LEHDEN UUSIN NUMERO

4/2009
Etusivu      Arkisto      Palaute      Yhteystiedot      Tilaa      Omat tiedot     

Eino Leinon koulumuistot kuin tästä päivästä

 

MONIKA TERVAKANGAS

 

Eino Leinon muistelma Elämäni kuvakirja (1925) sai aikalaisilta hyvät arviot, ja sitä myytiin paljon. Lukijoiden ehkä odottamia paljastuksia runoilijan yksityiselämästä kirja ei juuri sisällä. Paljastukset koskevat pikemminkin 1800-luvun lopun koulumaailmaa.

 

Eino Leinon (1898–1926) kuoltua yleisesti harmiteltiin sitä, ettei hän ehtinyt saada valmiiksi omaa elämäkertateostaan. Siitä ilmestyi ainoastaan ensimmäinen osa, jossa Leino kuvaa lapsuutensa ja nuoruutensa maisemia. Suuri osa muistelmateoksesta kertoo hänen koulukaupungistaan Hämeenlinnasta, jossa hän opiskeli viisi vuotta Hämeenlinnan klassillisessa lyseossa.

(Leino täyttäisi tänä vuonna 130 vuotta. Hänen entinen opinahjonsa on vain hieman vanhempi, mutta ) Leinon kertomusten perusteella nykykoulussa on aivan samoja piirteitä ja ongelmia kuin koululaitoksessa runsas sata vuotta sitten. Elämäni kuvakirja sisältää kulttuurihistoriallisesti arvokasta kuvausta oppikoulusta, sen opettajista ja oppilaista, sillä näin vanhoja oppilaiden kuvauksia koulumaailmasta ei juuri ole saatavissa – puhumattakaan, että niitä olisi julkaistu.

Leinoa kiinnosti koulu, oppiminen, opetus, jopa sen kehittäminen. Tämä tulee ilmi selvästi teoksen teemoista. Lisäksi häntä kiinnosti kouluun liittyvän vallan ja mielivallan käsittely.

 

Tarkkailla ja rangaista

Elämäni kuvakirjan sivuilta voi lukea, että oppilaat eivät sata vuotta sitten olleet niin kilttejä ja kuuliaisia kuin usein halutaan uskoa ja väittää – poikalyseossa sattui ja tapahtui kurittomuuksia. Lyseossa poltettiin tupakkaa ja jäätiin kiinni. Luntattiin, lintsattiin ja valehdeltiin, ja jäätiin siitäkin kiinni. Häirittiin opetusta, ei kuunneltu opetusta – ja taas jäätiin kiinni. Tapeltiin sekä oppilaiden että opettajien kanssa – ja jäätiin kiinni.

Pienemmistä hairahduksista käytetyin rangaistusmuoto lyseossa oli jälki-istunto, pahimmista rikkomuksista seurasi Leinon mukaan ”drakonisia rangaistuksia”, joita kuitenkin määrättiin aika harvoin. Jos Leinon muistelmia vertaa koulun virallisiin dokumentteihin, nimittäin lyseon rangaistuskirjaan, niin sanottuun Mustaan kirjaan, huomaa, että hänen kommenttinsa pitävät paikkaansa. Vallattomuus, meluaminen ja töniminen kuuluivat pieniin pahantekoihin.

Vilpistä määrättiin kaksi tuntia istumista. Vuoden 1872 koululain mukaan pahimmista rikkomuksista voitiin määrätä oppilaille koulun karsseria eli eristyskoppia, pisimmillään aina muutamiin päiviin saakka.

Mikäli oppilas oli humalassa tai muuten häiriköi koulun ulkopuolella vapaa-ajallaan, käyttöön otettiin rangaistuksista järein: erottaminen ja kaupungista karkottaminen. Näin kävi Leinon entiselle koulutoverille ja ”runoilijaveljelle” Larin-Kyöstille (K. G. Larsson), joka kävi samaan aikaan Hämeenlinnan lyseota kuin Leino.

Julkijuopottelu ja naapurissa asuvien ikäneitojen katupeilin tervaaminen johtivat siihen, että lyseon opettajakunta erotti Larin-Kyöstin koulusta neljäksi kuukaudeksi sekä karkotti hänet kaupungin rajojen ulkopuolelle. Paria peninkulmaa lähemmäs rajaa hän ei tuona aikana saanut astua.

Voi vain kuvitella, miten häpeällinen rangaistus tämä oli pikkukaupungin asukkaalle, jonka äiti toimi kaupungissa hotellin emäntänä. Larin-Kyösti kuvaa koulumuistojaan 1800-luvulla muun muassa kokoelmateoksessaan Unta ja elämää (1948) ja kirjassaan Kotoisilta kujilta (1939).

