LEHDEN UUSIN NUMERO

3/2009
Etusivu      Arkisto      Palaute      Yhteystiedot      Tilaa      Omat tiedot     

Hyvä saarna tulee lähelle kuulijan arkea

PÄIVIKKI ANTOLA

 

Evankelis-luterilainen kirkko on edelleen ”Sanan kirkko” eikä sen saarnaa saa missään yhteydessä selittää pois. Saarnaa voi kuitenkin tarkastella puhujan ja kuulijan välisenä suhteena.

 

Suomalaisessa teologikoulutuksessa painotetaan saarnaa myös viestintänä, mutta papit kiinnittävät edelleen huomiota enemmän saarnan sisältöön kuin sen muotoon. Molemmat näkökulmat ovat kuitenkin olleet retoriikassa yhtä olennaisia antiikin Aristoteleesta lähtien. Suostuttelevan viestinnän kannalta messusaarna vahvistaa kuulijan maailmankuvaa, harvoin muokkaa saati muuttaa sitä.

Tutkin saarnoja vuosina 2005–2007, ja tutkimukseni lähtökohtia olivat hermeneutiikka, uskonnollinen suostuttelu ja retoriikka. Perusaineistona oli 106 messusaarnaa Suomen 37 kirkosta ja 21 pitäjästä. Saarnojen pitäjistä 31 oli naisia ja 75 miehiä. Heistä kahdella kolmasosalla oli taustana herätysliike, muut luonnehtivat itseään ”yleiskirkolliseksi”, ”kirkkouskovaiseksi” tai ”peruskristilliseksi”.

Saarnaajien keski-ikä oli 51 vuotta. Nuorin puhuja oli sosiaalidemokraattinen 26-vuotias naispastori kaupungista, vanhin taas evankelistaustainen, poliittisesti sitoutumaton emerituspiispa. Heidän väliinsä mahtui monta pappissukupolvea.

 

Totista puhetta paperista

Messusaarna on edelleen tapana lukea paperista esitelmän tapaan, koska puhuja ei ehdi harjoitella usein vasta edellisenä päivänä valmistunutta käsikirjoitustaan. Suurin osa saarnoista onkin kuulijapakoisia. Puhujan persoonallisuus jää kätköön, katsekontakti vähiin ja elekieli köyhäksi. Saarnat tukevat uskomusta suomalaisten eleettömästä viestintätavasta.

Neljäsosa papeista ei harjoittele saarnaansa lainkaan. Mutta harjoittelustakin kerrottiin: Kirjoitan saarnan tietokoneella alkuviikosta. Annan kirjoitetun muhia. Harjoittelen ja luen saarnaa. Mittaan, montako minuuttia se kestää. Olen äänityttänyt vahtimestarilla saarnojani kuunnellakseni ja oppiakseni puhetekniikastani.

Kaupunkilaisen miespapin harjoittelu on poikkeuksellista: Luen tekstit ja erilaista kirjallisuutta, vetäydyn saunan lauteille ja viivyn siellä niin kauan, että ideoita syntyy. Saarnan valmistus on parin viikon prosessi. Alan kirjoittaa saarnaa, mutta ellei mitään tule, menen jälleen konkreettisesti saunaan odottamaan ajatuksia.

Messusaarnan sanallinen ja sanaton kieli voivat olla ristiriidassa puhujan sitä tiedostamatta. Jos kielet kertovat eri asioita, sanattoman kielen viesti voittaa, koska ei-sanallinen kieli on vahva osa kokonaisviestintäämme.

Saarnaaja puhuu evankeliumin ilosanomasta haudanvakavana, totisesti, paperia seuraten. Kuulija tulkitsee evankeliumin kaikkea muuta kuin ilosanomaksi. Saarnaajien sanaton viestintä on väritöntä, olipa sanallinen sisältö mikä hyvänsä. Messusaarna vaikuttaa tunneköyhältä juhlapuheiden ja poliittisten puheiden tapaan.

 

Kuulijaa lähelle

Samaakin kieltä puhuvat ja samaan uskontoon kuuluvat ihmiset voivat ”puhua eri kieltä” ja tunnustaa erilaista uskonoppia, koska heidän käsitejärjestelmänsä eivät ole samanlaisia. Se käsitys, että viestintä ohjaa samalla tavalla kaikkia kielenpuhujia ja uskonnon tunnustajia ja että heidän uskollinen maailmankuvansa on yhtenäinen, on yhtä vääristynyt kuin näkemys itsenäisestä puhujasta, joka on vapaa kielensä ja uskontonsa maailmasta. Siksi uskontoon erikoistuneen papin ja tapakristityn kielelliset käsitemaailmat eivät kohtaa.

Kuulijahakuinen saarna vastaa kuulijan jo ennen messua muodostamaa ennakkokäsitystä ja sopii parhaiten tämän maailmankuvaan. Puhujan persoonallisuus ja sanaton viestintä tukevat sanallista viestiä.

