Museoviraston määrärahoja leikattiin tämän vuoden valtion budjetissa noin 3 miljoonaa euroa. Seuranneissa yt-neuvotteluissa henkilökuntajärjestöt esittivät yksimielisesti pääasialliseksi säästökeinoksi henkilökunnan laajamittaista lomautusta vuosittain siihen asti, kun budjetti saadaan tasapainoon.

Neuvottelutulokseksi tuli kuitenkin Museoviraston pääjohtaja Juhani Kostetin kanta. Tämän seurauksena Museovirasto irtisanoi 17 työntekijäänsä ja sulkee kahdeksan museotaan: Alikartanon Mäntsälässä, Anjalan kartanon Anjalankoskella, Kotkaniemen Luumäellä, Kuusiston kartanon Kaarinassa, Pukkilan kartanon Piikkiössä, Urajärven kartanon Asikkalassa,Yli-Lauroselan talomuseon Ilmajoella sekä Paikkarin torpan Sammatissa.

Säästö, joka maakunnissa sijaitsevien museoiden sulkemisella saavutetaan, on marginaalinen. Kansallisesti merkittävien kulttuuriperintökohteidemme poistaminen museokartalta onkin osoitus keskeisten arvojen rämettymisestä. Museoviraston johto on esittänyt käyvänsä neuvotteluja sijaintikuntien ja muiden mahdollisten toimijoiden kanssa suljettavien museoiden toiminnan jatkumiseksi. Käytännössä neuvottelujen käyminen tarkoittaa sitä, että kunnat joko tavalla tai toisella ottavat museoiden avoinna pidon harteilleen, tai ne pysyvät kiinni. Tämä ei ole kulttuuriperintömme vastuullista hoitamista, kuten ei museoiden mielenosoituksellinen sulkeminen manifestoimaan Museoviraston ahdinkotilaa.

On valitettavaa mutta ilmeistä, että talouden maailmasta lähtöisin oleva ja sinne kuuluva mittarointi on Museovirastossa hyväksytty kulttuuriperintökohteiden arvon määrittämisvälineeksi. Samasta lähteestä on peräisin toimissa ilmenevä suurten yksiköiden ihannointi. Museoiden sulkemispäätöksiä tehtäessä näyttävät arvoiksi kelvanneen vain ja ainoastaan kvantitatiiviset seikat, sisältö ja merkitys on turhina heitetty romukoppaan. Mitatuista suureista keskeisimmiksi lienee katsottu kulttuuriperintökohteen rahallinen tuotto, kohteen lattiapinta-ala, sekä tokikin kohteen etäisyys Helsingistä. Tässä periaatteena tietysti on: mitä lähempänä Mannerheimintietä museo sijaitsee, sen parempi. Muu Suomi pärjätköön omillaan tai olkoon ilman.

Jotta Museovirasto voi hoitaa tehtävänsä, kuten sen keskeinen asema maamme museokentässä edellyttää, on syytä toivoa, että viraston alas ajajat tekevät johtopäätökset toiminnastaan. Me suomalaiset tarvitsemme Museoviraston, joka suojelee, tutkii, ylläpitää, esittelee ja ennen kaikkea arvostaa yhteistä kulttuuriperintöämme koko Suomessa.

PETRI LEHTONEN, Paikkarin torpan määräaikainen museonhoitaja 2001–2011, Tampere