LEHDEN UUSIN NUMERO

3/2009
Etusivu      Arkisto      Palaute      Yhteystiedot      Tilaa      Omat tiedot     

Ulkosuomalaisten historia saatiin kansien väliin

Marjatta Bell kirjoitti Suomalaiset Euroopassa -kirjaan Britannian osuuden. Varhaisimmat tiedot Lontoon suomalaissiirtolaisista hän löysi 1700-luvulla toimineen ruotsalaisen kirkon arkistoista. (Kuva: Christina Cunningham)

 

MARJO CUNNINGHAM

 

Kun joku kaukomailla muistaa pienen pohjoisen maailmankolkan, josta isoisän isoisä oli kotoisin tai löytää ullakolta kauan sitten ulkomaille muuttaneen isoäidin serkkupojan papereita, tulee mieleen etsiä kadonneita sukulaisia. Siirtolaisinstituutti solmii yhteen katkenneita lankoja.

 

Suomesta on aikojen kuluessa muuttanut muualle 1,4 miljoonaa ihmistä. Monet ovat säilyttäneet siteet kotimaahansa sukupolvesta toiseen, mutta usein yhteydenpito on loppunut. Kaukaisten sukulaisten löytämisessä avustaa Siirtolaisuusinstituutti, joka on yli kolmekymmentä vuotta kerännyt tietoa ja pitänyt arkistoja muualle muuttaneista. Instituutin atk-tietokannoissa on lähes miljoona tietuetta.

Siirtolaisuusinstituutti on juuri muuttanut klassiseen punatiilitaloon Turun keskustaan. Instituutin johtaja, professori Olavi Koivukangas on silminnähden tyytyväinen taloa esitellessään. Avajaisiin instituutti kokosi näyttelyn ”Turkulaiset maailman turuilla”, jossa selvitetään muun muassa Titanicilla mukana olleiden kaupunkilaisten kohtaloita. Lisää näyttelyitä on suunnitteilla Turun kulttuuripääkaupunkivuodeksi 2011.

 

Kuusi osaa muuttajien vaiheita

Talon avajaisiin valmistui myös instituutin suurtyön, ulkosuomalaisten historiasta kertovan 6-osaisen kirjasarjan viimeinen osa Suomalaiset Euroopassa. Aloitteita ulkomaille muuttaneiden suomalaisten historian aikaansaamiseksi on tehty itsenäisyyden alkuajoilta asti, mutta työ pääsi alkuun vasta 1990-luvulla.

Ensimmäiset kaksi kirjaa, Suureen länteen (1996) ja Suomalaisina Pohjois-Amerikassa (1997), kertovat Pohjois-Amerikan siirtolaisuudesta. Naapurimaitamme käsiteltiin kirjoissa Suomalaiset Ruotsissa (2000) ja Suureen itään (2005), ja siinä välissä ilmestyi Kaukomaiden kaipuu (1998), joka kertoo suomalaisista Afrikassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Televisiossa juuri esitetty ohjelmasarja Hurjia suomalaisia kertoi sekin monella tavalla kaukomailla kunnostautuneista muuttajista. Suomalaiset Euroopassa paljastaa, että hurjia suomalaisia on ollut Euroopassakin. Johan Jägerhorn oli 1700-luvun lopulla tutkintovankina Towerin linnassa sotkeuduttuaan Irlannin kapinaan. Balkanilla puuhailivat 1800-luvulla sekä kenraali Johan Casimir Ehrnrooth Bulgarian ruhtinaskunnan sotaministerinä että Gustaf Waldemar Becker (Becker Bey) Serbian sotaministerin apulaisena ja Moravian armeijakunnan esikuntapäällikkönä.

Rauhallisempia ulkosuomalaisia merkkimiehiä olivat Olavus Magni ja Johannes II Pietarinpoika, jotka toimivat keskiajalla Pariisin yliopiston rehtoreina. 1900-luvulla kansainvälisesti varsin tunnettu tiedemies ja London School of Economicsin sosiologian professori oli Edward Westermarck.

