LEHDEN UUSIN NUMERO

3/2009
Etusivu      Arkisto      Palaute      Yhteystiedot      Tilaa      Omat tiedot     

Talonpoikaiskulttuurisäätiön pääoma on henkistä

Säätiö vieraineen on usein kokoontunut SKS:n tiloissa. Vuonna 1945 pohdittiin maaseutujärjestöjen yhteistyömahdollisuuksia. (Kuva: Talonpoikaiskulttuurisäätiö)

 

RIITTA MÄKINEN

 

Talonpoikaiskulttuurisäätiö on 70 vuotta tukenut talonpoikaista kulttuuriperintöä, ja sen jäsenet ovat omana aikanaan tulkinneet sitä yhä uudelleen – yhtenä foorumina Hiidenkiven edeltäjä Kotiseutu. Myös 60 vuotta täyttävän Suomen Kotiseutuliiton kätilöinti kuuluu säätiön saavutuksiin.

 

Talonpoikaiskulttuurisäätiön syntytarinan mukaan toverukset, tohtori Martti Haavio ja maisteri Esko Aaltonen matkasivat syyskuussa 1937 Helsingissä Kansatieteellinen filmi Oy:n kokoukseen. Yhtiö oli nuori, mutta se oli ehtinyt kuvata jo runsaasti. Miten materiaali saataisiin laajempaan käyttöön? ”Perustetaan uusi säätiö”, kerrotaan Haavion huudahtaneen raitiovaunun ohittaessa Siltasaaren Elannon.

Tarinaan sisältyy monta säätiön alkuvaiheen elementtiä: toveruus, improvisointi, maalaisperinteen ja urbaanin modernin yhtäaikaisuus ja jopa punamultahenki.

 

Ensi polven sivistyneistöä

Säätiön perustamiskokoukseen helmikuussa 1938 kokoontui yksitoista tutkijaa, ja säädekirjan allekirjoittajiksi kutsuttiin vielä yhdeksän muuta henkilöä. Säätiön erikoisuuksia on, että se koostuu henkilöjäsenistä ja että sillä ei ollut alkuvarallisuutta.

Perustajat olivat kansallisten tieteiden asiantuntijoita: kansanrunouden tutkijat Martti Haavio ja Elsa Enäjärvi-Haavio, saamelaisspesialisti Toivo Itkonen, kansatieteilijä Tyyni Vahter. Lauri Posti, Ahti Rytkönen, Hannes Teppo ja Lauri Hakulinen olivat kielimiehiä. Kansatieteen dosentti Kustaa Vilkunan leipätyö oli tässä vaiheessa Sanakirjasäätiössä. Aulis Oja ja Eino Jutikkala olivat nuoria historioitsijoita; Jutikkala oli Suomen kulttuurihistoria -teossarjan päätoimittaja. Sarjan kirjoittajista tuli useita säätiön jäseniä. Kirjallisesti aktiivisesta joukosta poikkesi filosofian kandidaatti Eino Mäkinen, joka oli Kansatieteellisen filmin kuvaaja.

Puheenjohtajaksi valittiin Esko Aaltonen, joka toimi kustannusosakeyhtiö Gummeruksen johtotehtävissä. Myöhemmin mukaan kutsuttiin emeritusprofessori, ministeri Väinö Voionmaa ja professorit Martti Rapola ja Aarne Äyräpää, kirjailija F. E. Sillanpää, tohtori ja kirjailija Sakari Pälsi, Suomen Kuvalehden päätoimittaja Ilmari Turja ja vastaperustetun Suomen Kulttuurirahaston esimies L. A. Puntila.

Kutsujäsenyydellä varmistettiin se, että tieteellisiä tai muita kiistakumppaneita ei joukkoon eksynyt. Ennen sotaa jäseniä kertyi 37. Säännöissä oli hiljalleen kasvava jäsenmäärän yläraja. Rajoitus purettiin vasta sääntömuutoksessa vuonna 2001, jonka jälkeen uusia jäseniä on vuosittain kutsuttu kymmenkunta. Jäsenet ovat olleet kansallisten tieteiden tutkijoita, maaseutuun myönteisesti suhtautuvia yhteiskuntavaikuttajia sekä rakentamisen asiantuntijoita.

