olympialaisiin valmistauduttiin järjestämällä hymnikilpailu, jonka voitti nimimerkki Es–F–G.

Palkintolautakunta arvioi voittanutta teosta sanoilla: ”Aika jalopiirteinen.” Kun nimimerkkikuori avattiin, luultiin ensin, että musiikkipiireissä melko tuntematon muuramelainen kansakoulunopettaja Jaakko Linjama (1909–1983) olisi ollut iskelmänikkari Jaakko Pulli.

Hävinneiden nimimerkkikuoria ei avattu eikä nimiä julkistettu. Tämä aiheutti pienen skandaalin, sillä lautakunta oli kuitenkin tunnistanut eräitä tunnettuja säveltäjiä heidän tyylistään, muiden muassa Uuno Klamin ja Aarre Merikannon – joka voitti olympiafanfaarikilpailun!

Vaikka suomalaisista säveltäjistä vain professori Jean Sibelius suostui onnittelemaan Linjamaa, Olympiahymni sekakuorolle ja orkesterille toteutui avajaisissa kuitenkin komeasti. Toivo Lyy kirjoitti sanat, ja teoksen esitti 500-henkinen sekakuoro Martti Turusen johdolla.

Helsingin jälkeen taidekilpailuja ei olympialaisissa ole järjestetty, vaikka asiasta on keskusteltu ja aloitteitakin esitetty. Alkuperäisen olympiahengen mukainen raikas taidetäydennys olisi enemmän kuin tervetullut dopingskandaalien ja poliittisten sekä taloudellisten sotkujen ryvettämiin kisoihin.

 

Kari Saviniemi on keravalainen runoilija.


Kirjailija Urho Karhumäki (1891–1947)

Multialla syntynyt Urho Karhumäki vietti 9–10-vuotiaana yhden talven ja kesän eli ensimmäisen kouluvuotensa siskonsa luona Viipurin Näätälän kylässä. Matka ja ympäristövaikutelmat jäivät pysyvästi tulevan kirjailijan mieleen, erikoisesti kaipaus järven läheisyyteen.

Karhumäki toimi opettajana ensin Alavudella ja Padasjoella, sitten Vihdissä johtajaopettajana 1915–1929, ja siitä kuolemaansa asti Pellervo-Seuran virkailijana. Karhumäelle myönnettiin Nuoren Voiman Liiton kultamerkki 1936; liiton ylijohtajana hän oli 1938–1947. Kirjailija muisteli lapsuuttaan ja nuoruuttaan muutama kuukausi ennen äkillistä kuolemaansa helmikuussa 1947.

Esikoisteoksensa Rantasuon sankarit Karhumäki julkaisi 1923. Hän loi laajan ja kirjavan tuotannon. Urheiluaiheet näkyvät suoraan kirjailijan eri lajisten teosten nimissä, kuten Juoksijan rata (1932), Hiihtäjän latu (1933), Olympiakuumetta (1939), Voittajana maaliin (1942), Nurkkalan nuorten kirikilpailu (1943), Yrjö juoksija (1947) – teos on tekijän lyhentämä yhteispainos olympialaisten urheiluaiheisesta kultamitaliromaanista Avoveteen (1936) ja romaanista Testamentti (1938).

Karhumäki on kansankuvaaja, maan, työn ja miehuuden ylistäjä, psykologisten pohjavirtojen kuuntelija. ”Hän eläytyy hartaudella, ja karhean pinnan alta paljastuu – – inhimillistä herkkyyttä”, kirjoitti Lauri Viljanen 1935. Sen sijaan Kai Laitinen ei kelpuuttanut Karhumäkeä Suomen kirjallisuuden historiaansa (1981).




Artikkelit
Kulttuurijyrähdys: Päivähoitoon väriä, laatua ja liikettä!

Hiidenkiveltä näkyy: Kulttuuriosaajien kansanliike nousee

Minne kivut kiskotaan?

Siivosyntinen pakana – parantaja Aleksi Kultalahti

Kulttuuri kirjoittaa reseptinsä

”Mutta sitten sain nuolen polveeni”

Nilkan pakina: Väsynyt, hermostunut, haluton tai voimaton?

Aineksista aiheiksi: Arkistot tutkivat valintojaan

Suomalaisen Teatterin synty

Nimenpyörittäjä: Suomalaisia ja kaupunkilaisia teattereita

Näkijä, tekijä, kokija: Solta – matka manalaan ja takaisin

Näkijä, tekijä, kokija: Myydään: hellyysterapiaa yksinäisille

Päivystävä tekstintutkija: This is humour

Suomalaiset menestyivät olympialaisten taidelajeissa

Matkaoppaana luontoon

Kotipesä: Muukalaisista meikäläisiksi

Parempi roska päivässä kuin...

Muistojen ja tarinoiden keinutuoli (VAIN VERKOSSA)

Ajan sana: Talkoistettu työ

Arvioita: Matemaatikon päiväperhoset

Arvioita: Kansansivistystyö ahdingossa

Arvioita: Loistelias historia nuorisoseuroista ja nuorisoseuralaisista

Arvioita: Nuorisoseurat ovat saaneet monumentin (VAIN VERKOSSA)

Arvioita: Tavoitteena elegantisti muotoiltu tuore ajatus

Arvioita: Intohimoisten kolmiodraamojen mies

Arvioita: Kohtalon tuulet veivät kohti taiteellista teatteria

Arvioita: Suomihiphopin moniääninen tarina

Arvioita: Kun kirjoittaminen riisutaan alastomaksi

Arvioita: Otteita Onnimannista

Arvioita: J. G. Granön monivaiheinen tutkijantie

Arvioita: Lamaannuttava ja voimaannuttava häpeä

Arvioita: Monenlaiset tiet kaupunkiin

Arvioita: Vanhan talon herkkä tekniikka

Puheenvuoro: Kulttuuriperintökohteet ahdingossa

Puheenvuoro: Mitä tehdään paikallismuseoille?

Eiffelin vai Baabelin torni?

Verenseisauttajat

Kadonnut arkisto

Pääkirjoitus: Perustarpeena parantaa

Hiidenkivi
Suomalainen kulttuurilehti

Julkaisijat
Kotimaisten kielten keskus
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Suomen Kotiseutuliitto
Päätoimittaja
Outi Lauhakangas
P. 0456 347 353
outi.lauhakangas@stellatum.fi

Toimitussihteeri
Tuija Metsäaho
P. 0440 358 690
tuija.metsaaho@stellatum.fi
Toimitus
Hiidenkivi
Stellatum Oy, Purotie 1 B
00380 Helsinki

Kustantaja
Stellatum Oy
Purotie 1 B, 00380 Helsinki
Ilmoitusvaraukset
Anne Paavilainen
P. 09 2245 210, 0400 435 636
anne.paavilainen@stellatum.fi

Tilaukset ja osoitteenmuutokset
tilaajapalvelu@stellatum.fi
www.stellatum.fi
P. 03 4246 5301
Tilaushinnat Suomessa:
Kestotilaus 52,32 €
(laskutusväli 12 kuukautta),
määräaikaistilaus 55,59 €
(12 kuukautta)
irtonumero 10 €.