LEHDEN UUSIN NUMERO

3/2012
Etusivu      Arkisto      Palaute      Yhteystiedot      Tilaa      Omat tiedot     

Arvioita: Nuorisoseurat ovat saaneet monumentin (VAIN VERKOSSA)

Jaakko Numminen: Yhteisön voima – Nuorisoseuraliikkeen historia. Viisi osaa, yhteensä 3 352 sivua. Sisältää vuonna 1961 ilmestyneen Suomen nuorisoseuraliikkeen historia (1881–1905) I. Edita 2011.

 

Nuorisoseuraliike ei nykyään ole keskustelun keskellä, mutta toimiva yhteisö se yhä on. Liikkeen tuoretta historiaa lukiessa yllättyy siitä, miten monessa kansallisessa sivistysriennossa nuorisoseurat ovat olleet alkuunpanijana tai vaikuttajana. Ministeri Jaakko Numminen on saanut valmiiksi liikkeen monumentaalisen historian.

Historian ensimmäisen osan hän kirjoitti viisikymmenluvulla, esipuhe on päivätty 1961. Taustana on ajanvaihe, jolloin sodan rikkoma maa etsi uutta identiteettiä ja itseymmärrystä. Loput neljä osaa, viisiosainen teos kaikkiaan 2 835 suurta tekstisivua sekä runsaat liiteaineistot, ovat pääosin tuon ehtivän ja jaksavan miehen eläkevuosien saavutus.

Liikkeen syntysanat lausuttiin Etelä-Pohjanmaalla 1880-luvun alussa. Siinä, missä esivalta etsi tukahduttavia keinoja taistellakseen nuorison paheita, tappelunhalua, juopottelua, öitsimistä ja vähin tupakkaa ja tanssimistakin vastaan, nuorisoliike halusi tarjota myönteisen vaihtoehdon, valistuksen ja kehittävät harrastukset.

Herätyskirjoitukset julkaisi Juho Hietanen Vaasassa, alkusolu syntyi Kauhavalla, mutta ajatus oli ilmassa. Kun Kauhavan Hahtomaan torpassa oli kokoonnuttu juhannuksena 1881, jo seuraavana vuonna syntyi seura Kauvatsalle, jossa oli mukana muun muassa E.N. Setälä, tuleva tutkija ja valtiomies, Laihialle, jossa perustajana nuori kauppias Filander, sittemmin liikkeen ydinhenkilö, Santeri Alkiona tunnettu valtiomies sekä Ruovedelle.

 

Kansanihmisten liike herätti epäluuloja

Kaikkea myönteistä tarkoittava liike herätti alussa esivallan vastustusta, enemmän kirkon ja herätysliikkeiden, vähemmän valtiollisen esivallan taholta. Kyseessä oli ensimmäinen kansanihmisten oma, ei ylhäältä johdettu liike. Muut tuolloiset kokoontumiset, laulu- ja soittojuhlat, opettajainkokoukset ja maakauppiaskokoukset, olivat oppia saaneiden miesten organisoimia.

Laitoskirkolla oli oikean uskonkäsityksen monopoli, ja vuoden 1726 konventikkeliplakaatin nojalla eriseuraiset herätyskokoukset olivat yhä kiellettyjä. Vallankumousten ja kansallisuusliikkeiden aikakaudella valtiovalta vainusi kaikessa kansan liikehdinnässä valtionvastaisuutta. (Siksipä jopa tiernapojat yhä puhkeavat laulamaan keisari Aleksanterin ylistystä: oikeassa hengessä ollaan, vaikka ulkona kulkueena kuljetaan.)

Kuvernöörit havaitsivat nuorisoseurat osaksi havahtuvaa suomalaisuusliikettä, joka vieroitti Ruotsista ja oli sikäli esivallalle tervetullut. Herätysliikkeet taas näkivät Alkion periaatteeksi julistamassa yksilön itsekasvatuksen ohjelmassa hengellistä ylpeyttä: parannus tulee Jumalalta yksin.

Nelisäätyinen yhteiskunta oli 1800-luvulla muotoutunut kaksisäätyiseksi: kansanihmisiin ja säätyläisiin. Maaseudulla myös seminaarista valmistunut opettaja ja kirkonkylän valistunut kauppias kuuluivat säätyläisiin, samoin koulua pitävä lukkari. Säätyläisten osuus talonpoikaisissa seuroissa olikin pohdittava ongelma.

Kun nuorisoseuraliike tavoitteli ja saavutti näkyvyyttä ja arvovaltaa, sivistyselämän näkyviä hahmoja tarvittiin tueksi. Alkio, kansasta lähtenyt yhteiskunnallista arvovaltaa saavuttanut henkilö, täytti johtajan ehdot. Liikkeen julkaisuissa olivat mukana ajan johtavat kirjailijat ja yhteiskunnan vaikuttajat: Väinö Vallin (Voionmaa), Maila Mikkola, Kaarle Krohn, Paavo Virkkunen, Hilda Käkikoski, Hannes Ryömä, Arvid Järnefelt, Johannes Linnankoski, Ernst Lampen, Larin-Kyösti, Erkki Kivijärvi, Iivo Härkönen, Aino Malmberg, Ilmari Kianto.

