3/2009

Arvioita, katsauksia: M. A. Castrén seikkailee Siperiassa

Pauli Kallio – Pentti Otsamo: M. A.  Castrén ja Siperian kielioppi. Otava 2008.

 

Historiallinen sarjakuva on vaativa laji. Kuinka herättää aihe henkiin? Miten saada eloa henkilöhahmoihin ja samaan aikaan säilyttää sekä yksityiskohtien että tarinan kuvaaman maailman uskottavuus? Käsikirjoittaja Pauli Kallion ja sarjakuvapiirtäjä Pentti Otsamon M. A. Castrén ja Siperian kielioppi onneksi onnistuu tehtävässä.

Ennen kaikkea tarina kertoo miehestä, jolla on kutsumus. Liitämme helposti kutsumus-termin uskonnolliseen tai poliittiseen hurmosmieleen. Jokaisen tieteiden ja taiteiden alalla työskentelevän olisi kuitenkin syytä tiedostaa, että uskoon heidänkin alansa harjoittaminen tai puolesta puhuminen perustuu. Vaikka lunta sataa tuvan täydeltä eikä ikkunaa näy missään, työtä ei voi jättää kesken.

Tähän tuntuu sarjakuvan perusteella uskoneen myös Matias Aleksanteri Castrén (1813–1852). Muun muassa ensimmäisenä Helsingin yliopiston suomen kielen professorina toiminut Castrén oli tunnettu kuivakkaasta huumorintajustaan. Sen vuoksi hän sopii samaa lajia paljon harjoittaneen Kallion kuvattavaksi.

Tervolassa syntynyt Castrén tunnetaan tiedemiehenä, joka paneutui eritoten Venäjän pienten kansojen tutkimiseen. Uralilaisten kielten ja etnografisen tutkimuksen pioneeri teki 1830–1840-luvulla useita tutkimusmatkoja muun muassa Karjalaan ja Suomen, Norjan ja Venäjän Lappiin. Pisimmän retkensä hän teki Siperiaan vuosina 1842–1844. Albumi keskittyy kuvaamaan tätä Pietarin tiedeakatemian rahoittamaa matkaa.

Otsamolta on aikaisemmin julkaistu muun muassa sarjakuva-albumit Pieni olento (1999) ja Pölykapseli (1995). Kallion kanssa hän on tehnyt urheilusarjakuvaa FC Palloseura, josta on julkaistu useita kokoelmia.

Otsamon selkeälinjainen, puhdas piirrostyyli miellyttänee monen sarjakuviin vihkiytymättömänkin silmää. Vaikka ”puhuvien päiden” vaikutelmaa ei täysin voi välttää, onneksi ne sentään virkkovat viisaita. Castrénin arkiset pohdinnat sopisivat huoneentauluksi lamahallituksen ministereillekin: ”Teoria on yksinkertainen, mutta käytäntö vaikea. Poro antaa vähiten aikaa ajattelemiseen juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsisi. Siis tunturin rinnettä laskettaessa.”

Kallion ja Otsamon tulkinta historiallisesta, oikeasti eläneestä merkkimiehestä on perinteinen: ei ulkokohtainen mutta objektiivinen ja tosiasioissa pitäytyvä. Sen huomaa, jos vertaa Siperian kielioppia vaikkapa Ville Rannan viimevuotiseen Kajaaniin. Rannan irrotteleva, ikonoklastinen tyyli oli lähempänä Erik Wahlströmin Tanssivaa pappia, jossa historialliset faktat ja fiktiivinen aines myös sekoittuvat herkullisesti. Parhaimmillaan rehellinen sepitteellisyys saa taiteilijan – ja lukijan – innostumaan, löytämään fiktion avulla ihmisen todellisen ytimen, Rannan ja Walhströmin tapauksessa epäilyn ja itseinhon.

Ehkä Kallioltakin olisi vaadittu samanlaista heittäytymistä. Teos on kiinnostava muttei tavattoman elämyksellinen. Albumin lopussa Castrén riutuu kuolemankielissä, mutta veristen yskösten makua suussa ei tunne.

 

VILLE HÄNNINEN, sarjakuviin erikoistunut vapaa toimittaja ja tietokirjailija