Koivukankaan mukaan kirjasarja on pyrkinyt kertomaan siirtolaisuuden historiasta tieteellisesti mutta samalla kansanomaisesti ja monipuolisesti kuvitettuna. Tässä instituutti on onnistunut; ulkosuomalaisten edesottamuksia lukee kuin seikkailukertomusta.

Tieteellisestä taustatutkimuksesta todistavat massiiviset lähde-, viite- ja henkilöluettelot. Kaukomaille suuntautunutta siirtolaisuutta on selvitetty etsimällä tietoja höyrylaivayhtiöiden matkustajaluetteloista, nimismiesten passiluetteloista, ulkosuomalaisten lehdistä ja kirjeistä. Siirtolaisia on jäljitetty hautausmailta, ulkoasiainhallinnon tiedoista ulkomailla kuolleista suomalaisista, muistelmista ja elämäkerroista.

 

”Lopuksi Suomeenko? En ikinä.”

Eurooppaan suuntautunut siirtolaisuus on Ruotsia lukuun ottamatta jäänyt vähäiselle huomiolle, toteaa instituutin tutkija Jouni Korkiasaari kirjan yleiskatsauksessa. Muuttajista on tehty hyvin vähän tutkimusta osittain siksi, että muutto on hajaantunut eri maihin ja se on ollut usein tilapäistä.

Huomattavampi muuttoliike Eurooppaan alkoi vasta 1960-luvun tienoilla. Historiaa varten tehtiin kyselytutkimus ulkosuomalaisille tärkeimmissä kohdemaissa. Vastauksista saatiin tilastojen ohella myös tekstiä elävöittäviä pieniä tuokiokuvia ulkosuomalaisten elämästä.

Lopuksi Suomeenko? En ikinä. Mite mie sinne vanhana ku nuorempana jo karkuu lähin. Miul kelpaa kyllä tää Pariisin lauhkeempi ilmasto ja vilkkaammat sivistysriennot.
– –
Olin ohikulkumatkalla Lontoossa ja ihastuin elämän erilaisuuteen ja kirjavuuteen. Kun sain työtä niin ajattelin, että täällä on mukavampi elää kuin turkulaisena Helsingissä.

Suomalaiset Euroopassa -teoksen yksi kirjoittaja on kirjan toimittaja ja instituutin tutkija Krister Björklund. Hän muistuttaa, että ennen itsenäisyyttä suomalaiset olivat ulkomailla virallisesti ruotsalaisia tai venäläisiä.

Laajimmin kirjassa on käsitelty Britannian, Ranskan ja Saksan suomalaisia. Britannian osuuden kirjoittanut Marjatta Bell löysi varhaisimmat tiedot suomalaissiirtolaisista Lontoossa 1700-luvulla toimineen ruotsalaisen kirkon arkistoista.

”Merimiehet ja kauppiaat olivat ensimmäisiä tulijoita. Kun kauppamerenkulusta tuli merkittävä elinkeino, Englannin satamakaupungit olivat suomalaislaivojen tärkeimpiä purkusatamia”, Bell kertoo.

”Pakolaisiakin tuli Suuren Pohjan Sodan aikana. Eräät heistä menestyivät erinomaisesti uudessa kotimaassaan, kuten turkulaissyntyisen kauppiasperheen poika Gustaf Brander, joka istui sekä Englannin pankin että British Museumin johtokunnassa.”

 

Merimiehiä ja sivistyneistöä

Merimiesten ja kauppiaiden lisäksi Suomesta alkoi muuttaa Britanniaan myös sivistyneistöä 1800-luvun alusta lähtien. Emeritusprofessori ja Suomen tuntija W. R. Mead on laskenut noin 80 Suomen historian merkkihenkilöä, jotka olivat hakeneet Britanniasta taitotietoa eri tieteen ja tekniikan aloilta.

Britannian suomalaisten vaiheista väitöskirjaa valmisteleva Bell kertoo löytäneensä 1900-luvun alun Englannista jo tuhatkunta suomalaista. Teoksessa hän tarkastelee Britannian suomalaisia lähinnä väestönlaskentatilastojen ja siirtolaisuusinstituutin kyselytutkimuksen perusteella. Näin on selvitetty suomalaisten asuinalueet, ikä- ja sukupuolijakauma, koulutustaustat, opiskelut ja työt vuosikymmenien aikana.