 

Monen hankkeen virittäjä

Routavuosina kansallinen liike hajosi vanha- ja nuorsuomalaisiin. Se rikkoi välejä. Nuorsuomalainen Alkio oli perustamassa Maalaisliittoa. Maalaislähtöisen, puolueettomana pystyttelevän nuorisoseuraliikkeen suhde Maalaisliittoon ei ollut ongelmaton. Nousevan työväenliikkeen kanssa saatettiin monessa astua yhtä jalkaa, suurlakkovuonna 1905 lähes kaikki liberaalit porvarit tunsivat itsensä ”miltei sosialisteiksi” (sanoi Linnankoski), mutta myöhempi kehitys erotti liikkeet toisistaan. Lähes kaikki varhaisen työväenliikkeen johtohahmot – Mäkelin, Tokoi, Sirola ynnä muut – olivat kuitenkin saaneet järjestökoulutuksensa nuorisoseuroissa. Vuonna 1918 valtaosa nuorisoseuraväestä ryhmittyi valkoiselle puolelle, myös Alkio, vaikka olikin monien muiden tavoin edustanut pasifistista linjaa.

Numminen tulee siihen tulokseen, että merkittävimmän pohjan myös suojeluskunnille muodostivat nuorisoseurat. Yhteistä valistuksellista aatepohjaa seuroilla oli kansakoulunopettajien kanssa, joita suojeluskunnissa oli paljon. Kaupunkilaiseksi nuorisoseuraliike ei juuri muodostunut. Tampereella ja Jyväskylässä oli aktiivista toimintaa, Helsingin nuorisoseura siirtyi työväenliikkeeseen.

Maailmansotien välikaudella toiminnan, kuten koko yhteiskunnan, luonne muuttui. Seuroihin tulivat harmonikka viulun sijaan, vähitellen jazz jenkan ja polkan sijaan, gramofoni, elokuvakone. Alkion sukupolven varoitteleva suhtautuminen runsaaseen tanssiharrastukseen jäi taka-alalle. Pidettiin arpajaisia hyvien hankkeiden tueksi, jopa naamiaisia. Kirkkopyhiä ei välttämättä enää rauhoitettu. Polkupyörällä yhä kuljettiin kokouksiin ja tilaisuuksiin. Köydenveto ja pussitappelu ohjelmanumeroina vaihtuivat moderneihin urheilulajeihin kansallisen urheilumenestyksen tuella. Tilaisuuksien ohjelmat säilyttivät taatun runkonsa toiseen maailmansotaan asti: kuultiin puhe, runoutta, kuorolaulua ja soolosoittoa, esitelmä, ja nähtiin lähes välttämätön näytelmä.

Tutkija havaitsee, että nuorisoseuraliike on ollut alkajana tai maahantuojana niin äitienpäivän kuin pikkujoulun vietossa, Kalevalan, Kiven ja Snellmanin päivän juhlistamisessa, opintokerhotoiminnassa ja mukana grundtvigilaisen kansanopistoliikkeen kehityksessä. Rinnan uuden ammattikunnan, terveyssisarten, kanssa torjuttiin kansantautia tuberkuloosia. Syntyivätpä kansankirjoittajien lehdet Nyyrikki ja Perjantaikin lähellä nuorisoseuraa.

 

Kotiseututyötä ja kesäteatteria

Talvi- ja jatkosodan ajan kaikki seura-aktivistit olivat joko rintamalla tai talkootyössä. Neljäkymmenluvun lopulla koettiin uusi nousu, etsittiin uutta yhteisyyttä. Viisikymmenluvun yhteiskunnallinen murros merkitsi jälleen laskukautta: maalta- ja maastapako, maatalouselinkeinon väheneminen, ei vähiten television tulo myös maaseudulle 1950–1960-luvun vaihteessa.

Uusi nousu koettiin 1960-luvulla. Kotiseututyö otettiin ohjelmaan sekä seudun elinvoimaa uudistavana että perintöä suojelevana toimintana. Ahkera perinne- ja järjestömies Väinö Tuomaala oli julkaissut liikkeen ensimmäisen kotiseututyöoppaan jo 1946. Ritvalan ikivanha helkaperinne oli elvytetty jo autonomian viime vuosina.

Numminen toteaa, että kesäteatterit ovat nuorisoseuraliikkeen luomus. Tammelan hakkapeliittajuhla, Pispalan sottiisi, pohjalaiset Spelit, Kaustisen kansanmusiikkijuhlat – vaikeuksistaan huolimatta – ovat edelleen elinvoimaisia, uudempia ovat Tanssimania ja Teatterilaiva. Liikettä lähellä ovat syntyneet Pelimanniyhdistys (sittemmin Suomen Kansanmusiikkiliitto), Puhallinorkesteriliitto, Kansantanssiliitto, J. H. Erkon kirjoituskilpailu, nyttemmin Helsingin Sanomien kirjoituskilpailu, joka on tuonut esiin useat nyt kirjoittavista kirjailijoista.