Melkein kaikki alkukauden jäsenet olivat ensi polven sivistyneistöä. Monesta tuli aikaa myöten tieteen ja yhteiskunnan tukipylväitä, yhdestä presidenttikin. – Viime syksynä ilmestyneen Isän huone -muistelukirjan kahdestatoista humanisti-isästä kuusi on kuulunut Talonpoikaiskulttuurisäätiöön.

Kantajäsenistön aatemaailma oli aitosuomalainen mutta silloisen Akateemisen Karjala-Seuran vastainen. Sosiaalidemokratia ei ollut peikko, vaikka ilmeisesti vain Voinmaalle se oli oma aate. Pesäeroa tehtiin paitsi oikealle myös kaikkeen sellaiseen, mitä Ritarihuone edusti – vastaava henki taisi ilmetä SKS:n ritarihuonemaisen juhlasalin funkishenkisessä remontissa.

 

Tutkia vanhaa, edistää uutta

Sääntöjen tarkoituspykälät ovat pysyneet samoina kaikki vuosikymmenet. Tarkoituksena on edistää vanhan talonpoikaiskulttuurin kaikinpuolista tutkimista, sen aineiston keräämistä sekä ainesten ja tutkimusten julkistamista, ja toiseksi, herättää nuorissa kiintymystä vanhaan kansankulttuuriin ja esi-isien työhön sekä edistää uutta talonpoikaiskulttuuria.

Jäsenistöltä kerätty pohjapääoma oli hyvin vaatimaton, mutta nousukauden Kulttuuriarpajaisilla hankittiin 180 000 euroa vastaava summa, josta alettiin jakaa apurahoja.

Apurahoja myönnettiin keruu- ja kirjoitushankkeisiin. Tuettuja alkuaikojen kirjoja olivat esimerkiksi Jutikkalan Suomen talonpojan historia (1942, lyhennelmä 1946), Kustaa Vilkunan ja Eino Mäkisen Isien työ (1943, 13. painos 2005), Vilkunan Työ ja ilonpito (1946) ja kokoomateos Suomen talonpoikia Lallista Kyösti Kallioon (1952). Säätiön tarvaansarvimerkin ovat lisäksi saaneet muun muassa eräät Sakari Pälsin, E. A. Virtasen ja Esko Aaltosen teokset sekä Toivo Vuorelan Kansatieteen sanasto (1958).

Julkaisutoiminta oli välillä pysähdyksissä mutta vilkastui taas 1980-luvulla, yleensä jonkin yhteistyökumppanin kanssa. Säätiö on tukenut yli 30 julkaisua, joista uusimpia ovat Kuningas Kristofferin maanlaki sekä säätiön historia.

 

Kotiseutuliittoa perustamassa

Talonpoikaiskulttuurisäätiö peri toimintansa lopettaneen Kotiseutututkimuksen keskusvaliokunnan henkiset velvoitteet sekä Kotiseutu-lehden. Kenttätoiminnalle toivottiin kuitenkin laajempaa järjestöpohjaa. Tässä toimessa olivat aktiivisia varsinkin puheenjohtaja Aaltonen ja varapuheenjohtaja Vilkuna.

Kalevalan päivänä 1945 maaseudun aineellisen tai sivistyselämän kohottamiseksi toimivien järjestöjen edustajia saapui SKS:n juhlasaliin valmistelemaan ohjelmaa ”maaseudun olojen kaikinpuoliseksi kehittämiseksi”. Tuolloin ei päästy alkua pidemmälle, mutta sittemmin ryhdyttiin valmistelemaan maakuntaliittojen yhteiselimen muodostamista. Etelä-Pohjanmaan Maakuntaliitto ehdotti, että Talonpoikaiskulttuurisäätiö ottaisi tuon tehtävän. Tämäkään ajatus ei toteutunut sellaisenaan. Vasta toukokuussa 1949 pidetyillä valtakunnallisilla kotiseutupäivillä perustettiin Suomen Kotiseutuliitto.

Osa säätiön aktiviteeteista siirtyi uudelle liitolle, ja säätiön tehtävissä painottui taas tutkimus. Sen toimistoasioita hoidettiin useita vuosia kotiseutuliitossa, ja henkilökytkennät ovat kautta vuosikymmenten olleet tiiviit, vaikka organisatorinen yhteistyö on ollut niukkaa.