Leinon syntilista tuolta ajalta on huomattavasti lievempi; Mustan kirjan mukaan hän sai vain kerran yhden tunnin jälki-istuntoa tunnilla meluamisesta. Rehtorin puhuttelussa hän sen sijaan muistelee olleensa parikin kertaa. Ja tietenkin omasta mielestään aiheetta.

 

Munamaisteri ja muita persoonia

Leinolle vannotettiin eräässä puhuttelussa, että hänen pitäisi suhtautua opettajiinsa kunnioittavammin, koska opettajat olivat ”Jumalan sijaisia maan päällä”. Jo koulupoikana Leino oli tutustunut muun muassa Friedrich Nietzschen filosofiaan, eikä hän aina jakanut opettajiensa arvomaailmaa.

Leino käsittelee teoksessaan nimeltä (ja lempinimeltä) kymmenkunta hämeenlinnalaista, oululaista ja kajaanilaista opettajaansa, joiden ulkonäköä, puhetta ja opetusta hän tarkastelee terävästi kutsuen näitä muun muassa ”koulun pylväiksi”. Hämeenlinnalaiset koulupojat kunnioittivat muutamaa ”pylvästään”, mutta suurimmasta osasta opettajia kulki oppilaiden suussa kaikenlaisia huhuja ja juoruja.

Oppiaineista matematiikka oli Leinon ainoa kompastuskivi; osaksi hän syytti osaamattomuudestaan sitä, että kyseisen aineen opettajat eivät missään koulussa olleet hänestä kovin päteviä tai innostavia:

Matematiikan opettaja oli Skrepa (Hårdh). Hän oli olemukseltaan vanha, sievistelevä kavaljeeri, jonka Juppiter oli tälle epäkiitolliselle alalle asettanut. – – Hänen oli yhtä mahdoton herättää todellista pelkoa kuin todellisen arvovaltaisuuden vaikutusta meissä. Ensiksikin hän oli liian hieno ja kulki liian hipsimällä ynnä hienosti puettuna, sitten hiipi kaamea kuiske hänen kantapäillään, että hän käytti peruukkia.

Historian opettaja Paavi (Faven) taas oli älykäs, ja häntä ”pelättiin ja hänestä pidettiin, osattiin historiaa kuin hevoset.” Hänen ei Leinon mukaan tarvinnut käyttää myöskään mitään rankaisukeinoja, vaan hän tuli toimeen oppilaiden kanssa pelkän karismansa ja opetustaitonsa avulla.

Elämäni kuvakirja on hyvä osoitus siitä, että ennen oppilaat eivät olleet aina niin auktoriteettiuskoisia kuin yleensä luullaan. Opettajien lempinimetkin osoittavat, että oppilaiden silmissä he eivät yltäneet aina Jumalasta seuraaviksi. Lempinimet saattoivat olla hyvinkin ilkeitä, ja opettajat kantoivat niitä mukanaan elämänsä loppuun asti. Näin kävi muun muassa hämeenlinnalaiselle biologian opettajalle Otto Collinille. Lyseon poikajoukko risti hänet lintumaisteriksi tai munamaisteriksi, ja samoilla pilanimillä hänestä kerrottiin juttuja koululehdissä vielä 20 vuotta myöhemmin.

 

”Kiitos kylvöstä hyvästä!”

Hämeenlinnan Lyseon Opettajistolle 1898 osoitetussa sähkeessä lukee ”Kiitos kylvöstä hyvästä!”, ja alla on Eino Leinon nimi. Kiitossanat liittyvät Hämeenlinnan lyseon 25-vuotispäiviin, joita pikkukaupungissa juhlittiin näyttävästi.

Leino on entiselle opinahjolleen kirjoittanut muutamia juhlarunojakin. Aivan kaikkeen koulusta saamaansa satoon hän ei kuitenkaan ollut tyytyväinen muistelmissaan. Hän kritisoi ehkä kaikkein eniten sitä, miten koulussa oli mahdollista erotella oppilaat menestyjiin ja ei-menestyjiin.

Tuskaiset matematiikan tunnit Leino kertoo itse selvittäneensä siten, että hänet oli luokiteltu luokan yläpäähän ja siinä ominaisuudessa hän oli harvoja etuoikeutettuja, joilta ei koskaan kysytty mitään ja joilla oli lupa olla viittaamatta:

Nautin vähintään vuoden algebran opetusta, olematta ollenkaan selvillä sen perusteista. Sama kurjuus jatkui sitten läpi koko koulun. Trigonometria oli tehdä kokonaan nuuskaa minusta. Logaritmeja opin, ihme kyllä, koneellisesti käyttämään – –.

Se, että Leino sai istuskella rauhassa oppitunneilla ja että hän oli opettajien suosikkipoika, on myös Larin-Kyöstin muistelmien mukaan totta.