Nykyään liiton runsaassa 700 jäsenseurassa on yli 54 000 jäsentä. Varhaisnuorisojärjestöksi perustettiin Kalevan nuoret vuonna 1960.

 

Kunniaa sivistystyölle

Sanotaan, että jokainen sukupolvi kirjoittaa historian uudestaan. Numminen on tehnyt perusteellista työtä, hän ei ole jättänyt kiveäkään kääntämättä. Hän on avustajineen käynyt läpi ilmeisesti kaikki säilyneet seura-arkistot. Uutta asiatietoa on enää vaikea tuoda esiin, uusia näkökulmia tuleva aika tietysti tuo.

Nummisen tutkimus sisältää merkittäviä löytöjä: muun muassa vanhasuomalaisen Kansallismielisen nuorisoliiton ja Nuija-yhdistykset, joista tämän päivän kokoomusaktiivit eivät ole koskaan kuulleetkaan. (Ylioppilasyhdistys Suomalainen nuija on kyllä tuttu.)

Laajan aineiston läpikäynti antaa teokselle monin paikoin luettelon tuntua, mutta eipä sitä ole romaaniksi tarkoitettukaan vaan ensisijaisesti lähdeteokseksi. Kyseessä on kunnianteko usealle sivistyspolvelle ja kansan omaehtoiselle sivistystyölle. Kirjoittaja kiittää avustajiaan, muun muassa maistereita Maija Pelkosta, Ulla Nypelöä, Irene Hurmetta, Jussi Sandströmiä, Esko Rouhiaista ja Maija Nummista sekä graafikko Marjut Heikkistä.

 

YRJÖ LARMOLA, filosofian tohtori



Artikkelit
Kulttuurijyrähdys: Päivähoitoon väriä, laatua ja liikettä!

Hiidenkiveltä näkyy: Kulttuuriosaajien kansanliike nousee

Minne kivut kiskotaan?

Siivosyntinen pakana – parantaja Aleksi Kultalahti

Kulttuuri kirjoittaa reseptinsä

”Mutta sitten sain nuolen polveeni”

Nilkan pakina: Väsynyt, hermostunut, haluton tai voimaton?

Aineksista aiheiksi: Arkistot tutkivat valintojaan

Suomalaisen Teatterin synty

Nimenpyörittäjä: Suomalaisia ja kaupunkilaisia teattereita

Näkijä, tekijä, kokija: Solta – matka manalaan ja takaisin

Näkijä, tekijä, kokija: Myydään: hellyysterapiaa yksinäisille

Päivystävä tekstintutkija: This is humour

Suomalaiset menestyivät olympialaisten taidelajeissa

Matkaoppaana luontoon

Kotipesä: Muukalaisista meikäläisiksi

Parempi roska päivässä kuin...

Muistojen ja tarinoiden keinutuoli (VAIN VERKOSSA)

Ajan sana: Talkoistettu työ

Arvioita: Matemaatikon päiväperhoset

Arvioita: Kansansivistystyö ahdingossa

Arvioita: Loistelias historia nuorisoseuroista ja nuorisoseuralaisista

Arvioita: Nuorisoseurat ovat saaneet monumentin (VAIN VERKOSSA)

Arvioita: Tavoitteena elegantisti muotoiltu tuore ajatus

Arvioita: Intohimoisten kolmiodraamojen mies

Arvioita: Kohtalon tuulet veivät kohti taiteellista teatteria

Arvioita: Suomihiphopin moniääninen tarina

Arvioita: Kun kirjoittaminen riisutaan alastomaksi

Arvioita: Otteita Onnimannista

Arvioita: J. G. Granön monivaiheinen tutkijantie

Arvioita: Lamaannuttava ja voimaannuttava häpeä

Arvioita: Monenlaiset tiet kaupunkiin

Arvioita: Vanhan talon herkkä tekniikka

Puheenvuoro: Kulttuuriperintökohteet ahdingossa

Puheenvuoro: Mitä tehdään paikallismuseoille?

Eiffelin vai Baabelin torni?

Verenseisauttajat

Kadonnut arkisto

Pääkirjoitus: Perustarpeena parantaa

Hiidenkivi
Suomalainen kulttuurilehti

Julkaisijat
Kotimaisten kielten keskus
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Suomen Kotiseutuliitto
Päätoimittaja
Outi Lauhakangas
P. 0456 347 353
outi.lauhakangas@stellatum.fi

Toimitussihteeri
Tuija Metsäaho
P. 0440 358 690
tuija.metsaaho@stellatum.fi
Toimitus
Hiidenkivi
Stellatum Oy, Purotie 1 B
00380 Helsinki

Kustantaja
Stellatum Oy
Purotie 1 B, 00380 Helsinki
Ilmoitusvaraukset
Anne Paavilainen
P. 09 2245 210, 0400 435 636
anne.paavilainen@stellatum.fi

Tilaukset ja osoitteenmuutokset
tilaajapalvelu@stellatum.fi
www.stellatum.fi
P. 03 4246 5301
Tilaushinnat Suomessa:
Kestotilaus 52,32 €
(laskutusväli 12 kuukautta),
määräaikaistilaus 55,59 €
(12 kuukautta)
irtonumero 10 €.