Kotiseutu siirtyi kotiseutuliiton huomaan, mutta pysyi säätiön julkaisufoorumina. Lehden fuusioiduttua 1994 Eliaksen ja Kielipostin kanssa Hiidenkiveksi yhteys on ohentunut.

 

Lopettamisehdotus ja uudet nousut

Säätiön arpajaistulot ehtyivät 1950-luvun lopulla ja vähitellen myös muu aktiivisuus. Vuonna 1968 Vilkuna ehdotti säätiön lopettamista. Tämä herätti vähät asianharrastajat perustamaan elvytystoimikunnan, johon pyydettiin myös Suomen Kulttuurirahaston yliasiamies Erkki Salonen. Hän oli arvattavasti Suomen Kuvalehden päätoimittajan Mikko Pohtolan löytö. Pohtola kantoi eri tavoin vastuuta säätiöstä yli 30 vuotta.

Puheenjohtajaksi valittu Salonen tarttui 1970-luvun alun muotikäsitteeseen politiikka. Opetusministeriön tukema suuri seminaari ja muut hankkeet otsikolla ”Talonpoikaisperinne kunnan kulttuuripolitiikassa” olivat menestys. Työväenkulttuuri oli jo valtiovallan suojeluksessa, ja kehitteillä oli laki kuntien kulttuuritoimesta. Paikallisperinteen saaminen osaksi lakia oli varsinkin kotiseutuväen ja myös Talonpoikaiskulttuurisäätiön aktiivisuuden tulosta.

1970-luvun lopussa säätiön puhti ja rahat olivat taas vähissä. Kansallisissa tieteissäkin katse oli suunnattu kaupunkiin. Tällä kertaa uusi nousu tapahtui Maataloustuottajain Keskusliiton kautta. Järjestössä oli tiedostettu, että talouspoliittisen edunvalvonnan ohella olisi tuettava maaseudun henkistä hyvinvointia, ja Talonpoikaiskulttuurisäätiö nähtiin yhdeksi kanavaksi. Puheenjohtaja Heikki Haavisto lupautui säätiön hallitukseen ja nuori toimihenkilö Paula Viertola asiamieheksi.

MTK ei ryhtynyt toiminnan varsinaiseksi rahoittajaksi, mutta hankkeille on saatu muita tukijoita, ajoittain myös valtionapua. Monet toimet ovat liittyneet perinteiseen rakentamiseen sekä rakennus- ja maisemansuojeluun. Säätiö tunnetaan maakunnissa vanhojen, hyvin hoidettujen maaseuturakennusten ja pihapiirien suosijana, ja se myöntää niille kunniakilpiä.

Ennen MTK:ta säätiön osoite oli kymmenkunta vuotta Maaseudun Sivistysliitossa. Poliittisvivahteinen sivistysjärjestö ja suuri etujärjestö olivat uudenlaisia tukijalkoja, jotka herättivät hieman hämmennystä tutkijajäsenissä. Erityistä ongelmaa asiasta ei kuitenkaan tullut.

 

Uusi talonpoikaiskulttuuri?

1990-luvulla ministeri Marjatta Väänäsen puheenjohtajakaudella säätiön tapaamistilaisuuksiksi vakiintuivat vuosikokouksen lisäksi syksyinen Kekrijuhla ja toukokuinen Kansainvälinen talonpojan päivä. Erityistä huomiota kiinnitettiin talonpoikaiskulttuurin yhteiskunnalliseen merkitykseen.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen säätiö on diplomi-insinööri Lasse Ristikartanon ja päätoimittaja Matti Kalliokosken puheenjohdolla miettinyt erityisesti uustalonpoikaisuutta, jonka ei tarvitse olla kytköksissä maatalouteen. Käytännön hankkeita ovat muun muassa maaseuturakentamisen uudet ideat sekä kekrin saaminen eläväksi osaksi suomalaista juhlakalenteria. Aikaansa seuraava säätiö vietti viime kekrijuhlaansa rock-konsertissa.

Talonpoikaiskulttuurisäätiö tuottaa näkyviä tuloksia: seminaareja, kirjoja, dokumenttielokuvia, arkkitehtikilpailuja, kulttuuripalkintoja, verkkosivuja. Toinen puoli sen toimintaa on vaikeammin havaittavaa: eri alojen asiantuntijoiden tiedon- ja ideoiden vaihtoa ja ennen muuta rohkaisua talonpoikaiskulttuurista oppimiseen ja sen nykyaikaiseen soveltamiseen – kaikkien kansalaispiirien hyväksi.