Kuulijahakuinen on sellainen saarna, jonka pitäjä tunnetaan ennestään hyvänä saarnaajana. Erityisesti puhuja, joka tiedetään ”hengenmieheksi tai -naiseksi”, saa saarnaajana paljon anteeksi, koska hänen uskonnollinen kokemuksensa ja uskonsa viestii kuulijalle aitoa puhujakarismaa. Kuulijahakuinen saarna tuo historiallisesti etäisen raamatunkertomuksen nykyaikaan, ja saarnassa käytetään pyhiä lähteitä vastaanottajan ymmärtämässä muodossa.

Kuulijan huomioon ottava saarna sisältää tuttuja puhumisen malleja, kertomuksia ja sanontoja. Kaupunkilainen naispappi viritti kuulijat aloittamalla adventtisaarnansa kertomalla koiristaan: niin kuin koirat odottavat emäntäänsä tämän poissa ollessa, samalla tavoin ihmiset odottavat joulua.

Sananparret ovat näppäriä aloituskeinoja herättää kuulijat: Iltarusko kuivahattu aamurusko märkähattu. Tämän sanonnan, josta on olemassa useita muunnelmia, itse opin jo lapsena. Tai: Käymään vaan tänne tultiin eikä olemaan, lauloi joku silloin, kun minä olin poikanen.

Tosiuskovaisten pieni ydinpiiri on kuullut armonjärjestyksen ydinkäsitteet usein. Katumus, synnintunto, herätys, parannus, usko, uudestisyntyminen, vanhurskaus, pyhitys ovat tosiuskovaisille tuttuja sanoja, mutta niiden tulkinta on yksilöllistä. Saarna on heille ”kyhnytyspuhetta”; riittää kun lausutaan oikeat sanat.

 

Leipäpappi unohtaa kuulijat

Uskonnollinen erikoiskieli ei saavuta niitä kirkon jäseniä, jotka käyvät kirkossa kerran pari vuodessa. He ovat Suomen kirkon enemmistöä, tapakristittyjä, nimikristittyjä eli uuspakanoita. He tarvitsevat kirkkoa nimiäisiin, vihkimisiin, hautauksiin ja joulukirkkoon.

Harvoin kirkossa käyvät eivät ymmärrä papin sisäpiirityylillä aloittamaa saarnaa: Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta ja Kristuksen tähden. Tämä on uskonvanhurskautta. Jumalan pelastavaan toimintaan ja Jeesuksen sovitustyöhön ihminen vastaa uskolla. Uskolla, joka vanhurskauttaa, palauttaa ihmisen yhteyden Jumalaan, lähimmäiseen ja luomakuntaan.

Kuulijapakoisessa saarnassa sanoma on puutteellisesti esillä. Kieli on vaikeaa uskonnollista ammattikieltä, ja saarnaa sovelletaan epähavainnollisesti nykyaikaan. Omakohtaiset kokemuskertomukset puuttuvat.

Erityistä kuulijapakoisuutta osoittavat viestintäarvoltaan kyseenalaiset ja itsestään selvät aloitukset. Kuinka moni juhlapuhuja aloittaa puheensa: Tänään on lauantai. Tällä tavalla saarnaajat kuitenkin aloittavat messussa kuuluttaen: Tänään on tuomiosunnuntai tai Tänään on toinen sunnuntai pääsiäisestä kommentoimatta, mitä ilmoitukseen liittyy.

Kuulijapakoisuutta osoittavat myös messusaarnojen viittausalut, jotka ovat suosituimpia aloitustapoja. Saarnaaja kertaa toisin sanoin juuri lukemansa Raamatun kertomuksen ikään kuin ei luottaisi vastaanottajan ymmärrykseen. Viittausalku on saarnaajalle helpoin valinta, mutta se kyllästyttää kuulijan jo alkuunsa.

Kuulijaa huomioon ottamaton saarna on ulkokohtaista ja puhujakarismaltaan ohutta. Erään miespapin lausahdus kertoo paljon: Monet meistä on leipäpappeja. Jos pappi on tottumaton ennakoimaan kuulijoittensa ajatusmaailmaa, saarnan viesti ei välttämättä tavoita kohdettaan.

Helpoin tapa näyttää olevan saarnata uskollisille kuulijoille. Saarna on voitu kirjoittaa paria päivää aikaisemmin niille, joiden puhuja uskoo tulevan messuun. Niinpä hän lukee paperista itselleenkin oudon käsikirjoituksen.

 

Käsikirjoitus ei ole saarna

Monet suomalaiset papit tuntuvat aliarvioivan kuulijaansa luullessaan käsikirjoitusta saarnaksi. Vasta sellainen käsikirjoitus, jossa yhdistyy uskonnollinen kokemus ja vapautunut esitys, on saarna.

Viestintätutkimuksen mukaan suomalainen ei paljasta vieraalle tunteitaan helposti. Pyrkiessään kuulijahakuisuuteen papin tulisi voittaa estynyt tunneviestintätapa ja lähestyä vastaanottajaa tätä huomioon ottavin aloitustavoin, puhutteluin ja tosielämän kertomuksin.