Toisen maailmansodan jälkeen Britannian väestölaskentaluvut näyttivät, että maassa oli 1 500 Suomessa syntynyttä vakinaista asukasta. 2000-luvun alussa heitä oli jo yli 11 000. Bell jatkaa: ”Suurempi muutto Eurooppaan ja Britanniaan alkoi 1960-luvulla, kun au pair -tytöt, sairaanhoitajat ja opiskelijat lähtivät Suomesta avartamaan maailmankuvaansa. Näiden aikojen muuttajista kirjassa on mukana esimerkiksi Suomi-koulujen perustajan Hannele Branchin elämäkerta.”

 

Sopeutumisen vaiheet

Saksaan suuntautunutta siirtolaisuutta on tutkinut professori Outi Tuomi-Nikula, joka on jo aikaisemmin julkaissut tutkimuksia saksansuomalaisten elämästä ja analysoinut varsinkin 1960- ja 1970-luvulla muuttaneita.

Muuttajat olivat pääosin nuoria naisia, jotka avioituivat ja jäivät maahan. Satojen kyselyvastausten perusteella he sopeutuivat uuteen kotimaahansa saman kaavan mukaan. ”Kun suomalaistyttö muuttaa Saksaan nuorena ja naimattomana, ensin on kritiikitön ihastelun kausi, jolloin kaikki uudessa kotimaassa tuntuu olevan paremmin kuin Suomessa. Sitten solmitaan avioliitto, saadaan lapsia, ja alkaa kausi, jolloin siirtolainen haluaa tietoisesti sopeutua, mutta joka voi myös olla vieraan kulttuurin arkipäivässä yksinäisyyden ja koti-ikävän värittämää vaikeata aikaa”, Tuomi-Nikula kertoo.

”Jos kulttuurien yhteensovittaminen onnistuu, seuraa lopulta objektiivisen sopeutumisen kausi, jota saksansuomalainen kuvaa sanoin: Saksa kotimaani, Suomi isänmaani.”

 

Videokasetista matka-arkkuun

Siirtolaisuusinstituutin sukututkija Elisabeth Uschanov avustaa sukulaisiaan etsiviä. ”Ennen internetin aikoja tarvittiin vähintään kolme sukututkijaa, kun instituuttiin tuli bussilasteittain esimerkiksi amerikansuomalaisia etsimään tietoja esi-isistään. Nykyään suuri osa kaikesta arkistomateriaalista on selattavissa internetissä ja kyselyt tulevat sähköpostissa.”

Sukututkijaa tarvitaan edelleen selaamaan sähköisiä arkistoja ja ohjaamaan etsiskelijät oikeiden seurakuntien kirkonkirjojen ääreen. Uschanovin mukaan kaksi kolmasosaa etsijöistä on suomalaisia, kolmasosa ulkomaalaisia. Riemu on rajaton, kun amerikansuomalaisten jälkeläisistä joku on vuosikausia etsinyt juuriaan ja löytää lopulta oikean nimen, osoitteen tai pitäjän.

Sukututkija saa kaiken tietokoneelta, mutta arkistonhoitaja Seija Sirkiällä on hoidossaan muuta materiaalia hyllykilometri jos toinenkin. Instituuttiin on kerätty ja lahjoitettu siirtolaisten jäämistöistä kirjeitä, postikortteja ja valokuvia, passeja ja esteettömyystodistuksia, matka-asiakirjoja, jopa matka-arkkuja.

”Siirtolaisten haastatteluja on talletettu ääninauhoille ja videoille, siirtolaisuutta koskevaa musiikkia on äänilevyillä ja kaseteilla ja ohjelmia videoilla”, Sirkiä kertoo ja lähettää terveisiä ullakoitaan tyhjentäville jälkeläisille: ”Älkää heittäkö pois isovaarin kortteja, vaan lähettäkää ne instituuttiin. Kaikenlaiset siirtolaisuusmuistot ovat tervetulleita!”