 

Riitta Mäkinen on valtiotieteen maisteri.  

 

AIHEESTA ENEMMÄN

www.talonpoikaiskulttuurisaatio.fi

Pirkko Leino-Kaukiainen, ”Kotiseutu – tieteen ja käytännön kohtauspaikka.” – Hiidenkivi 1/2009.

Riitta Mäkinen, Kulttuurikööri, Talonpoikaiskulttuurisäätiö 1938–2008 (Maahenki 2008).

 Harri Turunen, Suomalainen kotiseutuliike 1945–2000. SKS 2004.

 



Artikkelit
Pääkirjoitus: Mikä kumman työsuhdeolettama?

Hänet halusin tavata: Anna Kuismin tapasi Pekka Tarkan

Sinuhe ja Viljami – surun ja ilon veljekset

Kolumni: Nopeaa vai hidasta tiedettä?

Agitaattoreita ja takinkääntäjiä – Teuvo Pakkalan ja Algot Untolan poliittinen kohtaaminen ja ero

Gruusian punainen kunnia

Kuoleman mysteeri ja valvonnan pitkä käsi – Hannele Huovi ei kaihda tabuja nuortenromaaneissaan

Suomalainen naispoliisi on kova ja pehmeä

Härkönen ja Remes sitovat ulkosuomalaisen kotimaahan

Ulkosuomalaisten historia saatiin kansien väliin

Haminan rauhan raja 1809 on kielellisen itsetunnon raja

Talonpoikaiskulttuurisäätiön pääoma on henkistä

Huomioita: Sisällöntuotannon ydinosaamisalueella

Tervetuloa käymään: Kirjoittamisen iloa Kotuksen kursseilta

Hyvä saarna tulee lähelle kuulijan arkea

Kulttuuriympäristöstä kampanjoidaan näyttävästi ensi vuonna

Koko kunta kotiseututyössä: Mynämäellä juhlittiin Antti Lizeliusta

Ajan sana: Arpomista ja säätämistä

Nimistöntutkija: Kirjojemme Matit

Tätä tutkitaan 1950-luvusta: Tunteita ja muistoja 1950-luvun Suomesta

Kolumni: Talven menneet lumet

Kuus kirjallisuudesta

Arvioita, katsauksia: Lintutehtailua

Arvioita, katsauksia: M. A. Castrén seikkailee Siperiassa

Arvioita, katsauksia: Suku elää suvun nimissä

Arvioita, katsauksia: Miljoona, miljoona kangasmetriä

Arvioita, katsauksia: Ontto tutkielma synnistä ja sovituksesta

Arvioita, katsauksia: Kansanestetiikan kirjava kenttä

Arvioita, katsauksia: Metsäammattilaiset muutosten pyörteissä

Arvioita, katsauksia: Valtimolaisen talonpoikaiskulttuurin helmi

Arvioita, katsauksia: Kartanoelämää läpi vuosisatojen

Arvioita, katsauksia: Taidekokoelmat kansakunnan peilinä

Arvioita, katsauksia: Jokapäiväinen englantimme

Arvioita, katsauksia: Sukupuolia on enemmän kuin kaksi

Hiidenkivi
Suomalainen kulttuurilehti

Julkaisijat
Kotimaisten kielten keskus
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Suomen Kotiseutuliitto
Päätoimittaja
Outi Lauhakangas
P. 0456 347 353
outi.lauhakangas@stellatum.fi

Toimitussihteeri
Tuija Metsäaho
P. 0440 358 690
tuija.metsaaho@stellatum.fi
Toimitus
Hiidenkivi
Stellatum Oy, Purotie 1 B
00380 Helsinki

Kustantaja
Stellatum Oy
Purotie 1 B, 00380 Helsinki
Ilmoitusvaraukset
Anne Paavilainen
P. 09 2245 210, 0400 435 636
anne.paavilainen@stellatum.fi

Tilaukset ja osoitteenmuutokset
tilaajapalvelu@stellatum.fi
www.stellatum.fi
P. 03 4246 5301
Tilaushinnat Suomessa:
Kestotilaus 52,32 €
(laskutusväli 12 kuukautta),
määräaikaistilaus 55,59 €
(12 kuukautta)
irtonumero 10 €.