Vähemmän suosittuja oppilaita saatettiin uhata koulusta erottamisella: Eroa pois, eroa pois!, hän huusi. Mene suutarinoppiin! Mitä sinä täällä olet muitten esteenä ja kiusana opetuksessa?

Opettaja saattoi vaikuttaa myös muiden opettajien arvosteluun antamalla suosikkioppilailleen parhaat numerot. Leinon mukaan tällainen opettaja ei ”halveksinut myöskään suusanallista suositusta”. Rivien välistä on luettavissa, että arvostelu ei siis perustunut välttämättä todelliseen osaamiseen vaan johonkin aivan muuhun.

 

Olin vain poloinen koulupoika

Läpi Leinon muistelmien on huumorintajuinen ja hieman ilkikurinen ote. Tämä voi antaa aihetta kyseenalaistaa teoksen totuudellisuus. Miten luotettavia ja uskottavia Elämäni kuvakirjan kertomukset koulusivistyksestä ja sen hankkimisesta oikeastaan ovat?

Teoksen ilmestymisen jälkeen monet Leinon aikalaiset kommentoivat, mikä heidän mielestään kirjassa piti paikkaansa ja missä kohdin kirjailijan muisti oli pettänyt. Yleisesti Leinon muistia kuitenkin ylistettiin; hän oli kirjoittanut muistelmateoksensa käytännöllisesti katsoen ilman muistiinpanoja muistaen vierasperäiset sitaatit, ihmisten ja paikkojen nimet vaivattomasti huolimatta siitä, että hän oli jo vakavasti sairas.

Lapsuuden muistot ja koulumuistot olivat Leinolle tärkeitä, mikä käy ilmi muun muassa siitä, että hän muistelmateoksensa toista osaa aloittaessaan jälleen palaa nuoruutensa opiskeluaikoihin. Kysymys siitä, miksi hän on teoksensa kirjoittanut, on tavallaan toisarvoinen. Tärkeämpää on se, että muistelmat ylipäänsä on kirjoitettu. Lukija yllättyy siitä, miten ajankohtaisilta Leinon koulukuvaukset vaikuttavat – samojen ongelmien parissa koulumaailmassa painitaan edelleenkin, joskin maailma on muuttuessaan tuonut niitä muutaman lisää.

Ovatko teoksen tarinat sanasta sanaan totta? Tuskinpa. Mutta ne antavat kuitenkin hyvän kuvan siitä, miten 1800-luvun pojat koulunkäyntiinsä suhtautuivat, ja niissä kuuluu oppilaan ääni. Leinolle koulunkäynti oli helppoa, ”pelkkää leikkiä”, niin kuin hän sen ilmaisee. Koulutyö ei ollut hänelle pääasia. Vaikka oppivuodet olivat Leinolle tärkeitä, tärkeämpää hänelle tuntuu olleen vapaus, jota hän koko elämänsä aikana vaali ja johon hän valinnoillaan pyrki:

Oli vaikea saada unta sinä yönä. Lähdin jo aamunkoitossa jälleen kävelemään. Kaikkialta kiirehti kesäpukuisia nuoria pareja vastaani. Voin kuvitella heidän siellä täällä nienten nenissä viettämiensä yöhetkien ihanuutta ja valitin syvästi jälleen ikävuosieni vähyyttä, joka tuntui minusta, jo varhain miehistyneestä nuorukaisesta täysin toivottomalta. Miksi en ollut maisteri, miksi en edes ylioppilas? Olin vain poloinen koulupoika, jolla oli vielä neljä pitkää lukuvuotta edessään.

 

Monika Tervakangas on filosofian maisteri ja jatko-opiskelija Tampereen yliopistossa. 



Hiidenkivi
Suomalainen kulttuurilehti

Julkaisijat
Kotimaisten kielten keskus
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Suomen Kotiseutuliitto
Päätoimittaja
Outi Lauhakangas
P. 0456 347 353
outi.lauhakangas@stellatum.fi

Toimitussihteeri
Tuija Metsäaho
P. 0440 358 690
tuija.metsaaho@stellatum.fi
Toimitus
Hiidenkivi
Stellatum Oy, Purotie 1 B
00380 Helsinki

Kustantaja
Stellatum Oy
Purotie 1 B, 00380 Helsinki
Ilmoitusvaraukset
Anne Paavilainen
P. 09 2245 210, 0400 435 636
anne.paavilainen@stellatum.fi

Tilaukset ja osoitteenmuutokset
tilaajapalvelu@stellatum.fi
www.stellatum.fi
P. 03 4246 5301
Tilaushinnat Suomessa:
Kestotilaus 52,32 €
(laskutusväli 12 kuukautta),
määräaikaistilaus 55,59 €
(12 kuukautta)
irtonumero 10 €.