Suomalaisten siirtolaisten historia on nyt kirjoitettu. Siirtolaisuusinstituutti on aloittanut seuraavan tutkimustyönsä, Suomeen suuntautuvan muuton, maahanmuuttajien tutkimisen.

 

Marjo Cunningham on filosofian maisteri ja  entinen ulkosuomalainen toimittaja.

 

Siirtolaisinstituutti: www.migrationinstitute.fi



Artikkelit
Pääkirjoitus: Mikä kumman työsuhdeolettama?

Hänet halusin tavata: Anna Kuismin tapasi Pekka Tarkan

Sinuhe ja Viljami – surun ja ilon veljekset

Kolumni: Nopeaa vai hidasta tiedettä?

Agitaattoreita ja takinkääntäjiä – Teuvo Pakkalan ja Algot Untolan poliittinen kohtaaminen ja ero

Gruusian punainen kunnia

Kuoleman mysteeri ja valvonnan pitkä käsi – Hannele Huovi ei kaihda tabuja nuortenromaaneissaan

Suomalainen naispoliisi on kova ja pehmeä

Härkönen ja Remes sitovat ulkosuomalaisen kotimaahan

Ulkosuomalaisten historia saatiin kansien väliin

Haminan rauhan raja 1809 on kielellisen itsetunnon raja

Talonpoikaiskulttuurisäätiön pääoma on henkistä

Huomioita: Sisällöntuotannon ydinosaamisalueella

Tervetuloa käymään: Kirjoittamisen iloa Kotuksen kursseilta

Hyvä saarna tulee lähelle kuulijan arkea

Kulttuuriympäristöstä kampanjoidaan näyttävästi ensi vuonna

Koko kunta kotiseututyössä: Mynämäellä juhlittiin Antti Lizeliusta

Ajan sana: Arpomista ja säätämistä

Nimistöntutkija: Kirjojemme Matit

Tätä tutkitaan 1950-luvusta: Tunteita ja muistoja 1950-luvun Suomesta

Kolumni: Talven menneet lumet

Kuus kirjallisuudesta

Arvioita, katsauksia: Lintutehtailua

Arvioita, katsauksia: M. A. Castrén seikkailee Siperiassa

Arvioita, katsauksia: Suku elää suvun nimissä

Arvioita, katsauksia: Miljoona, miljoona kangasmetriä

Arvioita, katsauksia: Ontto tutkielma synnistä ja sovituksesta

Arvioita, katsauksia: Kansanestetiikan kirjava kenttä

Arvioita, katsauksia: Metsäammattilaiset muutosten pyörteissä

Arvioita, katsauksia: Valtimolaisen talonpoikaiskulttuurin helmi

Arvioita, katsauksia: Kartanoelämää läpi vuosisatojen

Arvioita, katsauksia: Taidekokoelmat kansakunnan peilinä

Arvioita, katsauksia: Jokapäiväinen englantimme

Arvioita, katsauksia: Sukupuolia on enemmän kuin kaksi

Hiidenkivi
Suomalainen kulttuurilehti

Julkaisijat
Kotimaisten kielten keskus
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Suomen Kotiseutuliitto
Päätoimittaja
Outi Lauhakangas
P. 0456 347 353
outi.lauhakangas@stellatum.fi

Toimitussihteeri
Tuija Metsäaho
P. 0440 358 690
tuija.metsaaho@stellatum.fi
Toimitus
Hiidenkivi
Stellatum Oy, Purotie 1 B
00380 Helsinki

Kustantaja
Stellatum Oy
Purotie 1 B, 00380 Helsinki
Ilmoitusvaraukset
Anne Paavilainen
P. 09 2245 210, 0400 435 636
anne.paavilainen@stellatum.fi

Tilaukset ja osoitteenmuutokset
tilaajapalvelu@stellatum.fi
www.stellatum.fi
P. 03 4246 5301
Tilaushinnat Suomessa:
Kestotilaus 52,32 €
(laskutusväli 12 kuukautta),
määräaikaistilaus 55,59 €
(12 kuukautta)
irtonumero 10 €.