Perinteisen ”lain ja evankeliumin” saarnan rinnalle nousee 2000-luvun aineistossa humanistisväritteinen saarna. Perushumanismia saarnaavat messupuhujat käyttävät saarnatuolia tosiolemisen filosofiseen pohdintaan, elämän psykologisointiin, lähimmäisyyden lämmittelyyn ja ”ihmisen kohtaamisen” mitäänsanomattomuuteen. Miten kohtaat nuoren arkoja kysymyksiä?; Kristittynä voit tänään kotiin mennessäsi sanoa naapurillesi ystävällisen sanan.; Me kristityt olemme valmiit kohtaamaan lähimmäisemme, mutta aina ei meitä ymmärretä.

Saarna voi kolkutella myös kristityn perimmäisten hyveiden portteja verhoamalla asia humanistisesti yleiseen etuun: Yleinen inhimillisyys vaatii hyvää tahtoa.

 

Päivikki Antola on Jyväskylän yliopiston etnologian emeritaprofessori, Turun yliopiston uskontotieteen ja Tampereen yliopiston kansanperinteen ja viestinnän antropologian dosentti sekä tietokirjailija.

 

AIHEESTA ENEMMÄN

Päivikki Antola, ”Messusaarnan viestintäteoreettiset lähtökohdat.” Käsikirjoitus 2009.

Päivikki Antola, ”Modern Genre of the Finnish Mass Sermon.” – Folklore. Electronic Journal of Folklore 33. Eds. by Mare Kõiva and Andres Kuperjanov, Vol 33, 2006. Tartto.



Artikkelit
Pääkirjoitus: Mikä kumman työsuhdeolettama?

Hänet halusin tavata: Anna Kuismin tapasi Pekka Tarkan

Sinuhe ja Viljami – surun ja ilon veljekset

Kolumni: Nopeaa vai hidasta tiedettä?

Agitaattoreita ja takinkääntäjiä – Teuvo Pakkalan ja Algot Untolan poliittinen kohtaaminen ja ero

Gruusian punainen kunnia

Kuoleman mysteeri ja valvonnan pitkä käsi – Hannele Huovi ei kaihda tabuja nuortenromaaneissaan

Suomalainen naispoliisi on kova ja pehmeä

Härkönen ja Remes sitovat ulkosuomalaisen kotimaahan

Ulkosuomalaisten historia saatiin kansien väliin

Haminan rauhan raja 1809 on kielellisen itsetunnon raja

Talonpoikaiskulttuurisäätiön pääoma on henkistä

Huomioita: Sisällöntuotannon ydinosaamisalueella

Tervetuloa käymään: Kirjoittamisen iloa Kotuksen kursseilta

Hyvä saarna tulee lähelle kuulijan arkea

Kulttuuriympäristöstä kampanjoidaan näyttävästi ensi vuonna

Koko kunta kotiseututyössä: Mynämäellä juhlittiin Antti Lizeliusta

Ajan sana: Arpomista ja säätämistä

Nimistöntutkija: Kirjojemme Matit

Tätä tutkitaan 1950-luvusta: Tunteita ja muistoja 1950-luvun Suomesta

Kolumni: Talven menneet lumet

Kuus kirjallisuudesta

Arvioita, katsauksia: Lintutehtailua

Arvioita, katsauksia: M. A. Castrén seikkailee Siperiassa

Arvioita, katsauksia: Suku elää suvun nimissä

Arvioita, katsauksia: Miljoona, miljoona kangasmetriä

Arvioita, katsauksia: Ontto tutkielma synnistä ja sovituksesta

Arvioita, katsauksia: Kansanestetiikan kirjava kenttä

Arvioita, katsauksia: Metsäammattilaiset muutosten pyörteissä

Arvioita, katsauksia: Valtimolaisen talonpoikaiskulttuurin helmi

Arvioita, katsauksia: Kartanoelämää läpi vuosisatojen

Arvioita, katsauksia: Taidekokoelmat kansakunnan peilinä

Arvioita, katsauksia: Jokapäiväinen englantimme

Arvioita, katsauksia: Sukupuolia on enemmän kuin kaksi

Hiidenkivi
Suomalainen kulttuurilehti

Julkaisijat
Kotimaisten kielten keskus
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Suomen Kotiseutuliitto
Päätoimittaja
Outi Lauhakangas
P. 0456 347 353
outi.lauhakangas@stellatum.fi

Toimitussihteeri
Tuija Metsäaho
P. 0440 358 690
tuija.metsaaho@stellatum.fi
Toimitus
Hiidenkivi
Stellatum Oy, Purotie 1 B
00380 Helsinki

Kustantaja
Stellatum Oy
Purotie 1 B, 00380 Helsinki
Ilmoitusvaraukset
Anne Paavilainen
P. 09 2245 210, 0400 435 636
anne.paavilainen@stellatum.fi

Tilaukset ja osoitteenmuutokset
tilaajapalvelu@stellatum.fi
www.stellatum.fi
P. 03 4246 5301
Tilaushinnat Suomessa:
Kestotilaus 52,32 €
(laskutusväli 12 kuukautta),
määräaikaistilaus 55,59 €
(12 kuukautta)
irtonumero 10 €.